Perhe-elämään pitäisi saada lisää seurustelua!

Kuuntelin podcastia, jossa kerrottiin synnytystarinaa isän näkökulmasta. Isä kertoi ”sitten me käytiin siellä akupunktiossa” ja minä hätkähdin. Oletettavasti yhtälön raskaana oleva nainen kävi siis akupunktiossa ja tuleva isä oli mukana.

Seurana. Muuten vain.

Niin että milloin me ollaan viimeksi Insinöörin kanssa oltu toistemme mukana jossain seurana, muuten vain? Joskus todella sananmukaisesti seurustelimme, olimme toistemme seuranaMiten ihmeessä viime vuosina olisi ollut mahdollista käyttää tunti omaa aikaa toisen akupunktioaikaan?

Aivan pienestä sivulauseesta oivalsin yhtäkkiä taas yhden asian parisuhteesta perhe-elämässä. Siinä missä ennen me olimme ensin ihan joka paikassa yhdessä, nyt emme oikeastaan koskaan sillä samaan aikaan toisen pitää tehdä jotain muuta.

Mene sinä kauppaan, minä hoidan iltapuuhat. Vietkö Kakkosen treeneihin, me jäädään tyttöjen kanssa kotiin. Mä laitan ruoan sillä aikaa kun sä käyt lenkillä. Kumpi hakee tänään?

Romantiikkaa rakennusprojektin keskeltä – hän oli askarrellut tämän eräänä iltana raksajätteistä. Aawwwww.

Jotenkin ihan kreisiä ajatella että oli aikoja, jolloin me elimme kaiken arjen yhdessä. Soitimme toisillemme aina työpäivän päätteeksi ja puhuttiin tunti puhelimessa. Verrattiin mitä ollaan syöty lounaaksi! Tajutonta! Sitten tavattiin ehkä keskustassa, mentiin syömään. Tai nähtiin kotona ja käytiin yhdessä kaupassa.

Läheteltiin toisillemme viestejä pitkin päivää: jaettiin uutisia, huonoja vitsejä ja ohimeneviä ajatuksia. Oli varaa loputtomiin häiritä toista töissä kun siellä töissä pystyi sitten olla vaikka tunnin pidempään tarvittaessa. Ei ollut kiire kotiin vapauttamaan toista taas jonnekin muualle tai ihan vain viettämään tärkeää aikaa lasten kanssa.

Me treenattiin yhdessä, kokattiin yhdessä, katsottiin telkkaria yhdessä ja tehtiin ei-yhtään-mitään-yhdessä. Aikaa oli rajattomasti, nyt sen näen. Voitiin olla yhdessä tehokkaita kodin kunnostajia tai tehdä pitkää päivää töissä, taikka sitten löysäillä sängyssä koko ilta.

Vuosiin sellaiseen ei ole ollut varaa. Vaikka vietämme varmasti enemmän aikaa fyysisesti samassa tilassa kuin koskaan ennen, olemme merkittävästi vähemmän toisemme seurana. On ollut pakko jakaa tiimi kahteen tehokkaasti suorittavaan osaan. Toinen hoitaa lapsia ja toinen edistää arkea. Toinen käy tontilla ja toinen hoitaa pyykit. Läpystä vaihto laattataudissa ja kavereiden näkemistä vastavuoroisesti. Herää sinä tänään, minä sitten huomenna, käy nyt ihmeessä lenkillä kun on aikaa!

Tämä  oli jo melkein muuttumassa hetkellisesti. Muistan sen illan pari vuotta sitten kun löysimme toisemme vuokra-asunnostamme kaksin, lapset kummatkin kavereillaan ja kaikki muu raiteillaan. Ruoat oli syöty ja työt tehty. Törmäsimme toisiimme olohuoneessa ja olo oli outo. Että tuota, öö, mitä tehtäis?*

Aikaa toki on edelleen, mutta paljon vähemmän (ja useimmiten se aika löytyy välistä 22-23 jolloin olen aika lailla aivokuollut jo). Ollaan tilanteessa jossa parisuhde pitää aikatauluttaa kaiken muun ohelle, pitää oikein varata deitti-iltoja. Ne kaikki puuttuvat minuutit ja vartit sullotaan yhteen pötköön mummilan avulla ostettuun muutaman tunnin ikkunaan. Silloin sitten todella tehdään jotakin yhdessä. Ollaan viettämässä oikein laatuaikaa, lastenvahdit ja ravintolat ja kaikki.

Ei me roudata lapsia tunnin päähän mummolaan käydäksemme kahdestaan kaupassa ja ehkä katsoaksemme telkkaria. Ollaksemme vain toistemme seurana. Pitäisi kai, mutta se tuntuu niin…tehottomalta. Ei kai silloin tehdä sellaisia asioita joita voi tehdä lastenkin kanssa?

Nyt kun arjen tunnit on jaettava omaan aikaan, perheaikaan, parisuhdeaikaan ja asioidenhoitoaikaan, ei ole enää ollenkaan sitä seuraksi vain – aikaa. Se syö yllättävän paljon parisuhteen dynamiikalta ja pitää oikeasti pitää silmällä että sitä vanhaa yhteistä, tuun sun seuraksi, aikaa otetaan jotenkin sen kaiken muun keskellä ja sisällä. Että katsotaan toisiamme kun keksimme yhtä aikaa jonkun härskin vitsin, että laitetaan turhia häiritseviä viestejä kesken työpäivän ja että joskus lähdetään ihan huvin vuoksi toisen matkaan kauppaan (vaikkakin sitten 1-3 lapsen kanssa).

Tätä kirjoittaessani kuulen vastalauseen joka sanoo että no miksette tee noin, hengaile iltaisin myös yhdessä? Jotenkin se on minusta vaikeaa. Kotona näen niin paljon hommia joita pitää vaan tehdä. Puhtaat vaatteet on loppu eikä yksikään kattila ole huomiseksi ruoanlaittokunnossa. Tässä mitään hyödytöntä seurustelua tehdä, nyt hoidetaan arki!

Yhden muutoksen olen keksinyt, löytänyt piilotetun miniloman arjestamme. Kakkosen treenien aikana kolmesti viikossa on tunti täysin tyhjää aikaa, jossa voisimme hyvin olla toistemme seurana sen sijaan että vain toinen menee paikalle. Siispä ensi viikolla pakotetaan edes kerran vaikka Ykkönen mukaan ruutunsa kanssa, roudataan Kolmonen hauispainoksi mukaan ja tuhlataan yhdessä se tunti.

Seistään vierekkäin ja jutellaan, tullaan mukaan seuraksi. Treffit siis tulossa maanantaina kello viideltä yläkoulun salissa, odotan jo innolla!

PS: muistatteko tämän jutun jossa kävi ilmi että tätä seurusteluaikaa pitäisi olla 10-15h viikossa puolison kanssa? Edelleen olen kyllä järkyttynyt. Aloitan tunnille.

*retorinen kysymys sillä hetkeä myöhemmin sisään pamahti kahden lapsen sijaan viisi. 

’Mä voin mennä’ ja muut rakkauden tunnustukset vauvaperheessä

2 Permalink

Lasten ollessa pieniä parisuhde saa pientä hittiä. Tai sitten se joutuu jättimäiseen ketjukolariin, vaihtoehtoja on runsaasti tässä! Vaikka kävisi semmoinen upea arpaonni että parisuhde vain paranee lasten myötä (”rakastan häntä enemmän ja enemmän joka päivä kun näen miten hyvä vanhempi hän on!” – mystiikka), arki muuttuu väistämättä.

Se tarkoittaa että aikaa puolisolle on vähän vähemmän, mutta toisaalta myös sitä että syntyy miljoonia uusia tapoja tunnustaa rakkauttaan, uusia variaatioita niistä kolmesta pienestä sanasta! Tätä mietin kun yksi päivä tein makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi. Että tämän jos olisi puoliso tehnyt ja sanonut että ”teen huomiseksi makaronilaatikkoa”, olisin ollut ihan että aaawwwws niin minäkin sinua (tässä kuuma vihje Insinöörille!).

Niin että ovatko ne kolme pientä sanaa ”minä rakastan sinua” vai ”teen huomiseksi ruokaa”? Kumpikin käy! Kyselin Instagramissa teiltä lisää näitä kolmen sanan rakkauden tunnustuksia ja niitähän tuli.

Ylivoimainen ykkönen, tosirakkauden aatelinen on uni. Jos haluat sanoa toiselle olevasi häneen rakastunut, sano neljältä aamulla tämä: ”Nuku sinä vain”. Vastaavasti voit kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla osoittaa palavat tunteesi näillä kolmella sanalla: ”Mä voin nukuttaa”,

Ruokaan ja juomaan liittyviä sateli paljon. ”Keitin sulle kahvit” , ”Mitä haluat Mäkkäristä?” ja ”Tuonko jotain ruokaa?” tai sen vielä parempi versio: ”Tuonko kaupasta suklaata?” kertovat kaikki huolenpidosta toista kohtaan.

Sitten oli tietysti paljon omaa aikaa antavia lauseita. ”Vien lapset puistoon / HopLopiin / ulos” , ”Järkkäsin lapsille hoitajan” , ”Haluatko tänään vapaaillan?” saa äitien sydämet väpättämään.

Eikä pidä unohtaa kotitöitä, joita tehdään ilman erillistä pyyntöä (tärkeää!): ”Mä imuroin jo” , ”Pesin muuten vessan”, ”Kävin jo kaupassa”.

(Itse rakastan erityisesti tota ”pesin muuten vessan” muuten-sanaa – ikään kuin ohimennen sanottuna tämäkin yksi potentiaalisen kinastelun aihe on jo kuitattu, en tarvitse sankariviittaa kiitos.)

Toisen tukeminen epävarmuuden hetkellä on oleellinen osa parisuhdetta, joten kotonakin kannattaa viljellä tätä supertärkeää lausetta: ”Hyvin sä vedät” Ja sitten kun ei ole vedetty niin hyvin voi sanoa ”Ei se mitään”

Kaikki kymmenet vastaukset luettuani voin tiivistää että kauneinta mitä voi puolisollesi sanoa on tämä:

”Mä voin mennä”.

Nuo kolme sanaa kattavat ison osan väsyttävistä tilanteista, ei vaadi erillistä selittämistä tai päätöksentekoa ja sanoma on jämäkkä: minä hoidan. Se kertoo että toinen aktiivisesti valitsee olevansa se joka hoitaa tilanteen, jotta toinen saa levätä. Se kertoo empatiasta, vastuun jakamisesta, tiiminä toimimisesta ja huolenpidosta, sanoo että haluan sun voivan hyvin.

Joten hyvät ihmiset, muistakaa ainakin nämä kolme sanaa arjessa ja rakkaus tulee perässä!

Kuvan hahmolle tunnustetaan rakkautta päivittäin sekä sanoin että pusuin.

2 Permalink