Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vinkkejä perheen kasvisruokailun lisäämiseen

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia

Lihaton lokakuu tuli taas. Ahistaako? Tänä vuonna mua ei. Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten olen kirjoittanut kahden lihattoman viikon jälkeen näin:

”Yhtäkkiä tuntuu että kaikki mikä on kasvista on pahaa. Että ollaan jo tehty kaikki maailman hyvät kasvisruoat”

Melko onnistuneen kuuloinen kokeilu.

Tuupattuani perheelleni muutaman kerran jotain linssihässäkkää vain siivotakseni melkein kaiken biojätteeseen, meinasin luovuttaa kokonaan ja seuraavana vuonna jätin koko homman jo väliin. Mutta.

Sitten tajusin että olen (taas) yrittämässä liikaa kerralla. Eihän tässä pointtina ole se että yhden kuukauden aikana käännetään koko homma mullin mallin, vaan se että havahdutaan muutoksen tarpeeseen ja aletaan pikkuhiljaa harjoitella.

Sittemmin olen sinnikkäästi jatkanut meidän perheen ruokavalion muuttamista hieman kasvispainotteisempaan suuntaan, ihan kaikkina kuukausina.

Lapset eivät todellakaan ole mitään linssin rakastajia vieläkään, mutta huomaan silti että paljon on muuttunut. Ostan kaupasta merkittävästi vähemmän punaista lihaa kuin ennen. Nautaa joskus, kanaa ja possua en oikeastaan koskaan. Maitopohjaista ruokakermaa en ole ostanut ainakaan vuoteen. Syömme kotona nyt enemmän kasvis- kuin liharuokia, minä syön 90% kasvisruokaa erityisesti silloin kun syön muualla.

Olemme itse asiassa vähentäneet merkittävästi lihan kulutustamme, ilman että pyrittäisiin varsinaisesti kasvissyöjiksi. Hyvä me!

Lihan vähentäminen on vaikeaa, koska se vaatii vaivalla opittujen ja vihdoin hanskassa olevien rutiinien muuttamista. Juuri kun olet päässyt kiinni siihen että perhe syö suunnilleen terveellistä ruokaa ja kaupassa käynti sujuu, pitäisi opetella uusia reseptejä. Mitä kasviksista voi muka kokata? Millä korvaan lihan?

Nyt jaan teille salaisuuteni, tai ainakin muutaman hyväksi havaitsemani kikan, jolla lihan osuutta saa perheen ostoskärrystä vähennettyä ilman suurta tuskaa.

Älä yritä lopettaa lihansyöntiä, vaan lisää kasviksia.

Ihmisen on tosi vaikeaa lopettaa jonkin asian tekeminen ilman että sitä korvataan jollain muulla. Kysykää vaikka röökin lopettaneilta. Ja jos se korvaaminen on vaikeaa, koko hommasta tulee negaatiolla kuorrutettua rangaistusta. Mieti siis sen sijaan, että yrität lisätä kasviruoan määrää viikkoonne.

Voisiko teillä olla vaikkapa  kaksi kasvispäivää viikossa? Opettelisitko ehkä yhden uuden helpon reseptin, josta lapsetkin tykkäisi?

Kannusta itseäsi, älä soimaa.

Mitä sitten, jos miehesi (nimi muutettu) osti kokonaisen valmiiksi grillatun broilerin koska se on niin helppo ratkaisu. Sinä voit tehdä huomenna pinaattilettuja. Ota asiaksesi huomata ennemminkin jokainen kasvisruoka kuin jokainen liharuoka. Iloitse vaikka siitä jos korvaat liharuoassasi sen ruokakerman kaurapohjaisella (se muuten ihan oikeasti kannattaa tehdä, ihan samaa kamaa!).

Ylipäänsä: Älä soimaa itseäsi siitä ettet osaa valmistaa järkevää ateriaa munakoisosta. Et tietenkään osaa, kun se on vielä ihan uutta sulle. Aloita siitä mikä tuntuu helpoimmalta.

Valitse alkuun helpot voitot.

Aloita listaamalla kaikki sellaiset ruoat, mistä teillä jo tykätään ja jotka sattuvat olemaan kasvisruokia, tai joita voisi hyvin helposti sellaisiksi muuttaa. Usein tälle listalle pääsee pinaattiletut, kasvissosekeitto, hernekeitto.

Jos haluat kokeilla lihan korvaamista uusilla kasvispohjaisilla tuotteilla, kokeile ensin lasagne, tortillat ja makaronilaatikko. Nämä on yleensä melko helppoja muunneltavia, etenkin jos aloitat korvaamalla vain puolet lihasta soijarouheella.

Tässä neljä kovaa reseptiä, jotka usein uppoaa myös lapsille hyvin, suurin osa tietysti kasvisvoimaeläimeni Lauran luomia:

Hyödynnä muiden keittiö.

Ravintoloista saa nykyään niin hyvää kasvisruokaa, että oikeasti voi päättää tilaavansa aina kasvista. Vaikka koko muu perhe tilaisi lihaa, sinun kasvisruokasi on taas yksi annos kohti parempaa suuntaa, näytät hyvää esimerkkiä lapsille ja ehkä saat ne peijakkaat jopa maistamaan sun ruokaa!

Jokaisella meistä on myös joku kasviskaveri, joka osaa tehdä kaikille maistuvaa ruokaa. Tuppaudu niille illalliselle aina välillä inspiraatioksi.

Plussana se että muualla syödessä sinä et hikoillut tuntia keittiössä tehdäksesi epäonnistunutta ruokaa, joka pitää heittää pois. En itse suinkaan ole tätä kokenut.

Käytä oikopolkuja.

Suomessa on ihan hirvittävän hyvä valikoima kasvispohjaisia vaihtoehtoja soijarouheesta härkäpapuvalmisteisiin. Pakasteruoista löytyy iso pino ihan valmiita ruokia (falafel-pyörykät on usein helppo aloitus) ja sitten on näitä melkein valmiita ruokia, kuten yhteistyön puitteissa testaamani Knorrin Vego-ateriat.kasvisvinkit perheelle

Vego-ateriat ovat valmiita kasvisruokia, joihin teet vain lisukkeet kylkeen tai jatkat niitä vähän omilla ainesosilla ja ateria on vartissa valmis. Suosikkimme tällä hetkellä on Chili Sin Carne, joka oli mukavasti maustettu mutta ei liian tulinen lapsille. Yksi pussi on kahden hengen annos, mutta esim soijarouheella jatkamalla tästä saa hyvin koko perheen annoksen.

Älä lannistu, vaikka joudut turvautumaan lihaankin.

Joskus käy niin että kiire, huonot suunnitelmat ja yleinen hätä johtavat siihen että lihaa tulee pöytään. Viimeksi sunnuntaina tein tätä Vegoa lihalla jatkettuna, vaikka se vähän pahalta tuntuikin. Mutta meillä oli jostain syystä jauhelihaa jääkaapissa, joka oli menossa vanhaksi (koska ei ollut tullut käyttöön, hah!) joten oli huomattavasti parempi vaihtoehto syödä lihaa kuin heittää syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois.

Ruokahävikki on muuten edelleen suurimpia ongelmia vastuullisen kokkailun osalta, myös kasvissyöjien perheissä. Sen vähentämiseksi vinkkejä ensi kerralla!

kasvisruokailu perhe

Kertokaa omat vinkit tai parhaat kasvisreseptit! Tämän tekstin kommenttiboksissa arvotaan neljä kappaletta Knorr tuotepaketteja (arvo 50€/kpl), arvon voittajan 31.10. 

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

 

Lue lisää: 

 

Mulla oli Banaani erikoiskuorilla eikä yhden yhtä salasanaa. 90-luku oli paras.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: F-Secure

Alan muuttua äidikseni niin monella tapaa. Esimerkiksi silloin kun nalkutan pädiä vinkuville lapsilleni kuinka silloin kun me olimme pieniä ei ollut kuulkaa edes kännyköitä.

Eikä muuten toden totta ollut. Meidän suvussa on aina oltu hieman teknologiafriikkejä, joten minä olen kyllä jo vuonna 1983 seurannut turvaistuimesta (oliko silloin sellaisia?) kuinka isäni puhuu Simplex-teknologialla NMT-puhelimeen autossa. Siinä yksi puhui keskuksen kautta ja toinen odotti omaa vuoroaan. Isäni oli tämän päivän kielellä early adopter, uudet teknologiat ensimmäisenä käyttöön ottava kuluttaja.

Päätin varmaan jo siellä takapenkillä (ehkä sittenkin puhelinluettelon päällä?) olla samanlainen ja vinguin kasvettuani itselleni kännykän heti kun niitä alettiin kännyköiksi kutsua. Vuosi taisi olla 1998 kun sain ensimmäisen luurin. Jaoin sen isoveljeni kanssa.

6110, ihana! Vaikka jaettu olikin.

Antakaa tämän tiedon sulaa sydämeenne hetken ajan ja sitten miettikää tätä: minä olin 15 ja minulla oli melko tuore poikaystävä. Joka lähetti minulle söpöjä tekstiviestejä erikoismerkeillä tehdyillä hymiöillä ( <3,  : D , 8 -)  ). Jotka luki 18-vuotias veljeni ääneen kavereillensa jos kännykkä sattuikin sillä hetkellä olemaan hänellä.

Ei helevetti.

Sittemmin sain ihan oman puhelimen, moniakin. Rakastin niitä kaikkia! 5110, 5210, 3110, 3310 ja kaikista suurin rakkauteni 8110i – Banaani. Kaikkiin malleihin mulla oli erikoiskuoria, WAPin yli ladattuja soittoääniä, taustakuvia ja pelejä. Välillä hairahduin johonkin Ericssoniin tai Samsungiin, sillä simpukkapuhelinkin oli saatava. Olen ollut kommunikaattorin käyttäjä, MP3-soitinten hamstraaja, minidisc-levyjen polttaja ja Larry-pelin aivan liian nuori pelaaja.

Banaani <3 Ei muuten ollenkaan niin siisti kuin mitä sen muistin.

Rakastan teknologiaa niin paljon että mulla on siitä lempeitä muistoja! Muistan edelleen missä istuin ja mitä tein kun näin ensimmäistä kertaa iPhonen kunnolla käytössä ja kuinka jättimäisen iso wow-efekti siitä tuli. Siis tekstiviestejä, jotka meni ketjuun, kuin keskustelu. Yli 10 puhelinnumeron tallennus! Tilaa tallentaa vaikka kuinka paljon viestejä! Woooaah! Puhelinta piteli kädessään pomoni, joka oli ostanut sen Amerikasta ja kräkännyt SIM-kortin käyttöön.

Ai että, oli aika jolloin puhelimia piti salaisesti hakkeroida omaan käyttöön!

Manguin hetipaikalle myös itselleni iPhone 3G:n. Hyvin pian tuli firmaan monta muutakin iPhonea ja sitten joku tajusi vaatia että näihin uusiin “kosketusnäyttöpuhelimiin” pitää asentaa pin-koodi ja kaikki tietokoneet on lukittava salasanalla. Vitsi että otti päähän. Tuntui ihan hirveältä korporaatiomeiningltä että kaikkialle pitää näpytellä joku koodi ennen kuin pääsee itse siihen käsiksi.

Oi niitä aikoja kun vielä pääsi kaverin koneeseen käsiksi noin vain ja pystyi muuttamaan näppiksen kyrilliseksi, käyttöliittymän kielen espanjaksi ja kääntämään näytön kuvat poikittain. (Kaverilta kuulin että näin pystyi tekemään mutta voin toki kysyjille tarvittaessa opastaa kuinka se tehtiin!).

Ah, tämä oli pitkään mulle rakas. Viimeinen Nokia kännykkäni, joka mutsillani on edelleen käytössä! Muistatteko miten pieniä nämä oli?

Olen ehtinyt nähdä jo kolme vuosikymmentä teknologian suuria muutoksia ja pelkoja joita jokaisesta uudesta teknologiasta nousee. Usein turhaan.

Jos 90-lukua leimasi kännyköiden nousu ja valitus pienistä luureista joita kaikilla nykyään on korvissaan ja siksi ne näyttää puhuvan itsekseen kuin mitkäkin kylähullut, kultaisella kakstonnisella puhuttiin paljon viruksista. Oli sangen tavallista, että jokin mato valtasi koneen ja kaikki meni pieleen. Sinne katosi gradut ja lapsuudenkuvat, Galtsu-tili ja MySpace salasanat, noin vain.

Silloin ennen tavallisen koneen- tai puhelimenkäyttäjän vehkeeseen oli melko helppo päästä ihan vaikka vain vääränlaisen linkin kautta. Nyt emme enää puhu siinä määrin viruksista mitä silloin joskus, sillä ohjelmat viruksia vastaan ovat kehittyneet hurjasti. Tänään haasteena on enemmänkin käyttäjän tekemien virheiden hyödyntäminen.


Alkoiko soida päässä?

Jos käytät kaikissa palveluissa salasanaa HANNE1983 (juuen käytä) ja laitat sen salasanan johonkin hieman Facebookilta näyttävään palveluun, voit olla melko varma että kaikki muutkin tilisi on alta aikayksikön murrettu. Nyt siellä vaan menee paljon enemmänkin kuin Galtsukuvat, tileillä makaa nyt ihan kaikki passikopioista pankkitunnuksiin ja terveystietoihin.

Tänään toki saamme friikata jo kaikesta muustakin kuin salasanoista: kasvojemme menettämisestä kirjaimellisesti (ethän tee niitä Miltä näyttäisin vanhana-testejä?), jatkuvasta valvonnasta, henkilöllisyyden varastamisesta, kiusaamisesta, säteilystä ja kaikkialle puhkeavasta ADHD:stä. Kaipaan 90-lukua, kaipaan Banaaniani.

Niin että kyllä se vaan kuulkaa lapseni oli kuulkaa ennen kaikki paremmin. Oli kolme televisiokanavaa, se semmoinen internet johon mentiin riitasointuisesti tuuttaavan modeemin läpi (paitsi jos joku yritti samaan aikaan soittaa puhelun!) ja (lanka)puhelimet joissa parasta viihdettä oli 059-linjalle soitto.

Eikä meidän silloin lapseni tarvinnut miettiä mitään salasanajuttuja. Kukapa meitä nyt olisi häirinnyt puumajoissamme.

Aukeava 5210! Muistan edelleen miltä se kuminen kuori tuntui! Ja tässä Mato2:ssa olin sairaan hyvä.

Tokihan me kaikki olemme tätä nykyä niitä valistuneita käyttäjiä, joilla on hyvät, vahvat salasanat eri palveluihin, joita he vaihtelevat säännöllisesti eivätkä koskaan käytä samaa salasanaa moneen palveluun. Ai etkö sinäkään ole? Ota käyttöön 30 vuotta täyttäneen F-Securen TOTAL (79€ / vuosi), joka suojaa salasanasi, laitteesi ja kodin. TOTAL palvelussa (sisältää salasanojen suojauksen lisäksi tietoturvan ja VPN:n) on 30 päivän ilmainen testiaika

Ps. Kaikki kuvat on tällä kertaa napattu suoraan Googlen kuvahausta, koska ymmärrettävästi aidoista ei voinut enää kuvia ottaa.

Äidillä saa olla krapula, mutta sarkasmi pitää laittaa tauolle

Tiesittekö, että Valeäiti-nimelle on ihan vissi perusta?

Kun Ykkönen syntyi, en tavallaan oikein tuntenut itseäni äidiksi. Olin halunnut perheen jo tosi pitkään ja olen luonteeltani vahvasti hoivaviettinen. Mutta mulla kesti silti tosi pitkään – ehkä jopa Kakkosen tuloon asti – ennen kuin oikeasti ajattelin että olen äiti. Äiti-äiti.

Toki ymmärsin että mulla on lapsia ja hoidin niitä hienosti. Olin joka solullani äiti, mutta sana vaivasi mua. Ihan kuin olisin pelännyt sitä että muiden käyttämänä sana äiti ei sovi kuvastamaan minua. Etten ollut tarpeeksi äiti vaikka imetin, leikitin, nukutin ja kyysäsin täysillä.

Oliko mulle annettu ulkopuolelta tietynlainen paine olla äiti vai teinkö sen itse?

Me tunnumme odottavan äidiltä tiettyjä ominaisuuksia, piirteitä, jopa ulkonäköä. Myytti on niin vahva että meillä pitää olla televisiosarja nimeltä Toisenlaiset äidit. Toisenlaiset kuin mikä? Tuleeko joskus sarja nimeltä toisenlaiset isät, tai toisenlaiset ihmiset?

Pahinta on että äitimyytti elää joskus vahvimpana äideissä itsessään. Me uskomme muiden odottavan meiltä tiettyjä asioita ja siksi käyttäydymme niin kuin ajattelemme että äidin pitäisi käyttäytyä.

Ihan niin kuin Laura loistavassa tekstissään V**ut mammuudesta kirjoitti:

”Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. Eivät huolehdi itsestään, eivätkä ole kammanneet tukkaansa päiviin. Joku wetwipes roikkuu hiuksista ja rinnuksilla on kakkaa. Semmosia mammoja. Joo, nii tiedättekö mitä? Vitut olla.”

Entä jos sellainen mamma tykkää kiroilla, harrastaa villiä seksiä, käydä baareissa, heittää kaksimielistä läppää, ottaa naamatatuointeja ja matkustella – yksin? Onko se sopivaa käytöstä äidille?

Muiden tai itse asetetuista odotuksista voi pahimmillaan tulla aika paha ristiriita omaan mieleen, joka aiheuttaa pahaa oloa. Riittämättömyyttä, stressiä, masennusta. Uskon että osa omasta synnytyksen jälkeisestä ahdistuksestani ja  masennuksesta tuli tästä ristiriidasta. Yritin vimmatusti olla jotain sellaista mitä en ollut ja jota luulin että minun tarvitsee olla.

Osittain mulla oli ihan syytäkin muuttua vähän vanhemmaksi tullessani.

Periaatteessahan ihmisen ei tarvitse muuttua lainkaan tullessaan vanhemmaksi. On täysin ok olla ihminen, tyyppi ja persoona sen vanhemmuuden lisäksi. Hiukset saa olla siniset, musamaku death metal tai tissit silikonia, ei niistä mikään ole pois vanhemmuudesta.

Muuuutta sitten on hieman haasteellista jos on samanlainen tyyppi kuin minä, jolla on sellaisia piirteitä mitä lapset ei ehkä noin vain ymmärrä. Olen kiroileva, sarkastinen, kärkäs ja nopea liikkeissäni. Täysikasvuisten on joskus vaikea pysyä perässäni, saati sitten pienten lasten.

Jos olisin sisältöä, olisin K-18.

Lasten edessä kiroilusta ollaan montaa mieltä, mutta ainakin sarkasmi ja musta huumori ovat ihan oikeasti sellaisia, joita lapsille ei voi heittää, niitä piti siis alkuvuosina todella paljon tietoisesti himmailla. Vasta nyt kun lapset on isoja ja ymmärtävät outoa sarkastista huumoriani (ja jos eivät ymmärrä, voin selittää sen heille), voin olla täysipainoisesti sellainen äiti kuin haluan olla.

Nyt lapsetkin tajuaa läpät ja ymmärtävät lempeän vinoilun, kaikkia tunteita on helpompi näyttää ja kukaan ei pelästy jos hassuttelen yllättävillä liikkeillä. Baariinkin pääsee taas helpommin (villi seksi on kyllä vähän jäänyt, mutta ei sentään siitä syytetä lapsia).

On niin helpottavaa kun saa ja voi olla muutakin kuin äiti. On myös helpottava tajuta näitä asioita, vaikka vähän myöhässä ne tulevatkin.

Tästä oivalluksesta ja monesta muusta jutusta puhuttiin lähes 40 minuuttia Lauran Mamma Rimpuilee -podcastissa ihanien Lauran ja Maijun kanssa, suosittelen kuuntelemaan! Yritäpä olla nauramatta!

Jakso löytyy täältä.