Viime yönä, kolmen aikaan, kuului lastenhuoneesta kova itku. Insinööri sai aikansa rauhoitella Ykköstä, onnistui siinä lopulta. Arvelin ääneen että varmaan oli kolahtanut pää laitaan kun noin kovasti itki. ”se oli kyllä ihan lattialla”. Oho. Oli siis tullut yöllä pieni tumpsinkumpsin -tilanne. Jostain syystä en enää sano ”mukkelismakkelis”, niinkuin muistan ehkä meidän perheen lapsuudessani sanoneen, vaan olen jostain kehittänyt tuon oman, vähintään yhtä tyhmän, sanonnan.
Pikkuhiljaa sitä alkaa kertyä, sellaista lapsiperheen sanavarastoa. Osa lienee lähes yleiskieltä, osa omasta kodista opittua, osa murrekohtaista (kun turkulainen sanoo ”haaranatta”, se ei puhu pornosta vaan hipasta) ja osa keksittyä.
Meidän omassa perheessä sanotaan siis tumpsinkumpsin, jonka jälkeen pääsee syykkyyn. Joskus täällä saattaa päästä paukku. Illalla käydään hampipesulla ja sitten laitetaan päälle yöppäri.
Mummun luona taidetaan sanoa ainakin ”älä hermostu”, jos vauva itkee. Niin sanoo Ykkönenkin yhtäkkiä siellä hoidossa oltuaan.
Minun lapsuudenkodissani taas syötiin reekkaleipiä, jonka jälkeen pestiin tassut ja nassut. Lopulta toivotettiin hyv’yöt tai ihan vaan ötyä. Suosikkeihini lukeutuu eta:n kysely yhdellä sanalla: Venduujukam? (huom: paino tavulla ju) Kun pyydetty asia hoituu, vahvistetaan se roger tai CID.
Mihinköhän kummaliisuuksiin tämä meidän perheen oma kieli vielä yltää? Jotenkin tuntuu että oman lapsuuteni englismi tulee korvaantumaan nettismillä. Että lol ja soks vaan sille.
Mitä teillä puhutaan?