Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Toukokuu 2018: Hei me muutetaan!

Toukokuun 28. päivä avaamme oven kaupungin tarkastajalle, joka syynää huolella koko talon läpi. Saamme muutaman moitteen ja korjauspyynnön, mutta viesti on silti selvä: saamme muuttaa suunnitellusti seuraavana viikonloppuna.

HURRAA!

Huhtikuun lopussa ei olisi ihan helpolla uskonut että talo on kuin onkin muuttokunnossa (en sentään kehtaa sanoa valmis, koska sitä se ei kyllä ole). Silloin talossa on vielä tosi moni asia vaiheessa portaista laatoituksiin ja sähkötöihin. Niin vain kaikki kuitenkin laitetaan huippu-urakoitsijoidemme toimesta kuntoon. Joka päivä talo edistyy huimasti, jopa minä huomaan eron!

Rakennusliike Pumaran, Spigotin sähkökavereiden ja B-designed:in puusepän lisäksi Insinööri pääsee toden teolla hommiin toukokuussa. Kavereineen hän kokoaa kaikki kaapistot valmiiksi: vaatekaapit makkareihin, eteiseen säilytystilat, kodinhoitohuoneen koko toisen seinän. Lähes oikein jokainen ja hirveällä raivolla kaikki valmiiksi. Hyvä pojat!

Viimeisten päätösten lista ruksiutuu päivä päivältä tehdyksi: kummin päin lamput – no vaikka noin. Mikä postilaatikko – vaikka tämä. Leveä vai kapea lista peittämään tuuletusrakoa – ihan sama kun se ei peity kuitenkaan.


Taloon tulee upeat mustat väliovet (joissa ekstratoiminnallisuutena ääntä eristävä kumikynnys – todella kova!), jotka tekevät kokonaisilmeelle yllättävän paljon. Listoja, spottivaloja ja katkaisimia ilmestyy joka huoneeseen ja kaikki laatoitukset saadaan loppuun. Myös kylpyhuoneiden kalusteet kootaan ja kiinnitetään.

Suurin pähkäily on ehkä kellarin lattia, joka ei ensimmäisen lakkauskerran jälkeen vakuuta. Lattianhan oli tarkoitus “jäädä betonille”, mutta koska pintaan tulee joka tapauksessa kirkasta lakkaa, lattia ei todella näytäkään betoniselta vaan sävy muuttui ruskeaksi. Teimme pikapäätöksen: lisätään pinnoitteeseen aavistus vaaleaa. Ja kas, nyt se onkin täydellinen “raaka” betonilattia!

Toukokuussa taloon tulee myös ulko-ovi, lukko, ovikello, postilaatikko, katkaisimet, pistorasiat – kaikki. Muuttotarkastusta edeltävänä perjantaina käymme talolla ensi kertaa niin että kaikki raksakamat on siivottu pois. Tunne on aivan ällistyttävä. Ensimmäistä kertaa koko projektin aikana tämä tuntuu talolta, jopa kodilta. Ihan kuin olisi asuntomessuilla!



Kuljen pitkin huoneita ja ihastelen kaikkea valmista. Kokeilen valoja, liesituuletinta ja hanoja. Tsekkailen ratkaisujamme ihan uusin silmin. Valtaosa toimii juuri niin hyvin tai paremmin kuin olimme ajatelleet. Osa on tietoisia kompromisseja, kuten meidän kylppärin liian kapea allastaso – eli liian pieni allas jossa naaman pesu tulee olemaan haastavaa. Samoin keittiöön valitut vetimet ovat ainakin nyt juuri niin epäkäytännöllisen tuntuiset kuin pelkäsinkin: raskaita ovia on tosi vaikea avata pienellä nupilla. Tämä on onneksi helppo muuttaa jos ratkaisu oikeasti vaivaa.

Kuun viimeisellä viikolla jännätään edelleen lisälainaa, pakkaillaan kamoja hissukseen ja hoidetaan yksi oksennustauti – oikeastaan tätä kirjoittaessani en vielä tiedä onko se ohi, vasta eilenhän Ykkönen oman vuoronsa hoiti. Tämä kaikki niiden perinteisten kevätjuhlien ja opelahjojen lisäksi. Viimeisenä iltana ennen muuttotarkastusta istumme yli puolenyön tekemässä veroilmoitusta ja keräämässä kuittia, ohjekirjaa ja takuulappua joka ikisestä koneesta, ruuvista ja materiaalista mitä talossa on. Huh mikä homma tässäkin.

Kuukausi on kaikkinensa ehkä projektin rankin, kun paineet kasaantuu yhtäaikaa joka suunnasta. Insinööri ei enää nuku enkä minä kovin helpolla hymyile. Me jopa riitelemme keskenämme, mikä on todella poikkeuksellista. WhatsApp:ssa, tietenkin. Mut hei, Ihan sama jos vaikka pää vähän ämpärissä käykin tai itken joskus lenkkivaatteet päällä GT-lasiini, me muutetaan! Me nukutaan tuolla jo neljän yön päästä!

Ps. Tämä ei suinkaan tarkoita että tonttipäiväkirja loppuu. Ennakoin että hommaa eli kirjoitettavaa riittää vielä noin vuodeksi. 

Shokkiuutinen: Koulun alku voi sujua myös tosi hyvin

0 Permalink

Ensimmäinen kouluvuosi loppuu alle viikon päästä, iik! Tulin nyt jo vähän etukäteen kertomaan että se meni aivan loistavasti!

 

Ykkönen on kasvanut koululaisen rooliin ilman yhden yhtä kasvukipua. Olen isosta pienestä tyypistäni päivittäin niin ylpeä etten kestä! Hukassa haahuilleesta tunnesmoothiesta on kasvanut tasainen, iloinen, pirteä ja vastuuntuntoinen koululainen. Ihan ehta koululainen.

Pitää oikein pinnistämällä miettiä, tuliko meille sitä kuuluisaa tuskaa mistä monet minua etukäteen varoitteli. Puhuivat että ensimmäinen vuosi on uusine vastuineen, ystävineen ja kuvioineen tosi rankka ja verottaa koko perheeltä hirveästi.

Onhan se ihan uudenlainen elämä, iso muutos! Mutta on myönnettävä, että tässä kohtaa meidän perhe pääsi tosi helpolla. Meille on sattunut oikein hyvin koululaisen elämään sopeutuva tyyppi. Mitä tulee siihen henkiseen kasvuun ja sen aiheuttamiin kipuihin, uskon myös että semitiukka (eli: ”mikä on tämä lapsi joka meille on muuttanut ja mihin se vei Ykkösen?”) eskarivuosi loivensi sitä melko lailla.

Käytännön asioiden suhteen meillä on käynyt vielä isompi tuuri saatuamme ekaksi lapseksi juuri Ykkösen. Tyyppi on osoittanut olevansa vielä sata kertaa tunnollisempi ja tarkempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Läksyt tehdään ilman hirvittävän suuria mukinoita, kouluun lähtö ja sieltä tulo menee kuin itsestään eikä yksikään tavara ole koko vuonna hänen toimestaan hävinnyt.

Kun likka lähti ensimmäisen kerran yksin kouluun, homma hoitui paremmin kuin mihin olisin ikinä itse kyennyt. Se laittoi itselleen herätyksen kännykästä päälle, jotta osaa lähteä ajoissa kävelemään ja katsoi lähdön hetkellä ikkunasta mitä muilla ihmisillä kadulla on päällä. Että pitääkö ottaa sateenvarjo vai ei. Holy moly miten neuvokasta!

Aamu oli niin hyvässä otteessa jo töihin lähtiessäni että unohdettiin lopulta tarkistaa pääsikö se kouluun asti.

Lapselle puhelin

Oikeastaan, vaikeinta koko vuodessa onkin ehkä Ykkösen näkökulmasta ollut sen mutsi, joka ei todellakaan muista kaikkea mitä pitäisi. Olen saanut useamman kerran nuhteita pieneltä neidiltä kun olen unohtanut jotain oleellista. Kännykän sohvalle, lupalapun kirjoittamatta tai retkieväät pakkaamatta. Shit. Lupaan parantaa tokalle!

Ykkönen on edelleen se aktiivinen perheemme jäsen, joka kyllä muistaa kaiken.

Satunnaisia (minun) unohteluja lukuun ottamatta koulu ei ole ollut rasite. Kirjojen päällystäminen lopetettiin heti ekan kerran jälkeen kun Ykkönen tiesi kertoa, että se ei ole pakollista. Yhtäkään koulumyyjäistä ei ole suoritettu, eikä kerhoihin ilmottauduttu. Ei mutta, kävihän tuo heppakerhossa – senkin hoiti itse. Koulumatkat menevät yhdessä naapurin tytön kanssa reippaasti ja minä olen jo täysin tottunut siihen etten aina tiedä missä lapseni on. Luotan, sillä taidot ovat selvästi kohdillaan.

Emme ole saaneet täitä, huonoja Wilma-merkintöjä tai haukkuja keneltäkään. Ykkönen on saanut hirveästi uusia ystäviä ja kaverusten keskustelujen sekä muuten kuulemani perusteella mitään merkittävää kiusaamista ei luokalla ilmene.

Koulu on ollut niin kivaa, mukavaa ja helppoa, että en jaksaisi odottaa Kakkosenkin jo siirtyvän sinne. Jotenkin tämä kaikki vain on helpompaa nyt! Tyyppi menee kouluun ja tulee sieltä, tai menee kaverilleen. Syö välipalaa ja soittaa jos on asiaa. Tämähän on kaiken kaikkiaan aivan 100% parannus viime vuoteen!

Toki on muistettava että Kakkonen on todellakin aivan eri ihminen kuin Ykkönen, joten saa nähdä miten koulunkäynti vuoden päästä alkaa. Mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin jos jaksetaan. Nyt keskitytään pieneen ekaluokkalaiseen, joka saa pian ensimmäisen todistuksen käteen ja reiät korviin. Jos sen vanhemmat muistaa sellaisen ajan varata. Ja jos sen perhe ehtii kevätjuhlaan. Me nimittäin ajateltiin muuttaa samana päivänä.

Salettiin aikoo tässä tehdä kalenterimerkinnän ”Muistuta äitiä kevätjuhlasta”.

Lue myös: 

0 Permalink

Erityinen, hieno elämä

”Det är lite som att tillhöra terrorbombgruppen. Vi kan en hel del om bomber, men det är näst till omöjligt att förebygga alla attacker. Också vi som kan mycket om bomberna gör mänskliga misstag som kan leda till explosioner.”

Sampo on eskari-ikäinen poika, joka on opetellut mekaanisesti oikeat ilmeet eri tunnetiloihin ja tarvitsee millintarkasti suorat saumat sukkiinsa. Sampon maailmassa väärän niminen ihminen voi olla arvaamaton pommi, joka räjäyttää elämän moneksi tunniksi raiteiltaan.

Sampo elää hyvää elämää autismin kirjon piirteiden kanssa, joiden vaikutuksesta elämäänsä Sampon äiti Linda kertoo terroristivertauksen kautta: äitinä hänestä on tullut mahtava pommien purkaja, mutta kaikkia pommeja ei voi ennakoida.

Omat tietoni autismin kirjosta tai oikeastaan mistään muustakaan erityispiirteestä ovat aika lailla median varassa. En tiedä lainkaan, mitä elämä erityisyyden kanssa voisi olla. Aavistan, että se on monelta osin ihan tavallista elämää, eri asetelmin vain. Ajattelen kuitenkin että erityisyyteen liittyy myös raskaita asioita – epäreiluutta, vaikeutta ja riittämättömyyttä, huolta ja suruakin.

Kehitysvaihtoehtoja, kuten Linda hienosti asiaa kuvaa, on tietysti monenlaisia ja haasteiden määrä sekä voima vaihtelee. En vieläkään tiedä kenenkään muun elämästä sen enempää, mutta ainakin sain todella mielenkiintoisen kurkkauksen autismin kirjoon Lindan kanssa jutellessani.

Linda oli vieraana Valeäidin nauhoituksissa ja kertoi perheensä elämästä niin kertakaikkisen kauniisti että olisin voinut jatkaa juttua vielä vaikka tunnin verran. Sain kysyä monta tyhmää kysymystä ja jokaiseen sain vastauksen.

Enpä olisi osannut aavistaa että Linda kertoo autismin piirteistä olevan paljon enemmän iloa kuin harmia. Tämä ja monta muutakin yllättävää, koskettavaa ja hauskaakin ajatusta syntyi tämän puolituntisen aikana, jonka löydät alta.

Jaksoon pääset myös tästä linkistä.