Tietoa mainostajalle ›

Hiihtolomalla ihminen ehtii mitä vain (paitsi siivota)

Hetken mielijohteesta päätin minäkin ottaa kuuluisan viikon 8 ihan vain lomaksi. Aluksi ajattelin tekeväni etätöitä, mutta hitot. Ihan lomaakin tässä tarvitaan. Kuluneiden kolmen päivän perusteella tämä on ihan mahtava konsepti tämä hiihtoloma! Sen aikana ehtii tehdä kaikkea sellaista mitä aina on pitänyt halunnut tehdä!

Hiihtolomallani olen ehtinyt:

Ottaa oluet työkavereiden kanssa.

Käydä Treffipubissa Insinöörin kanssa.

Nukahtaa sohvalle, autoon ja melkein pystyyn. Miten voi ihminen olla näin poikki ja miksi mulla on paha olo?

Ostaa pari raskaustestiä.

Todeta, ettei tarvitse pissata tikkuun (HUH) mutta kuukuppi pitäisi nyt löytää.

Etsiä sitä helvetin kuppia ihan joka paikasta.

Miettiä että jos se kerran ei löydy, mihin se on kadonnut? Kuka sen on löytänyt? Kenen tapaamista pitää jatkossa hävetä?

Juosta puolentoista tunnin talvisen lenkin ihan aropupuna maailman kauneimmissa maisemissa ällöttävän onnellisena.

Ihailla upouusia rappusia.

Tajuta, että aika pian me tänne muutetaan.

Panikoida, sillä aika pian me tänne muutetaan.

Käydä rautakaupassa ostamassa alelaarista jotain harmaita laattoja kylppäriin.

Viettää tyttöjen illan vanhojen rouvien kanssa. Ja Insinöörin.

Krapuloida ihan vain hieman.

Lukea Talouselämän (miksi?)

Ikävöidä lapsia.

Syödä mäkissä huonoimman QPn ikinä. Kengänpohja, löysin esi-isäsi.

Ärsyyntyä lapsiini joilla ”ei ollut yhtään ikävä!” mutta silti jotenkin kummasti aika hemmetin rasittava meno.

Kävellä jäätietä aivan paniikissa kun järven jää paukkuu ihanan, luistelevan perheeni ympärillä.

Olla samalla kateellinen siitä ettei itselläni ole luistimia.

Ostaa itselleni luistimet. Vähän liian isot ja tosi halvat.

Opettaa kummallekin lapselle laskettelua niin että kolmannella laskulla ne meni jo yksin ja kuudennella se oli kuulemma jo liian lällyä.

Laskea, että tämä muutaman tunnin hupi maksoi meidän perheelle yli satasen.

Miettiä, että sehän on melkein saman verran kuin ne halvimmat hanat.

Metsästää hanoja.

Käydä kahdesti saunassa.

Kääntää anoppini firman sivut kiinaksi. No en minä niitä kääntänyt mutta ihan itse lapioin oudot merkit tekemäni hieman ruman sivuston alasivulle.

Kirjoittaa päässäni muutaman kymmenen eri blogikirjoitusta.

En ole ehtinyt:

Kirjoittaa muutamaa kymmentä eri blogikirjoitusta.

Ostaa uutta kuukuppia.

Siivota vaatehuonetta ja inventoida kaikkia muita taloutemme tavaroita jotka kuulemma pitää kohta muuttaa.

Tulen vielä ehtimään:

Ruotsiin ja ilmeisesti myös Junibackeniin.

Tampereelle vaaleanpunaiseen taloon juomaan ämpäreittäin Mimosaa.

Rautakauppaan. Mistä vetoa.

 

Meno- ja käytösvinkki: LUX Helsinki

Esplanadilla joku tuijottaa purkitettua valoa. Teos ei ilmeisesti ihan aukea. – Täähän on ihan kuin meidän jääkaapista vaan ottais kuvan. Hohhoh taas.

– Saatanan typerää että nää on kaikki polven korkeudella, tuhahtaa vanhempi taiteen ystävä seuraava teoksen kohdalla. Tämä on lapsille suunnattu alue, huomautan ystävällisesti. – No mut täällä on joku ziljoona ihmistä, vois vähän miettiä, hän puhisee kävellessään jo seuraavaa arvatenkin ihan paskaa teosta kohti.

Järjestyksenvalvojat seisovat tien reunassa ja vahtivat tarkasti isoa laumaa. Tapahtumahuumassa moni harhautuu kävelemään keskellä liikennöivää autotietä. Keltaliiviset miehet saavatkin ystävällisillä huomautuksillaan monet havahtumaan vaaralliseen ylitykseen, kunnes Jack Sparrowksi pukeutunut mies kävelee varoituksista piittaamatta keskelle autotietä. – Hei älä mene punaisia päin, yrittävät vielä viimeisen kerran. Hattu heilahtaa ja tyyppi huutaa takaisin ärsyyntyneenä: I don’t speak your fucking language.

Olemme kävelleet lasten kanssa melkein puolitoista tuntia ympäri LUX Helsinkiä. On vähän kylmä ja lapsia jo vähän väsyttää. Kaikki on kuitenkin niin siistiä, ettei tilanne lipsahda lähellekään kiukutteluja. Ihastelemme hienoja valoja ja mietimme miten sen talo näyttikin siltä että se kaatuu vaikka pysyi ihan paikallaan. Fiilistelen tapahtuman järjestäjät mielessäni kuinka hienosti iso massa etenee vaikka välillä ihmisiä onkin ruuhkaksi asti. Isommat teokset alkavat itsestään muutaman minuutein välein, jokainen ehtii varmasti nähdä kaikki hienoimmat efektit. Missään ei ole ongelmia, katkoksia tai virheitä.

LUX on mieletön onnistuminen tänäkin vuonna. Jaksan taas ihmetellä kuinka jotain näin hienoa pääsevät kaikki ihastelemaan. Reitti on sopivan mittainen, erinomaisesti merkitty ja etenee sujuvasti. Teokset hienoja ja erityisesti musiikit tänä vuonna sykähdyttäviä. Välillä korvat on vain pakko pistää vähän tukkoon, ettei se aina jostain löytyvä määkivä naputus kanna omiin korviin. Jokaisessa nurkassa tuntuu olevan se yksi tyyppi.

Näitä saatanan ankeuttajia. Mikä teitä vaivaa?

Jos sinulle tuotetaan maksutta (mutta isolla vaivalla ja rahalla) hienoja elämyksiä, onko pakko valittaa aivan naurettavista asioista? Ihanko tosiaan sua nyt vituttaa että se yksi pönttö joka sinua ei edes kiinnosta on liian matalalla ja ennen kaikkea; onko ehdottoman tarpeellista suoltaa sitä kitkerää makua omasta suusta kaikkien muidenkin nieltäväksi? Sylettää nää tyypit. Jos joku juttu ei ole sua varten, lähde menemään. Suu suppuun ja poistu paikalta. Yle Areenasta löytyy varmasti vaikka Sohvaperunat.

Aina välillä, joskus jopa aina vituttaa aikuiset ihmiset. Hävettää seistä lasten kanssa vieressä kuuntelemassa kun jonkun saama ilmainen kokemus ei kelpaa.

Tämän tekstin piti käsitellä ainoastaan LUXia ja kehottamaan teitä sinne vielä huomenna valofestivaalin viimeisenä aukiolopäivänä. Neuvoisin että menkää aamulla 7-9 välillä tai illalla 17-20. Vinkkaisin että tämä oli hyvä kombo: Illallinen Himalaja -ravintolassa kolmikulmassa, siitä Designmuseon edestä alas Arkkitehtuurimuseon sisäpihan kautta (paras teos mun mielestä!) Kasarmille ja siitä suoraan Espalle, kauppatorille, Sofiankadulle ja Tuomiokirkolle. Espan kautta katsomaan Mikrogalleria ja siitä vielä Korkkaria pitkin takaisin alkupisteeseen palokunnan tornin vierestä. Sekin oli hieno.

Mutta ne helvetin määkijät pilasi tämän tekstinkin. Pitäkää tunkkinne.

Tarinoita merestä ja parhaat merimuseot

0 , Permalink

On käsittämätöntä, miten iso osa Suomen historiasta, kulttuuriperimästä ja asenteesta on mereltä peräisin. Tämän ehkä tiedätkin jos olet merellä viihtyvästä perheestä kotoisin. Tiedät Bengtskärisi. Majakat on tuttuja ja meritarinat kuultu.

Jos istut juuri nytkin veneen hytissä merikarttaa ja sääennustetta tutkien, olethan tsekannut samalla myös Lokin?

Ihan kaikkia parhaita satamia et ehkä ole vielä nähnyt. Et ehkä tiedä Hangon kylpylän historiaa tai ole kuullut kovimpia sotatarinoita Suomenlinnan edustalta. Tai jos oletkin, kirjaa ne itse Lokiin!

Voi olla että jossain toisessa vesistössä luuhaa lapsiperhe keskellä pläkää ja miettii mitä ihmettä keksisi tappelevan perheen ajanvietteeksi.

Kirjoita heille hyvät tarinasi Lokiin, muiden merten tarinoiden sekaan.

Loki on Itämerta ja sen kulttuuriperimää suojelevan  John Nurmisen Säätiö:n  tuottama ja julkaisema verkkopalvelu, joka kokoaa kartalle kansalaisten ja merellisten organisaatioiden jakamia tarinoita, museoiden kiinnostavimpia sisältöjä sekä parhaita retkikohdevinkkejä Suomen rannikoilta ja saaristosta.

Rimpuileva Mamma tässä arvatenkin selailee Lokista uusia jänniä tarinoita katseltavakseen.

 

Joonas Linkola ja the making of uusi Loki-merkintä ”tässä kohdassa nuori mies tipahti mastosta ottaessaan sitä siistiä kuvaa”.

 

Eikö Bengtskär auennut? Onko lokikirja tuntematon käsite? Lue silti vielä.

Sillä myös niille jotka viettävät aikansa kuivalla maalla, Loki saattaa tarjota uutta tekemistä. Edessä on aika paljon sadepäiviä ja olette jo ehkä käyneet Kiasmassa, Luonnontieteellisessä ja Heurekassakin (ei ole museo mutta ihan yhtä sivistävä). Tai joissain muissa museoissa toisissa kaupungeissa, niitä en osaa luetella.

Entä merimuseot? Niitäkin on aika paljon.

Meininkiä Lasten Vellamossa. Kuva: Lasse Lecklin, Merikeskus Vellammo, lähde Loki.

Tunnetteko jo Kotkan Vellamon, Turun Forum Marinumin tai the Rankin? Tiesitkö, että niistä jokaisessa on lapsille ihan törkeän paljon siistiä tekemistä? On moottorin käynnistämistä, meritaisteluiden uutta katselmusta, laivojen tutkimista, helikopterikenttiä ja säikähtäneitä pallokaloja.

Minä en tiennyt, tuntenut tai osannut kaivata noita museoita, kunnes löysin ne kaikkia Lokista vuosi sitten.

Seuraavan kerran nakutan kännykkään lokistories.fi vielä tällä viikolla kun matkaan veneellä Porvoon kaukaisimpaan saareen ja lasten suusta alkaa ekan kerran muodostua se pahin: ”koska me ol…”.

Hiljennän ne jollain kovalla majakkatarinalla. Just watch me.

Disclaimer: 

Olen ollut kaksi vuotta mukana pro bono työllä Loki:n kehittämisessä. Tästä tekstitä ei makseta mitään, mutta tokihan mulla on oma lehmä ojassa – haluan teistä mahdollisimman monen Lokin käyttäjäksi, joten mene jo ja testaa onko siellä teitä kiinnostavia asioita!
0 , Permalink