Meidän perheessä on näissä pissajutuissa oltu sekä laiskoja että hitaita. Vanhemmat laiskoja potattamaan, mutta myös lapset selkeästi vähän hitaita kypsymään vaipattomuuteen. Olen jo vuosia sitten päättänyt olla ottamatta huolta tai häpeää siitä että muiden yksivuotiaat käy säännöllisesti potalla. Mitä sitä turhia, tulkoon kypsyys sitten kun tulee.
Ollaan me silti vähän tsempattu, eikä vähiten niiden yksivuotiaiden esimerkkejä seuraten. Ykkönen pääsi nelivuotispäivän kohdilla pois yövaipoista, Kakkonen on ollut jo vuoden käytännössä yökuiva (vaippa silti just in case). Unien jälkeen siltä saakin jo aika usein satsit pyydystettyä pottaan. Siihen se sitten jääkin. Loppupäivä menee yleensä parin kakka- ja monen pissavahingon parissa. Eipä mitään, mennään hitaasti ja erään ihanan PK-hoitajan sanojen mukaan ”kokeillaan vaikka keväällä uudestaan.”
Mutta ihan kaikki ei ota tätä asiaa näin rennosti. Päiväkodeissa etenkin näkyy paikoitellen vähän turhan tiukkaa ikätovereihin vetoamista ja syyllistämistä. ”Kun nämä muutkin ovat jo vaipattomia.” Olkoot vain, se ei liity minun lapseni kypsyyteen mitenkään. Yksi Ykkösen tarhakavereista on tarvinnut vähän enemmän tukea kuivuuteen, ja on käynyt äitinsä kanssa uroterapeutilla. Kyseessä oli kuulemma sympaattinen tyyppi, joka on omistanut ammattinsa lasten pissaongelmiin.
Keskustelu, joka minulle referoitiin oli mullekin opettavainen. Siitä opin, että tämä pissahomma on aika paljon monimutkaisempi kuin ”vaippa pois niin ei jää tavaksi”. Siinä on itseasiassa aika paljon opittavaa. Yksi oppi oli riittävän juomisen merkitys vahinkojen estämisessä. Se meneekin niin, että mitä enemmän juo, sitä vähemmän vahinkoja. Jos juo vähän, pissa muuttuu väkeväksi ja painaa rakkoa enemmän. Kas! Tarvittava määrä olisi 4-5 lasia vettä ja 3 lasia maitotuotteita. 1,5-2dl vettä per ateria. Pissavälit olisi hyvä pitää 2-3 tunnin välein, ilman että lapselta kysytään tarvetta.
Mukaan käynniltä oli annettu paitsi paljon näitä hyviä vinkkejä ja henkistä tukea, myös lehtinen, joka oli osoitettu päiväkodin henkilökunnalle opettavaksi materiaaliksi lasten auttamiseksi. Siellä sanotaan mm. näin:
”Kuivaksi oppiminen on hyvin yksilöllistä. Lapsi aloittaa tavallisesti 2-3-vuotiaana kuivaksi oppimisen, kun pystyy erottamaan pissaamis- ja kakkaamistarpeen. Viimeinen kehitysvaihe kuivaksi oppimiselle on noin 4-vuotiaana, kun lapsi oppii pissaamaan myös vajaalla rakolla. Vasta 5-6-vuotiaana lapsella on täydellinen rakon hallinta.”
Tämäkin asia on näemmä aika paljon pään välissä. Siis ei sillä tavalla, että lapsen pitäisi asennoitua oikein tai tajuta asia. Vaan sillä tavalla, että meidän aikuisten pitäisi tajuta tukea ja opastaa, painostamisen ja turhautumisen sijaan.
Pysäyttävintä oli kuulemani ajatus uroterapeutin kokemuksista päiväkodeista. Erittäin vapaasti rikkinäistä puhelinta leikkien siteeraan näin: ”Ei siellä oikein panosteta tähän kasvattamiseen vaan mennään rutiinin mukaisesti ja odotetaan samaa kehitysvauhtia kaikilta. Pissakasvattaminen ei taida olla ihan yhtä hohdokasta kuin taidekasvatus”.
Voisi olla aika tehdä tästä asiasta meidänkin päiväkodissa valotyöpajoja merkityksellisempää.