Takana on aivan supermahtava lauantai, tiedättehän mitä tein? No tottakai siivosin. Kävin salillakin. Täyspotti siis. No mutta siitä siivouksesta piti kertoa. Sen aikana löysin nimittäin mm. viime viikolla käytössä olleen mopin – samoissa vesissä. Metrin korkean pyykkivuoren takaa löysin lisää jänniä aarteita kadonneista koruista kaukosäätimiin. Varmaan suunnilleen siinä kohtaa kun pinosin neljää vanhaa Talouselämää paperikeräykseen ja luuttusin hammastahnaa lattiasta (?), tulin ajatelleeksi miksei täällä kukaan muu ikinä siivoa missä vaiheessa meistä on tullut näin järkyttävän sotkuisia.
Ennen minun siivouskriteerini sanoivat, että lattialla lojuvat pyykit merkitsivät törkeää oman kodinhoidon laiminlyöntiä. Nyt on täysin normaalia, että lattialla lojuu päiväkausia pyykin lisäksi taskulamppu, puolikas kuminauha ja tyhjä pillimehu. Ei se vieläkään kivaa ole, mutta normaalia. Siedän tätä sotkua huomattavasti aiempaa enemmän, ummistan silmäni pieniltä tarhoilta ja aika suurilta kaaoksiltakin. Vasta sukan jäädessä lattiaan kiinni alan harkita siivoamista. Karseeta!
Pistän paljon kiireiden piikkiin. Olin myös laittamassa paljon laiskuuden piikkiin, mutta sitten mietin mitä jos olenkin väärässä, ja huomasin olevani edelleen kohtuullisen tunnollinen ihminen. Vien vieläkin roskat vasta toiseen tai kolmanteen taloyhtiön säiliöistä, ettei se eka heti tursua; poden huonoa omaatuntoa jos lopetan hampaiden harjauksen muutamaa sekuntia ennen kuin harja olisi tärissyt. Niin että ei tämä sotku voi olla vain minun* laiskistumiseni syytä. Katsotaanpas:
Skenaario 1: Kotiintulo
A.E.L:
Ovesta sisään, kengät eteiseen ja takki naulakkoon. Sateenvarjo auki oven eteen kuivumaan. Laukku vaikka tuolin selkänojalle, jos nyt vähän laiskottaa. Ehkä neulepaitakin siihen lojumaan, ehtiihän sen illalla siivota.
Ruuhkavuosina:
Ovesta sisään vaunuilla. Kurajälkiä mattoon, oveen vahinkotöytäisyllä musta jälki. Vesiroiskeita ympäri seiniä. Märäksi kastuneet laukku ja takki lattialle, kengät jalassa. Kurajälkiä lattiaan, kengät johonkin mihin vain ehtii ennen kuin ne kaksi alkaa karata omin neuvoin vaunuista. Yksi ulos, äkkiä vaatteista pois. Kuraiset kengät kopsahtaa lattiaan ja tekee meille sisähiekkalaatikon, haalari jää samantien märkänä myttynä niiden viereen, koska toinen alkoi juuri kapuamaan itse vaunuista ulos ja se on pakko pelastaa aivotärähdykseltä. Vielä märän kuraiset hanskat ja höyrävä pipo nopeasti irti ja räkänenäinen pöpökäsi pääsee karkaamaan olohuoneeseen, suoraan sohvalle. Toivotaan ettei sillä ole mitään eritteitä housussa. Seuraamalla kolmesta kurajäljistä pienimpiä löytää toisen haalarisankarin vessasta. Se on vetänyt pyykkikorin sisällön lattialle, etsii varmaan leikkijunaansa. Kanto takaisin eteiseen, kuraiset kengät, haalarit, hanskat ja pipo siihen johonkin samaan myttyyn ja käsienpesuun. Vaikka ehtihän se jo tohon oveen läntätä näemmä jotain.
Vaatteet saa nyt jäädä tohon, aikaa ruoanlaittoon ennen armageddonia on noin 22 minuuttia, päiväkodin välipalan sokerimäärästä riippuen.
Skenaario 2: Ruokailu
A.E.L.
Valmistan perushelpon ruoan, fetasalaatin. Ruoanlaitosta tulee tietysti vähän sotkua ja tiskiä, en jaksa heti ruoan jälkeen tiskata kulhoa. Nostan vain astiat pöydästä ja siirrän tuolit takaisin pöydän alle.
Ruuhkavuosina:
Ruoka on valmista. Se on edellyttänyt lahjontaa hapankorpuilla, mikä tarkoittaa että olohuoneen matolla voisi nyt paistaa kakun eikä se jäisi siihen kiinni. Kakkonen tipahti tuolilta lattialle ruoanlaiton aikana, joten lattialle tipahtanut kookosmaito jäi minulta huomaamatta. Huomaan sen kyllä sitten keskiviikkona. Ruokailun jälkeen pesen ruokatahrat lattialta, jääkaapin ovesta, pöydän alta ja keittiön lampusta. Raejuustoa ei muuten kannata vielä edes pyyhkiä, sen kannattaa antaa kuivua ensin. Tai odottaa että Kakkonen syö sen sieltä salaa tunnin päästä. Parhaana päivänä pyyhin pöydästä puolet lasten ruoasta, huonona otan ne taltalla seuraavana aamuna. Ehkä. Siirryn sohvaleikkeihin haettuani yhden ruokapöydän tuoleista pois vessasta.
Skenaario 3: Iltatoimet:
A.E.L.
Herään sohvalta. Nappaan vesilasin mukaani matkalla iltapesuille ja vien sen keittiöön. Pesen hampaat ja naaman, suljen matkalla television ja painun pehkuihin. Nalkutan siivoan nuo sukat vaikka huomenna.
Ruuhkavuosina:
Otsan hiki lähestyy silmiä, uhaten näköä. Piru, vielä vähän! Enää yhdet takahampaat puuttuisi, mutta Kakkonen on saanut hyvän otteen; sen toinen käsi on vapaa ja olen vaarassa hävitä taistelun. Nopealla ranneliikkellä saavutan kuitenkin sen viimeisenkin kulmurin ja olemme valmiit: Kakkosen hampaat, minun kyynärvarteni ja Ykkösen poni on nyt harjattu. Sillä aikaa kun Insinööri pujottaa ankeriaaksi muuttuneen valitusvirren päälle yöpaitaa, minä yritän raapia olohuoneen lattialle taas tyhjää tilaa. Siirrän kaikki palapelin palasilta näyttävät asiat yhteen laatikkoon, pinoan lattialle heitetyt DVD:t ja niiden kuoret yhteen kasaan ja muistutan itselleni että ne pitäisi siirtää ylemmäksi. Ihmettelen, mistä meille on tullut kolme rikkinäistä lasten kaulakorua (huomenna opin että päiväkodista) ja heitän kahdet kuulokkeet ja yhden postikortin takaisin laatikkoon x. Linkoan kaikki epäilyttävän näköiset vaatemytyt käytävälle ”menossa pyykkiin” statuksella ja nostan kaikki sohvatyynyt takaisin paikalleen. Niitä on muuten yhdeksän, plus koristetyynyt (jotka kuten ymmärtänette, ovat vähän turhia). Vietyäni kuusi rikkirevittyä kirjaa takaisin lasten hyllyyn ja löydettyäni ehkä kaikki märät pyyhkeet ja vanhat vaipat, peittelen Insinöörin pukemat lapset sänkyyn ja rojahdan sohvalle. En jaksa laittaa telkkaria päälle, kännykkä saa riittää. Herätessäni sohvalta kaksi tuntia myöhemmin en jaksa edes masentua keittiöstä löytyvästä tomaattikuorrutetusta pöydästä. Onhan meillä se taltta.
 |
| Insinöörin näkemys nalkuttavasta vaimosta. |
.JPG) |
| ”Tää on sun mä bloggaan nyt -ilme!” |
*Insinöörille annettakoon tässä yhteydessä ”vapaudu vankilasta” -kortti. Sitten tapaamisemme hän on poikkeuksetta nostanut omaa siisteystasoaan ja on jo keskivertomiehen tasolla.