Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ura ja perhe – tarvitseeko siitä vielä puhua?

Pyysin Instagramissa jutun aiheita ja joku kommentoi “Ura ja perhe”. Tartuin tähän heti, mehukas aihe! Erityisesti siksi, etten ole varma pitäisikö siitä edes mitään kirjoittaa.

Ura ja perhe niputetaan herkästi sellaiseksi joko-tai-asiaksi, jota pitäisi pohtia tai jonka yhtäaikainen olemassa olo on jollain tavalla erikoista. Niin toki oli lähes väistämättä (naisille) vielä vuosikymmeniä sitten. Mutta minä olen saanut lapseni aikana, jolloin työn määritelmä joustaa ja paukkuu aiempaa enemmän. Erityisesti omalla alallani (tai sanotaan mieluummin omilla taidoillani, koska koen jopa alan olevan jo hieman rajoittava sana) jousto on niin suurta, että perinteinen “ura vai perhe” vastakkain asettelu tuntuu hassulta.

“Kuinka yhdistää ura ja perhe” on validi kysymys jos olet astronautti, valtion päämies, kolmivuorotyössä, ammattiurheilija tai esiintyvä taiteilija. Siirrytään kuitenkin meidän tietokonepulliaisten pariin – minuun!

Olen ollut tosi onnellisessa asemassa monella tavalla oman työni / urani kanssa, sillä tämä kysymys ei oikeastaan ole koskaan ollut mulla isommin pöydällä.

Uran ja perheen yhdistäminen on superkiinnostava ja moniulotteinen aihe, johon kytkeytyy monta itsenäisestikin kiinnostavaa aihetta: sukupuolten tasa-arvo, työn luonne, yhteiskunnan rakenteet, koulutusmallit, luonteet jne.

Miten yhdistää ura ja perhe? Milloin lapsia voi alkaa toivoa?

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että ”ura” ylipäänsä on hieman vanhahtava termi, joka viittaa yhä vain ylöspäin etenevään polkuun yhden alan sisällä. Työ on muuttumassa monella tavalla enemmän hämäkinseitiksi, jossa liikutaan myös sivuttain eli välillä myös alaspäin. Tärkeämpää kuin titteli ja CV:n rivit ovat taidot, asenteet ja opit, erityisesti tietotyössä. Onko meillä kohta enää edes “uraa” jota suojella?

Kävin tosi kiinnostavan keskustelun Instassa eräänä iltana. Nuori opiskelija pähki milloin oikein olisi sopiva aika harkita perhettä:

”Tuntuu jotenkin mahdottomalta että milloin ihmeessä voi alkaa toivoa lapsia, koska siihen ei ole koskaan aikaa eikä hyvää tilannetta yhteiskunnan ja itsensä luomien paineiden ja odotusten joukossa. (..) Kun tietää miten paljon tukea lapsi tarvitsisi tutkimusten mukaan – täysimetystä jne. Se vaatii vanhemmalta sitä että 100% keskittyisi vanhemmuuteen, jos haluaa toteuttaa sellaista lempeää vanhemmuutta. Mutta missä elämänvaiheessa pystyy olla satasella vanhempi?”

Tämä kai se on se ydinkysymys, joka luuhaa siellä “ura vai perhe” valinnan takana. Ajatellaan, että luodakseen hyvää uraa siihen pitää heittäytyä 100%. Tai että ollakseen hyvä vanhempi, pitää heittäytyä siihen 100%. Minäkin taisin miettiä noin kummastakin asiasta aiemmin. Sitten tuli omat kokemukset ja ajatukset ovat kääntyneet täysin.

Ensinnäkin ajattelen nyt ettei koskaan ole mahdollista saati järkevää olla 100% vain lapsiaan varten olemassa, täysin vanhempi. Lasten täytyy (megalomaanisen lyhyen vauva-ajan jälkeen) kulkea elämässä mukana, ei niin että elämä menee tauolle odottamaan lasten kasvamista. Siinä tulee vaan univelan päälle aimo annos katkeroitumista.

Toisekseen olen oppinut, ettei töitäkään voi täysillä suorittaa. Siinä palaa loppuun ja ajatukset jäävät samoihin keloihin jumiin.

Paras ratkaisu lienee siis hyvä suhde kumpaakin. Se onko valintasi 90% töitä ja 10% perhettä, fifty-fifty vai jotain siltä väliltä on monimutkainen yhtälö perheen sisäisiä rooleja, taloudellisia kysymyksiä ja omia tavoitteita. Minä uskon että suurin osa meistä pystyisi valitsemaan myös vähemmän perinteisiä ratkaisuja, jos rohkenevat ajatella asiaa reilusti kaikilta kanteilta!

Voihan sitä vaikka perustaa kahvilan vanhempainvapaan aikana! (päiväksi)

Voisiko puoliso jäädä kotiin? Voisimmeko muuttaa ulkomaille? Voisiko lapsi mennä jo aiemmin päivähoitoon? Voinko tehdä osittaista työaikaa? Voinko siirtyä yrittäjäksi ja tehdä töitä vanhempainvapaalla? Voiko asuntolainan laittaa tauolle? Myydäänkö auto tai muutetaanko pienempään asuntoon? Ja niin edelleen.

Minun oman työelämäni kehittymisen kannalta parhaat asiat ovat olleet kaksi asiaa:

1. Pitkäksi venähtänyt (2,5v) äitiysloma, jonka aikana aloitin blogin eli löysin oman luovan puoleni. Se on nykyään äärimmäisen iso osa työtäni.

2. Puolen vuoden yrittäjyys kahden palkkatyön välissä. Sen aikana ehdin ajatella aivan eri asioita kuin yleensä, tutkia oman talouteni perinpohjin ja ymmärtää mitkä omat mahdollisuudet ovat. Toisin sanoen, avasin silmät muille malleille kuin “tässä duunissa nyt näin ja näin kauan ja sitten steppi seuraavaan”.

Uskon siihen, että kaikki on yhdistettävissä kun tavoitteet ovat viisaita. Perhettä ei kannata ajatella, jos ei ole valmis koskaan joustamaan muun elämän aikatauluissa. Tai jos ottaa vastaan huippuvaativan tehtävän joka vaatii paljon matkustamista, on hyväksyttävä se tosiasia että joku toinen hoitaa silloin lapsia huomattavasti sinua enemmän.

Tavoitteista ja hyvän arjen hallinnasta kirjoitin taannoin enemmän Arkikoulu-sarjassa:
Paremmat tavoitteet, parempi arki
Suunnittele maltilla, aikatauluta leveästi ja huomaa onnistuminen

Miten vauva vaikuttaa minun uraani nyt, kolmannen kohdalla?

Vaikka tässä nyt jeesustelen ettei millään ole väliä ja kaikki onnistuu, tein toki samaa pohdintaa minäkin ennen tätä Kolmosen yrittämistä. Voinko tässä kohtaa jäädä pois töistä, mitä se tarkoittaa minulle – ja mitä firmalle? Olen kuitenkin vähemmistöomistajana yrityksessäni, ja merkittävässä roolissa koko yrityksen kehittämisen ja eteenpäin johtamisen kannalta.

Päädyin siihen että hetken poissaolo voi olla kaikille tosi hyväksi. Poissaoloni pakottaa firman rekrytoimaan uutta voimaa ja “pärjäämään ilman minua”. Se ohjaa kasvamaan ja tuo uusia näkökulmia tuoreiden silmien kautta.

Ajattelen niin että tämä on osa elämää. Joku toinen voisi olla sapattivapaalla tai lähteä hetkeksi opiskelemaan. Muuttaa ulkomaille tai ihan vaan vaihtaa duunia. Minä nyt vain satun olemaan perhevapaalla jonkin aikaa, ehkä vuoden tai pari. Ei se niin pitkä aika firmalle lopulta ole. Ja voihan Insinööri olla sitten myös kotona jos haluan nopeammin takaisin!

Itselleni näen tämän mahdollisuutena luoda nahkani vielä kerran uudestaan. Ottaa pientä aikalisää, tehdä jotain ihan muuta (kuten näitä blogihommia) ja katsoa mitä ideoita syntyy. Käydä vaikka Mothers In Business tapahtumissa ja lounastella ihan eri porukoiden kanssa kuin nyt. Oman yritykseni kautta mulla on myös mahdollisuus siihen että jos haluan tehdä jotain itsenäistä pientä projektia äitiysloman aikana, se on mahdollista.

Tai sitten kaivelen vain vauvan napaa ja chillaan. Sekin tekee ihan hyvää välillä.

Tätä juttua tulisi vaikka kuinka enkä silti onnistuisi pohtimaan sitä jokaiselta kantilta. Jatketaan siis kommenttiboksissa! Mitä mieltä itse olet työn ja perheen yhdistämisestä – onko se hankalaa vai ei? Jos on, onko kyse muiden sanelemista raameista vai omista ajatuksista?

Lisää duunijuttuja: 

Paremmat tavoitteet, parempi arki | Arkikoulu osa 1

Jokin aika sitten pyytelin teiltä juttuaiheita ja sain tämän:

”Miten teidän arjen aikataulut sujuu, mistä löydät aikaa kaikelle?”

Ah, yksi mun lemppariaiheita ehdottomasti! Tartuin tähän ekana, siksikin että pidin toukokuussa tästä aiheesta luennon MimiGo:n hyvinvointiviikonlopussa ja siitä lähtien olen ajatellut kirjoittaa siitä tännekin. Lyhyt vastaus kysymykseen on:

En tee kaikkea. En ainakaan samaan aikaan.

Olen sopivasti laiska, luovasti kikkaileva ja sairaan tehokas. Näiden yhdistelmällä saan monta palloa yhtäaikaa ilmaan (ja pään melko sekaisin, tsek paniikkikohtaus, masennus, suorituspakko jne.) ja paljon tehtyä. Luulen että mulla on pari vinkkiä teillekin jakaa.

Koska oikeasti vastaus on aika pitkä, joudun jakamaan tämän tekstin kahteen pätkään. Vasta seuraavassa mennään niihin konkreettisiin vinkkeihin, sillä ensin on tärkeää pysähtyä miettimään tavoitteita ja kunnianhimoa.

Lupaan että ne tehosuorittajan vinkit tulee nopeammin kuin ehdit lukeakaan! Niistä saat sitäpaitsi enemmän irti kun mietit ensin näitä asioita.

Mieti, haluatko oikeasti tehdä enemmän

Ihan alkuun pyydän sinua pohtimaan hetken haluatko oikeasti tehdä elämässäsi jotain enemmän vai kenties vähemmän? Onko tärkeää saada aikaan enemmän?

Ylipäänsä me teemme nykyään aivan liikaa, vaaditaan itseltämme hirveästi. Jatkuvasti pitäisi kehittyä, parantaa, tsempata ja hymyillä. Eikä ihme, sillä niin kaikki muutkin näyttävät tekevän – miksi vain meillä pursuaa pyykkikori pölyiselle lattialle huoneessa, jossa ei koskaan tehdä mitään kehittävää? On aika vaikea uskoa, että vähäkin riittää kun kaikki mediat ympärillä muistuttaa mitä kaikkea olet jättänyt tekemättä. Pakasta marjat, tuuleta petivaatteet, tee naamajumppaa, muista soittaa ystäville, kuori iho kerran viikossa ja imuroi jääkaapin takaa!

Vuorokauden tunnit ja niiden jakaminen järkevästi – tai oikeastaan mielekkäästi ja tasapainoisesti – on meistä tosi monelle ongelma. Silti siinä on tavallaan pakkokin onnistua, sillä muuten hajoaa kuuppa.

Tiiviisti minun logiikkani fiksumpaan elämään menee näin:

  • Päätä mitä asioita oikeasti haluat tehdä – ei mitä mielestäsi pitäisi tehdä
  • Jaa aikasi realistisiin tavoitteisiin vuositasolla, kuukausitasolla, viikkotasolla ja päivätasolla
  • Jätä aikatauluusi paljon tyhjää sattumalle ja levolle
  • Älä koskaan vertaa muihin ja heidän näennäisiin saavutuksiin
  • Joskus bisse on parempi kuin lenkki. Relaa!

Tässä tekstissä käsitellään tuota ensimmäistä kohtaa. Seuraavat tulevat pian perässä. Muistiinpanot esille, nyt tehdään harjoituksia!

Mitä teet tänä vuonna? Tai tänä syksynä?

Ensimmäinen askel on päättää, mitä haluaa kulloisessakin ajan hetkessä tehdä, jolloin samalla tulee valinneeksi kaikki asiat joita ei nyt voi tehdä.

Jos haluat rakentaa taloa, et ehkä samana vuonna perusta yritystä (kokeilin, ei toiminut). Jos haluat treenata thriathonille, onko se hyvä hetki tehdä töitä eri paikkakunnalla? Jos tämä viikko on täynnä työmatkoja ja poikkeuskiirettä, ehkä et kokkaa lainkaan. Ja niin edelleen tässä ihanassa loputtomassa arjessa jossa aika kiertää iänkaiken kaatunutta kasia.

Huomaan, että jaan tämän päässäni erikokoisiin aikavyöhykkeisiin. On vuositason asiat, kuukausitason asiat, viikkotason asiat ja päivittäinen selviytyminen. Seuraavassa tekstissä annan eniten vinkkejä yksittäisen päivän hanskaamiseen, koska siitä lähtee kokonaisvaltainen uupumus tai hyvinvointi.

Ensin pari sanaa vuosi- ja kuukausitason jutuista. Valitse ainakin jollain tasolla teemat kullekin ajanjaksolle. Nämä teemat priorisoivat kaikkia erikokoisia aikavyöhykkeitä. Haluanko syyskuussa keskittyä töihin vai harrastuksiin enemmän? Vai onko nyt tärkeintä saada uni kuntoon (sivuhuomautuksena: aina on, jos unessa on ongelma). Mulla on parhaillaan päättymässä raksavuosi ja alkamassa työsyksy. Työ on siis korkeammalla prioriteettilistallani kuin vaikkapa blogi, urheilu (perustarvetta lukuunottamatta) tai ystävät (perustarvetta lukuunottamatta).

Muista ettei kaikkea voi saada, samalla painolla. Toisaalta mistään ei tarvitse kokonaan luopua. Voit juosta joka päivä tai vain kerran kuukaudessa ja silti harrastaa juoksua.

Luo arkeesi tavoite: Mitä haluat ja miksi?

Ensimmäiseksi pitää aina luoda jonkinlainen maali, johon tähdätään. Tavoite. Luennolla kysyin osallistujilta muutaman kysymyksen pohjustamaan ajankäytön vinkkejä. Tässä ne myös sinulle, mieti hetki päässäsi tai ihan paperilla – kynä aktivoi aivoja!

Kysymys 1: Mitä haluaisit elämässäsi tehostaa? Ketä sinä ihannoit tai kadehdit? Miksi?

Kysymys 2: Mitä vaatisi että pääsisit samaan? Tee 3 kohdan lista, jolla pääsisit samaan vuoden aikana.

Nyt kun tavoite on kirkas, tarvitaan fokusta. Koko homman ydin on priorisoinnissa. Jos haluat urheilla aamuisin, sinun on mentävä iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja luovuttava yökukkumisesta. Jos haluaisit nähdä ystäviäsi enemmän, sinun pitää ehkä luopua jumpasta silloin tällöin.

Tai ehkä jumppaat jatkossa ystäväsi kanssa aamuisin.

Kysymys 3: Mistä voisit luopua?

VINKKI: mieti, mitä sinä haluat itse tehdä ja mitä haluat tehdä siksi että muut ajattelevat silloin sinusta hyvää. Siivous on ok jos teet sen itseäsi varten, turhat juhlat eivät oikeastaan koskaan. Sano rohkeasti ei. Uskalla tyhjentää kalenterista asioita, jotka eivät vie kohti tavoitetta tai tunnu muuten vain hyvältä.

Muistutan että tehokkuus ei tarkoita voiman lisäämistä vaan reitin suoristamista. Poistetaan turhaa, jotta maaliin päästään vähemmällä vaivalla. Ollaan sopivasti laiskoja.

Tavoitteeseen päästäkseen on tehtävä rohkeasti

Jos tavoitteenasi on kehittyä jossain asiassa, muista nämä kolme asiaa:

Voi tulla yllätyksenä, että nyt sitten kehotan sanomaan “kyllä”. Juurihan käskin luopua turhasta! Tässä piileekin se vaikein juttu: Usein on mahdotonta tietää mikä on turhaa ja mikä tulevaisuuden tähti. Silloin kun kyseessä on valitsemasi prioriteettiteema, sinulla täytyy olla varaa ( = aikaa) ottaa myös niitä potentiaalisesti turhia juttuja vastaan. Mene kahville puolitutun kanssa, lupaudu luennoijaksi, kokeile avantouintia.

Vaatiminen on tärkeä taito. Sinun on kyllä vaadittava itseltäsikin asioita (kylläpäs menen aamulenkille kun olen sitä halunnut lisätä) mutta erityisesti muilta. Joskus jotain asiaa pitää ajaa kaksi, kolme tai viisitoista kertaa ennen kuin muutkin uskovat että se on tärkeää. Mutta muista, vaatimisenkin voi tehdä kauniisti!

Kolmas kohta on se kaikista tärkein ja usein esteenä sekä kehittymiselle että oman ajankäytön parantamiselle, fokuksen löytämiselle. On tärkeää kokeilla, vaikka ei voi tietää varmasti onnistuuko. Yhtä tärkeää on sitten jossain kohtaa todeta, että tämä ei nyt ollut se oikea reitti, kokeillaan jotain toista.

Voi vaikkapa aloittaa jonkin hankkeen ja sitten haudata sen vähin äänin. Kaikkea ei ole pakko tehdä loppuun asti.

Vain epäonnistumalla usein ja mieluiten kevyesti voi löytää ne asiat, joita kannattaa ajaa täysillä. Kun epäonnistumisia alkaa tulla suhteessa vähemmän, tietää olevansa oikeilla jäljillä. Siitä narusta kannattaa sitten vetää jokaisessa mahdollisessa välissä.

Niitä välejä sitten riittääkin! Niistä lisää seuraavassa tekstissä kun mietitään miten arkipäivää voisi tehostaa.