No nyt sitä treeniasiaa, vihdoinkin. Lupaamaani kirjoitustulvaan on tullut merkittävä hidaste, kun ensimmäisen treenikerran jälkeen sain heti flunssan, joka pakotti saman tien treenitaukoon. Ennen kuin edes aloitinkaan. Mutta nyt on flunssat selätetty ja treenipäiväkirjassakin on jo neljä merkintää, joten on oiva aika aloittaa tämän projektin dokumentointi. Tulossa on varmasti pitkä teksti, joten hae jokin hyvä (proteiinipitoinen) välipala ja ota mukava asento.
Mikä ihmeen Projekti Ranka (tunnetaan jatkossa nimellä PR)?
Minä olen entinen pakotettu urheilija, myöhempien aikojen väkisinlaihduttaja ja lopulta mukavuudenhaluinen, tyhjiin imetty, lihakseton tikku. Olen pelannut tosissani korista, ratsastanut hevosia, vähän tanssinut, käynyt jopa pesismatsissa pelipaita päällä, kickboxannut, juossut pari puolimaratonia ja vetänyt salilla niitä saakelin kyykkyjä. Vihannut lähes joka hetkeä. Peilissä on näkynyt lihava ja laiha, mutta lähes aina lihakseton ja selkävammainen sohvaperuna. Urheileminen on aina ollut suoritus muiden joukossa, ei oma nautintonsa sinänsä (toki yleensä se on sitten lopulta ihan kivaa, mutta lähteminenhän on tuskaa ja ponnistelu on vähän tylsää). Olen tehnyt sitä koska on pakko. Tähän en usko tulevan ihan nopeasti muutosta, urheilu on musta kivaa silloin kun se on jotain kivaa (kuten katukoris) tai tavoitteellista (kuten jokin ihan uusi laji jossa oppii hurjasti). Nykyiseen elämäntilanteeseeni, muotooni ja rankaani sopisi kuitenkin parhaiten sali, joten annetaan sille vielä uusi mahdollisuus.
Niin ja se lenkkeily, sitäkin inhoan. Joten hieman itsekin ihmettelen, miksi oikein anelemalla anelin ja siten pääsin siihen hulluun kymmenen mutsibloggaajan ryhmään, joka tulevana toukokuuna muuttuu porukalla liilaksi Naisten Kympin reitin mukaisesti. En tiedä mistä tämä aivopieru ilmestyi, mutta sen muuttumista hieksi, tuskaksi ja rakoiksi voitte seurata sekä täällä Valeäidin puolella Mutsien Kymppi -tunnisteiden alla, että siellä Vuoden Mutsin puolella. Tämä tulee vielä päättymään julmetun kiusallisesti, kiusallisen julkisesti, veikkaan.
Ulkonäöllisestikin olisi vähän korjattavaa ja etenkin ihan fysiikan puolella. Koska imetykset ovat vetäneet koko kroppani about tyhjäksi, ensimmäistä kertaa elämässäni paino ei ole ongelma. Tai on se vähän, sillä sitä on liian vähän. Olen tyhjä luusäkki, ihan oikeasti. Nyt siis sitä lihasta, muotoa, voimaa! Suurin ongelmani on kuitenkin tuo selkä, kaiken pahan alku ja juuri. Se elää ihan omaa elämäänsä, niksahtaa välillä ollakseen hetken tai viikon aivan saatanan kipeä (pardon), kunnes yhtäkkiä taas onkin ok. Selässä ei ole rakennevikaa sinänsä, ongelmana on yliliikkuvat nivelet joita ystävälliset mammahormonimme ovat pahentaneet. Ratkaisu tähän olisi luonnollisesti hyvä lihaksisto ja liikunnalliset elämäntavat. Pah. Otetaan siis lähtökohtaisesti tämän projektin tavoitteeksi ranka, ja sen saattaminen sellaiseen kuntoon, ettei töihinpaluu tarkoitakaan automaattisesti myös migreenin paluuta.
Miten ja kuka:
Perusteellisen googlettamisen ja suositusten kysymisten jälkeen on Insinöörin lahjaraha roudattu Optimal Performance -nimiseen lafkaan. Sieltä sain natsikseni ja avukseni mukavan Emman, PT:n, jonka kanssa olemme nyt kerran treffanneet ruokavalion / kehonkoostumuksen merkeissä, kerran Emman tekemät ohjelmat läpikäyden ja nyt tänään ensimmäistä kertaa yhdessä treenaten. Tämän päivän perusteella en tosin ehkä tykkääkään Emmasta niin paljon, veikkaan että huomenna vielä vähemmän.
Emman kanssa nyt kuitenkin treenataan ainakin kymmenen yhteisen treenikerran verran, siinä välissä vaihdetaan pari kertaa ehkä saliohjelmaa ja mietitään muutenkin miten homma toimisi hyvin. Kaiken lähtkohtana olisi kuulemma hyvät yöunet, vähintään seitsemän ja puoli tuntia yössä. Motherfuc…unohdetaan tämä. Emma neuvoo kuitenkin myös sekä ruokavalion että treenien suhteen, joten niiden ympärille tämä homma sitten rakentuukin.
Ruokavalio:
Okei, olen huono asiakas tässä. Olen sokerisyöppö, syön liian vähän ja tiedän aivan liikaa. Laihdutushistoriani ansiosta (-16 todella tarpeetonta kiloa joskus kauan ennen lapsia, pakko saada edes vähän sillä pröystäillä) osaan ulkoa kalori-, hiilari- ja proteiinimääriä eri ruoka-aineista, mutta en silti syö riittävästi kuituja, kasviksia, proteiinia enkä varmaan edes rasvoja. Tämän kaiken tiesinkin jo lähtiessäni. Yhden päivän raadollisen rehellisen ruokapäiväkirjan perusteella sain kuitenkin vain kaksi neuvoa: Lisää proteiinia, lisää vettä. Jes, tähän mä ehkä pystyn! Isot propsit siitä, että OP:lla ymmärretään pienten askelien merkitys. Koko elämää on turha yrittää samalla istunnolla muuttaa, lähdetään pienistä (positiivisista) muutoksista, joista tehdään vähitellen tapa. Niinpä minä saan vielä syödä karkkini ja pullani (sitäpaitsi kuulemma olen todennäköisesti sellainen, jolle hiilarit sopii hyvin! hur-rraaaaa!!!), kunhan saisin sitä ruoan määrää etenkin protskupuolella lisättyä. Ruokavalion suhteen tuli monta muutakin tärkeää pientä juttua, kuten vinkki siitä että magnesium voi parantaa unen laatua. Se kuulemma diibadaabaduuba ja sitten nönnönnöö, jonka ansiosta lyhyetkin unen pätkät voi olla parempia. Kelatkaa! Kyllä mä tohon uskon, noin hyvin perusteltuna! En ole tietenkään vielä saanut sitä ostettua, mutta aion.
Muita vinkkejä tai pieniä muutoksia oli palautusjuoma treenien jälkeen, joka on kyllä hiukan musta vielä kiusallista kun näytän siltä, että kaadun vaan sen törtsän voimasta. Mutta ehkä musta vielä bodari tehdään, joten juon kiltisti tuon typerästi nimetyn, ruman ja pahanmakuisen juomani.
Treenit:
 |
| Y-Ö-K. |
 |
| Hetkessä räpsäisty after workout glow kotipuntin kera. Huomattaisin, että käsivarteni ei valitettavasti oikeasti ole edes noin paksu. Vielä on aika monta taljavetoa tehtävänä. |