Tänään oli kyllä monta ilon aihetta, vaikka lääkäri passittikin lääkekassin kanssa kotiin taas sairastelemaan. Se keuhkokuume ei sitten olekaan enää pelkkä vitsi jos tästä vielä pahemmaksi yltyy. Toistaiseksi kuitenkin tuntuu että lääkkeet ja lepo tekevät hyvää nopeasti.
Iloinen olen siitä, että jaksoin kuitenkin viedä lapset ensimmäiselle SatuSamba-tunnilleen tanssikoulu Papagaioon. Oli ihana katsella pitkästä aikaa miellyttävän oloista harrastustoimintaa! Lapsia oli siedettävä määrä (10), tila oli pieni ja rauhallinen ja opettaja yksinkertaisesti ihana. Kiireetön, kekseliäs, iloinen ja lapset vahvasti huomioiva. Itseasiassa koko tunti rakentui lasten ympärille, eikä ohjaaja hirttänyt itseään aikuisten tiukkaan opetussuunnitelmaan. Kun tunnit on vielä järkevään aikaan (17.45) sijainti niin lähellä kotia kuin voi olla, ja kausimaksu kahdelta lapselta erittäin kohtuullinen 65€ (vrt. Sirkuskoulu 500€/kausi. Kääk), luulen että tästä tulee meille vielä rakas harrastus.
Olin tunnin aikana monesti lähes kyynelissä liikutuksesta. Ensimmäisen kerran silloin, kun Ykkönen otti Kakkosta kädestä kiinni, koska se arveli että Kakkosta voisi pelottaa. Oikeastaan koko lopputunnin ne tanssivatkin käsi kädessä. Toisen kerran silloin, kun Ykkönen kuiskutellen auttoi Kakkosta miettimään mitä eläintä voitaisiin kaikki tanssia. Kolmannen kerran silloin, kun Kakkonen keksi että ”mustekalaa!” ja sai koko ryhmän tanssimaan omalla ideallaan. Mikä onnistumisen, oivaltamisen ja nähdyksi tulemisen riemu sillä pienellä pojalla! Ja ihan vikan kerran liikutuin siitä, että meidän tyypit on toisilleen niin rakkaita. Kun sai tanssia ihan miten haluaa, eikä niistä kumpikaan keksinyt mitään. Kunnes älysivät ottaa toisiaan taas käsistä kiinni ja lähtivät pyörimään musiikin tahtiin innosta kikattaen. Voi ihanat tanssijatyypit.
***
Yksi toinen ihana tanssija on päivän Tammihaastekohde, ystäväni Hanna. Hanna on myös löytö kauppakorkeakoulun ajoilta, ja edelleen osana elämääni meidän mahtavan porukkamme kautta. Hanna muistuu mulla melkein joka kerta mieleen, kun näen jonkun ihmisen omassa tanssiflowssaan, musiikista nauttien ja itselleen tanssien. Päähän on syöpynyt kaksi muistikuvaa erityisesti: miten Hanna syöksyi kädet ylhäällä Montun tanssilattialle kun deejii heitti Rihannan ”SOS”:n soimaan, ja miten Hanna tanssi yhden kokonaisen vappujuhlan varpaillaan – ikään kuin korkkarit olisi jalassa sittenkin.
Hanna sinä olet täynnä elämäniloa, ja sitä on ihana katsella. Se tarttuu aina vähän meihin muihinkin, sillä naurat aina kun nähdään! Olet kuin sinkkuelämän tyylikäs Charlotta, paitsi ilman takakireyttä ja lisättynä isolla annoksella hauskanpitoa ja hauskoja juttuja. Lisäksi olet mitä esimerkillisin vaimo, ystävä ja äiti, ja lyön vaikka vetoa että sulla on kotonakin aina huulipunaa. Ja se puna ei muuten saletisti leviä eikä tahraa.
…Sitä paitsi jos joku pitää laittaa joskus syömään soraa, tämä meidän katoilta als laskeutuva tanssieläin kyllä hoitaa sen. Paljon hauskaa Hansuseni!