Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Jää vielä hetkeksi

Yksi kerrallaan he tuntuvat lipuvan kauemmaksi. Yksi ragee, toinen kulkee itse bussilla mihin vain, kolmas oppii liikkumaan pois turvalliselta leikkimatoltaan.

Onneksi on edes se yksi ryömivä, sillä nämä koululaiset saavat minut jo todella kaihoisaksi.

Yhtäkkiä nuo isot lapset ovatkin jo oikeasti isoja, ei niitä enää ihan niin vain saa houkuteltua touhuihin mukaan. Ja käsi sydämellä – en mä aina muista niitä edes houkutella. Nyt kun he pärjäävät ilman meitä jatkuvasti ympärillä pörräämässä, otamme siitä ilon irti. Teen ruoat ja viikkaan pyykit, urheilen. Tajuan nukkumaan mennessäni etten pysähtynyt koko päivänä puhumaan kunnolla tyttäreni kanssa. Mitähän sille kuuluu?

Elämme rinnakkain ja touhuamme kukin omiamme ja joskus unohdan että voisimme myös hellittää omat askareemme ja viettää aikaa yhdessä.

Joka kerta kun huomaan isojen lasten menneen nukkumaan ilman mua, kirpaisee vähän. Vauvan nukutettuani katselen mustia ovia, jonka takana nukkuvat kaksi isoa pientä rauhassa ja jos ne yöllä heräävätkin, menevät itse takaisin nukkumaan.

Ei siitä ole niin kauan kun Kakkonen tarvitsi joka ilta vielä kolmen minuutin sylin, ja vielä kesällä minun piti aina viimeiseksi häntä käydä halaamassa että uni tuli. Nyt illassani agendalla on Kolmonen ja sen nukuttaminen, eikä syliäni enää tarvitakaan muualla. Niin otti ja aikuistui taas yksi lapsista yhden askeleen liikaa vähän turhan nopeasti.

Joinain aamuina kun Ykkönen lähtee iloisesti yksin kouluun mietin, että emme ole pitäneet käsistä kiinni enää kuukausiin. Vuosiin? En muista. Milloinhan se on edes viimeksi itkenyt niin että sain lohduttaa?

Kakkonen hehkuu ekaluokkalaisen uhoa. Siitä on niin kovin kauan kun se porautui kaikkina mahdollisina hetkinä syliini. Kun katson sitä, näen teinin, osaan jo kuvitella miltä se näyttää 15, 18, 25-vuotiaana.

Tiedän toki, ettei suhteemme tässä mihinkään loppumassa ole, muuttumassa vain. Se kehittyy ja kasvaa ja rikastuu. On aivan mahtavaa jutella saunassa ison tytön kanssa isoista jutuista, vähät siitä ettemme enää pidä koko ajan kädestä kiinni. Mutta muutos on aina mulle vaikeaa ja nyt tunnen sen taas luissani – jotain on muuttumassa.

liplap

”Oon miettinyt viime aikoina paljon että kuinka ihmeessä ihmisille tulee tarve/halu saada iltatähti. Näinkö se siis tapahtuu?” kommentoi eräs vanhaan tekstiini kun tätä samaa jo kolme vuotta sitten kipuilin. Kyllä, näköjään, voin nyt vastata. Mutta kun se iltatähtikin perhana ottaa ja kasvaa ihan liian nopeasti, turbovauhtia suorastaan.

Viikkaan koon 62 pois Kolmosen kaapista ja vauvavuosi vilisee silmissä. Tai oikeastaan se kitisee vieressäni lattialla, ei yllä leluun ja ryömiminen sentti kerrallaan on vielä liian hidasta. Milloin sille tuli muita tunteita kuin nälkä? Tiedän jo nyt, miltä uhmakohtaus koon 92 toppahaalareissa tulee tuntumaan, aavistan miltä puheensa tulee kuulostamaan. Joku päivä tajuan että se osaakin jo sekä äshän että ärrrrrän ja sitten sekin on jo koulussa. Ei vielä, ei näin nopeasti.

Enkä taida olla ainoa, joka meillä tätä miettii. Insinööri lanseerasi aamulla urheilukeskiviikot, jolloin vanhemmat vuorotellen tekevät jotain liikunnallista isojen kanssa. Se kuulostaa mahtavalta ja erityisesti yhteistä aikaa lisäävältä. Kaipaamme sitä kipeästi. Minä määrään tämän lisäksi rajusti lisää haleja, jutteluja ja lautapelejä koko porukalle.

Joulu, et tule ollenkaan hassumpaan aikaan.

 

Lue myös: 

 

 

JAA
8 Comments
  • pilami
    joulukuu 13, 2019

    Samoja fiiliksiä. Puuttuu vain se vauva. 🙂 Mä menen lasten kanssa kerran kuukaudessa uimaan. Merkkaan kalenteriin, lähden töistä vähän aikaisemmin ja ehditään uimahallista kotiin iltaruoka-aikaan. Koko illan on kiva fiilis kun ehdittiin olla yhdessä ja kisata kylmäaltaassa kuka menee syvimmälle.
    Mä otan usein lapset mukaan koiralenkille myös. Ne fillaroivat samalla kun mä kävelen koiran kanssa. Näillä lenkeillä keskustelut ovat aina hyviä ja lapset kertovat oma-aloitteisesti kaikkea koulupäivässä tapahtunutta. Sellaista mitä ei saa lypsämälläkään esim. ruokapöydässä niistä irti.

    • Valeäiti
      joulukuu 16, 2019

      Loistava idea! Joku tommonen pitää tehdä!

  • Laura
    joulukuu 13, 2019

    Tämä kosketti minua. Minun esikoiseni muutti juuri pois, hän on täysi-ikäinen. Vielä on kolme kotona, mutta kuopus täyttää kohta 10 vuotta. Minne tämä aika meni?!!!

    • Valeäiti
      joulukuu 16, 2019

      Voi kääk, tuota odotellessa :O

  • Ninni
    joulukuu 14, 2019

    Jaan kokemuksesi vahvasti. Meillä oli juuri tuo sama tilanne, kun kuopus syntyi isompien ollessa 6 ja 9 vuotiaat. Yhtäkkiä he ottivat kasvun harppauksen itsenäisemmiksi, näin jälkikäteen ajateltuna hiukan pakon edessä, koska oma aikani meni niin vahvasti nuorimmaista hoitaessa ja nukuttaessa vaikka isäkin on aina ollut paljon vauvan ja nyt jo 4 vuotiaan arjessa läsnä.
    Isommat kasvoivat vauvan kasvaessa ja yhtäkkiä meillä oli kaksi koululaista, jotka hyörivät kavereiden kanssa yhä enemmän, hoitivat harrastuksensa ja koulun suht itsenäisesti ja myös iltapuuhat ja muut sujuivat itsenäisesti. Tästä toki iloitsimme, mutta samalla tajusin, että emme ole enää niin läheisiä, kuin ennen kuopuksen syntymää. Pelästyin, että liumme toisistamme yhä etäämmälle, jos en nyt ala panostaa näihin isompiin aiempaa enemmän, kun kuopuskaan ei enää ollut vauva. Koska vaikka ”isoja” ovatkin, he tarvitsevat vielä pitkään vanhempien huomiota ja hellyyttä -ja nuorin saa (ottaa!) joka tapauksessa eniten huomiota (meillä tosi temperamenttinen ja vanhemmilta paljon vaativa keissi tämä kuopus..).
    Olemmekin ottaneet tavaksi, että kun kuopus on laitettu nukkumaan puoli kasilta, kellahdamme isompien kanssa (nyt 11 ja 13v) katsomaan yhdessä telkkarista hetkeksi niitä netflix sarjoja, joista he tykkäävät ja istumme yhtenä kasana sohvalla, kuka kenenkin kainalossa ja höpöttelemme samalla kaikkea maan ja taivaan välissä. Käyn myös aika ajoin kaksin jomman kumman kanssa leffassa tai ostoksilla tms ja usein myös kolmistaan teemme ”isompien juttuja”. Koko perheen jutut ovat vähän haastavia ison ikäeron takia, mutta joskus niihinkin saa nämä ”isot” mukaan (lähinnä matkoille 😁).. Ja halaan myös aina ennen nukkumaan menoa heidät molemmat, koska huomasin senkin jäävän helposti, jos ei itse ole aktiivinen osapuoli.
    Eli tällä pitkällä tekstillä haluan rohkaista ottamaan aikaa näiden ”isojen” kanssa, koska he kaipaavat sitä vielä pitkään. Se huomio, hellyys ja huolenpito vain muuttaa muotoaan lasten kasvaessa ♥️

    • Valeäiti
      joulukuu 16, 2019

      Kiitos, hyvä rohkaisu <3

  • Nimetön
    joulukuu 15, 2019

    😭 Itselleni tuli ensimmäistä kertaa todella se ymmärrys kasvamisesta kun lapsi paineli ihan ekoille kaverisynttäreille. Että siellä se menee, touhuaa ja pärjää ja minua ei tarvita just nyt. Että nyt en koko ajan ja joka hetki tiedäkään mitä se pieni ihminen puuhaa. Aika jota oon odottanut, mut joka tulikin liian pian.

    • Valeäiti
      joulukuu 16, 2019

      no sepä! Muistan kans ton hetken, se oli hurja.