Mutsien Kympin toinen juoksukoulukerta lähestyy uhkaavasti. Aiheena on kuulemma suunnilleen vauhti ja kilpailu. Tämä on innoittanut muut mutsit ihan järjettömään tsemppiin. Ne juoksee minkä pomppivilta tisseiltään pääsee (tämä puhtaasti kateutta) ja hihkuu blogeissaan sekä Mutsien Kympin FB-ryhmässä toinen toistaan parempia suorituksia: Juoksin kolme lenkkiä viikossa! Juoksin kymmenen kilsaa! Juoksin sairaan kovaa! Juoksin portaita! Juoksin maratonin, tein päälle kuntopiirin ja paransin epilepsian!
Alkoi kyrsiä. Niinpä minäkin lähdin viikottaiselle lenkilleni. En maanantaina, jolloin vedettyämme jo juoksukamppeet päälleemme jäimme sittenkin olkkarin matolle makaamaan, sillä ulkona tuli rakeita. Vaan tiistaina, jolloin tanssitunnille pukeuduttuani huomasin hävittäneeni tanssikoulun kortin. Alkoi kyrsiä, taas. Niinpä vedin uudestaan urheiluvaatteet päälle, enkä antanut edes rikki menneen juoksutakin häiritä. Insinöörin valtava juoksutakki päälle, suoritusta mittaava RunKeeper pyörimään ja mars. Ajattelin että nyt juoksen vähintään tunnin tai sitten sen kymmenen kilsaa, sykkeistä viis. Tähän päätökseen ehkä myös vaikutti se, että sykemittarista loppui patterit. Heikompiuskoinen ajattelisi nyt, että universumi yritti estää minua juoksemasta.
Mutta kyllä kuulkaa kannatti! Todistin taas kerran oikeaksi omakeksimäni, uuden mantran: jos sitä ei tee mieli tehdä, se todennäköisesti kannattaa tehdä. Tämä pätee niin aviomiehen kanssa vietettyyn aikaan (jos se ei kiinnosta, on aika mennä treffeille), ikävän työtehtävän suorittamiseen kuin sinne lenkille lähtemiseenkin. Minähän nimittäin juoksin. Juoksin pitkään, kauas ja kovaa. Meno oli mukavaa ja vasta seuraavana päivänä sattui. Itseasiassa, olin ihan elämäni huipulla. Etenkin siinä kohdassa kun juoksin jo 45 minuutin paremmalla puolella, alle 5min/km vauhtia ja syke oli alle 160. Kuulokkeista pauhasi Pink ja minä olisin voinut vetää Eye of the tiger liikkeitä, niin voittaja olin. Lenkki oli niin suuri suksee, että näpsin matkan varrelta screenshotteja menosta.
Kotiin tultuani huomasin shokikseni, että olen jo aika lähellä sitä salaista tavoitettani. Kahdeksan kilsaa 56 minuutissa, eli tiukkaa mutta vielä tehtävissä olevaa 4min/km tahtia ylläpitäen olisi kymppi mennyt suunnilleen ajassa 1:04. Tällä lenkille 7min/km oli keskiarvo, 6min/km mukava, 5min/km aika tiukka ja 4min/km ehkä maksimi. Jos siis juoksen suuren osan aikaan 6-7min/km ja sitten kiristän hulluna lopussa, luulen, että pystyn ihan oikeasti juoksemaan sen kymmenen kilsaa alle tunnissa. Se olkoon siis ihan aito tavoite!
Lenkin ainoa huono puoli oli sääolosuhteet ja maisemat, jos edelliseen lenkkiin vertaa…
