Kasvisruoat nirsolle perheelle – 17 arkiruokaa, joilla vähennämme lihansyöntiä

Teemme koko perhe edelleen hitaasti matkaa kohti kasvissyöntiä. Kirjoitin tästä vinkkipostauksen jo vuosi sitten ja ilokseni jatkamme edelleen samalla matkalla! Matkamme tosin etenee hyvin hitaasti, sillä perheemme kokit ovat sekä innottomia että hieman taidottomia ja kaikilla neljällä (ai niin, meitähän on viisi! No mutta neljä lautassyöjää vielä) on huonosti kasviksiin tottuneet makuaistit.

Rehellisesti: edes minä en pidä monesta kasvimaailman antimesta, noin esimerkiksi pavuista, kurpitsoista, sienistä, linsseistä, kvinoasta ja muu perhe sitäkin vähemmän. Pelkällä porkkanalla, paprikalla ja avokadolla ei pitkälle pötkitä.

Matkamme jatkuu silti sitkeästi kahdesta syystä, suurimpana se että minä näen kasvispainotteisen ruokavalion (kalan kanssa) pakollisena muutoksena, johon meistä kaikkien on edes osittain siirryttävä pian maapallomme takia.  Lisäksi Ykkönen ilmoitti yhtäkkiä muutama kuukausi sitten alkaneensa kasvissyöjäksi.

härkis resepti

Syyksi selvisi uudenlainen nirsoilu, kuulemma häntä ällöttää erilaiset kohdat ruoassa: jänteet yms. Kasvissyönti ei ole hänelle eettinen eikä ekologinen valinta, mutta aivan sama, otan sen ilolla vastaan matkamme vauhdittajana!

Pieni haaste vain että edes tuo nyt aika vannoutunut kasvisruokailija ei pidä juuri mistään lihattomista ruoista. Ei mistään lihankorvikkeesta, ei kalasta kuin parissa muodossa, ei suurimmasta osasta kasviksia eikä edes juustoista joilla voisi helposti monta ruokaa tehdä.

Perheen miehetkin ovat kohtuullisen vannoutuneita lihansyöjiä. Kakkonen kysyy ennen kaikkia uuniruokia Onhan tässä oikeaa lihaa?, mutta Insinööri kyllä hienosti kokeilee ja jopa kokkaa nykyään montakin kasvisruokaa vaikka ei itse kasvisruokaa lähtökohtaisesti ehkä valitsisi. Olemme kuitenkin niin alussa että esimerkiksi valmiit kasvisruokakassipalvelut jäävät vielä kokeilematta. Ruokahävikin, turhautumisen ja nälän riski ovat liian suuret.

Kaiken kaikkiaan lähtökohdat ovat hieman haastavat koko perheen terveelliselle ja helpolle kasvisruokailulle. Minä syön kasvispohjaisesti aina kun se on helppoa ja se päätyykin useimpina päivinä 100% kasvisruokailuun (koska se itse asiassa on tosi helppoa). Muu perhe tankkaa lihaa päivisin mutta iltaisin syömme jo useammin kasvista kuin lihaa. Uuden lähikauppamme lihahyllylläkään en käynyt ensimmäiseen neljään kuukauteen ollenkaan, eli jotain muutosta on jo tapahtunut!

Iltaruokien vaikeus on silti vielä aika suuri. Mitä ruokaa me muka voidaan syödä kun mikään ei kelpaa?

Olin jo varma että kohtalonamme on syödä pelkkiä pinaattilettuja hamaan tulevaisuuteen, mutta listasimme kuitenkin ensin yhdessä lihattomat ruoat, jotka meidän porukalle nyt kelpaa. Niitä tulikin tosi paljon, melkein kaksikymmentä! Ei mikään monipuolisin ruokavalio ja paljon pitää saada lisää proteiinia ja muita hivenaineita, mutta kyllä tästä jo kelvon arkiruokalistauksen rakentaa:

Kasvisruoat nirsolle perheelle:

  • Margherita pizza (tai pesto + mozzarella)
  • Pestopasta, fetalla tai ilman
  • Porkkanavuohenjuustokeitto
  • Pinaattiletut, einekset tai itse tehdyt Hanna G:n reseptillä
  • Riisi ja vegepuikot (pakastealtaissa on nykyään vegeversioita kalapuikoista, ja ne kelpaa!)
  • Lauran Teriyakitofukulho (Kakkonen nirsoilee tätä)
  • Lauran Lehtikaalipasta
  • Lohikeitto
  • Helppo lohipasta (kylmäsavulohi palasina pannulle, perään kermaa, pippuria ja parmesania)
  • Punajuurivuohenjuustorisotto
  • Avokadorisotto
  • Avokadopasta, by Hanna G tietty
  • Chili sin carne, liha korvataan kokonaan soijarouheella
  • Tortillat suikalemifulla (tai Elovenan Murulla jos kukaan ei kerro siitä lapsille etukäteen)
  • Grillatut tortillat (Ykkönen nirsoilee tätä)
  • Satun kesäkurpitsapihvit – nämä oli i h a n i a ja jopa Kakkonen tykkäsi!
  • Lauran Leivitetyt leipäjuustot (maistui ensin kaikille, sitten lapset ilmoitti etteivät tykkää. Kokeilen pian uudestaan)

Peräti 17 eri ruokaa! Näiden lisäksi moni perusruokamme, kuten pasta bolognese on jo vuosia ollut 50/50: puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta (pakkasesta).

Seuraavaksi kokeillaan vielä tehdä:

  • Lähiömutsin kesäkurpitsavuokaa, jota saatiin maistaa kun Hanne toi sitä ihanasti meille vauvaa moikatessaan! Oli supermaukasta!
  • Kasvislasagnea (ei lihankorvikkeella), joka mun pitäisi juuri tällä hetkellä valmistaa mutta välttelen kun se kuulostaa vaikealta.
  • Minun omaa kaalivuokaani ilman lihaa tai korvikkeella

Löytyykö teiltä lisäyksiä listaan? Sellaisia ruokia, jotka on helppo tumpelonkin tehdä ja jotka eivät sisällä kovin paljoa ”outoja kasvismakuja”. Ainakin munakoiso ja bataatti ovat ns. turnoff meidän perheessä.

ruokavinkit lapsiperhe

Lue myös:

22 Kommentit

  • Kauha keskellä kämmentä

    Turn off- mikä ihana termi! Teidän listalta löytyykin jo monta meidän perheessä epäilyttäväksi tuomittua. Avokado? Vuohenjuusto?!? Punajuuri!!! Ja perheen toinen kokki suhtautuu ennakkoluuloisesti lihankorvikkeisiin. Ou jee. Usein kunnianhimoni rajoittuu pinattilettuihin, mutta kasvispihveillä, intialaisella palak paneerilla ja jopa bataattikeitolla on ollut kohtalaista menekkiä. Sushikokille olisi myös perheessä tilausta.

  • Naku

    Hyvä lista! Meillä isä on vegaani, mä ja lapset syödään myös maitotuotteita, kalaa ja kananmunaa. Yhteiset ruoat tehdään kuitenkin vegaanisti ja meidän arkivakkareita on:
    – tuorehernekeitto (10 min Vaneljan Kiitos hyvää pikaruokaa -ohjeella, 4v lisää tähän raejuustoa)
    – pinaattikeitto (tehdään itse kauramaitoon, ei-vegaanit lisää keitetyn kananmunan)
    – tortillat, proteiinina esim. tomaattinyhtökaura tai pakastefalafelit. Ei-vegaanit tuunaa raejuustoa tähänkin
    – linssilasagne Chocochilin ohjeella. Valkokastikkeeseen saa piilotettua tofun kun sen blendaa sinne sekaan, ei juuri maistu. Tänne heitellään ohjeen lisäksi kaikki säilykkeiden pohjat. Chutney erityisesti on ?
    – kikhernekierremakaronit! Lapsen lempparit ja kivasti proteiinia
    – Nakkikeitto Bon Soya -nakeilla
    – Kesäkeitto Vihreän talon ohjeella
    – Hälsans Kökin soijasuikaleet menee kanasta paatuneellekin lihansyöjälle, toimii kanankorvikkeena jopa kanasalaatissa
    – Hesarin mustapapupihvit
    – spagettikastike tomaattinyhtökauralla tai isolla soijarouheella. Nirsoilua esiintyy huomattavasti vähemmän jos kokki jaksaa blendata kastikepohjan ennen nyhtökauran lisäämistä

  • Mari

    Isyyspakkauksen kasviscurry on meidän perheen suosikki. Meillä kyllä syödään ilolla kaikkia kasviksia. Paahdetuista parsakaaleista tulee jopa poru kun ei luvata syödä suoraan pannulta. Kasviscurryn kasvikset ovatkin meillä paahdetut parsa-ja kukkakaali.
    https://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus/arkiviikon-ruokaflow/

  • Veera

    Hyviä ruokia, tulin tänne että mekin saisimme lisää vinkkejä arkiruokiin. Meidän haaste on se, että yli 20v ilman lihaa en oikein siedä liian lihamaisia tuotteita. Eli esim jopa soijanakit on sillä rajalla. Itse olen lähes vegaani, lapset ja mies eivät vielä.

    Tästä muuten puuttui meidän suosikit, eli

    – pitaleivät pakastefalafeleillä (kermaviilin voi halutessaan vaihtaa soijajugurtista tehtyyn kastikkeeseen)
    – linssikeitto (se perinteinen tomaattimurskaan tehty)
    – soijarouhelasagne
    – tomaattinen pastavuoka (toimittaa meillä makaroonilaatikon virkaa) http://mehukekkerit.net/2016/08/helppo-ja-nopea-pastavuoka/
    – kasvishampparit joko tofulla tai uusilla mustapapupihveillä (nykyään on muuten vegaanista majoneesiakin!!) http://mehukekkerit.net/2016/05/kesan-helpoimmat-grillivinkit-ja-nopea-kasvishampurilainen/
    – linssibataattikeitto, joka ei maistu kummallekaan http://mehukekkerit.net/2015/02/linssibataattikeitto/
    – myös Chocochilin vegenakkikastike oli lapsille hitti, minulle liian lihamainen
    – toisen lapsen suosikki on Apetitin kasvispullat, toinen taas tykkää enemmän niistä lihamaisista pyöryköistä.

  • Milla

    Liemessä Jennin uunifetapasta! Takuuvarma kasvisruokahitti 🙂

    Meillä nirsolle miehelle maistuu myös halloumista tehdyt ruuat (burgeri, salaatti, vartaat).

  • Tytti

    Meillä sekasyöjäperheessä toimii osa aiemmin mainituista ja lisäksi mm.
    – pakastealtaasta Apetitin (?) pinaattiraejuustonapit
    – paistettu kananmuna proteiinin lähteenä, esim. pastan kaverina
    – sienipasta ja -risotto
    – kananmuna-katkarapukastike (sellainen valkoinen kananmunakastike mitä tehdään uusien perunoiden kanssa, katkaravuilla tai ilman)
    – vönerkiusaus (seassa saa olla jopa kasvissuikaleita)

    Nyt tulee kyllä paljon uutta kokeiltavaa (ja nälkä!) kun näitä lukee. Todistetusti koko perheelle maistui myös esim. linssikasvislasagne kun kylässä syötiin, mutta en ole saanut aikaiseksi tehtyä itse. Mitä kaikkia mahdollisuuksia sitä vielä onkaan olemassa!

    Mulla ei ole tarkoitus että siirryttäisiin koskaan kokonaan pois lihasta, mutta on hienoa huomata että perus makaronilaatikosta on tullut jo miltei juhlaruoka koska sitä ei ole jatkuvasti tarjolla.

  • Tii

    Itsetehtyjen pinaattilettujen lisäksi kannattaa kokeilla porkkanalettuja! Korvaa vain pinaatti hienoksi raastetulla porkkanalla.

    Toinen helppo ja nopea kasvisruoka on kasviswokki kikhernenuudeleilla. Wokkiin voi myös lisätä kananmunaa tai kalaa, niin johan alkaa olla proteiinipläjäys. Soijakastiketta vain suht reippaasti mausteeksi, niin pääsee maustamisessakin helpolla.

  • Pire

    Kasvislasagne, älyttömän hyvä! Meidän lapsille kelpas. Lopuksi kyllä alkoivat kesäkurpitsoja nopliin pois, että ehkä meidän porukalle menee vielä paremmin, ku laittaa yhden kerroksen kesäkurpitsaa ja loput tummia lasagnelevyjä. https://www.menaiset.fi/artikkeli/ruoka/reseptit/vau-mika-kasvislasagne-tahan-jaa-koukkuun-loistava-maailman-paras

    Nämä oli hyviä uusien pottujen ja voikastin kans! Pihveistä en saanu millään nättejä ja ja juuri ja juuri kasassa pysyivät. että ehkä lisäisin korppujauhoja taikinaan sidokseksi, jos haluaa oikein pihvimäisiä. Hyviä olivat ruminakin.
    https://yhteishyva.fi/reseptit/kesakurpitsa-halloumipihvit-ja-limetti-jogurttikas/recipe-3764?utm_source=facebook&utm_medium=social&utm_campaign=organicyh&utm_content=pagepost

  • Minna

    Meillä on supernirsojen ipanoiden lähes lempiruokaa sauvasekoittimella sileäksi surautettu parsakaalikeitto. Aivan ihanaa jonkun superhyvän leivän kera.

  • Tiina

    Lisävinkki pestopastan lisätuunaukseen: hummus! Sitä voi lisätä pestoon maun mukaan ennen pastan joukkoon sekoittamista, tulee vähän proteiinia annokseen.

  • -R

    Tortillojen täytteeksi mexico-nyhtökauraa! https://goldandgreenfoods.com/fi/nyhtokaura-tuotteet/nyhtokaura-mexico/ Näyttääkin ihan nyhtölihalta, ja maistuu hyvän mausteiselta eikä yhtään kasvikselta tai korvikkeelta, suosittelen.

    Ja tietysti Rimpuilevan Mamman kusinen linssikeitto: http://mammasti.blogspot.com/2015/06/kusinen-keitto.html Aivan lemppari, mutta nyt on ehkä vielä liian kesäiset kelit.. Ja se resepti siihen löytyy siis tästä: http://mammasti.blogspot.com/2015/06/pirun-hyva-linssikeitto.html

  • vaaleanvihreää

    Meillä esikoinen on nykyisin kasvissyöjä. Muut sekasyöjiä.
    -Hätäruoka kiireeseen: kaupan valmis härkispihvit paistinpannun kautta sämpylän väliin. Juustot ja muut härpäkkeet jääkaapin tilanteen mukaan esille ja nopea hamppari on valmis. (Käytetään vain äärimmäisissä hätätilanteissa, ettei syödä liikaa, jolloin jollain voi tulla korvista ulos. Hätätilanteita on kuitenkin joka kuukausi.)
    – Tuunaillaan kotitekoisia pitsoja. Jokaiselle voi olla oma pitsa tai oma sektori. Tomaatti, paprika, kesäkurpitsa, oliivi, ananas, aurinkokuivattu tomaatti, eri juustot, sipuli tms voi olla sellaisia, joita joku aina haluaa, vaikka kaikki eivät.
    – Teen ajoittain lasagnea siten, että tomaattimurskasta, pakastepinaatista, sipulista ja kylmäsavulohesta se täyte (junnu 12v nirsoillut kalaa aina tähän saakka ja nyt tämä meni jopa alas.) Tätä ennen junnulle ollut kalapuikkoja.
    – mifusuikaleita (hunaja) tortillan sisään.
    – tofuruoista esikoinen tekee ne parhaimmat. Niistä pitää kaikki (minä vain silloin, kun tofu on pilkottu tosi pieneksi. Muuten minua tökkii suutuntuma.)
    – itse tehty tomaattikeitto (paljon erilaisia reseptejä)
    – Meillä lapset pitävät uunijuureksista, tosin eri juurekset kelpaa eri tyypeille. Äärimmäisen helppoa lohkoa perunat pelille, pilkkoa porkkanaa ja esim punajuurta (punajuuri ei uppoa junnulle), kaksi perheestä syö bataattia, kesäkurpitsa uppoaa kolmelle neljästä. Eri sektoreille, öljyä päälle. Aikuisten kesken mausteeksi mm timjamia, mistä lapset ei meillä kyllä tykkää. Proteiinilisuke voi olla esim kalaa.

    Yksi ryhtyi perheestä kasvissyöjäksi ja koko perheen lihansyönti on entisestä enää noin 25% kotioloissa. Kun ei huvita tehdä kahta eri ruokaa kuin tosi harvoin.

    Kesän jälkeen ruoanlaitto pakki on ihan tyhjä. Kiitos suomalaiselle kouluruoalle!!!

  • Mikael

    Meillä on sitkeästi tarjottu munakoisopastaa, vaikka se lapsille vähän vaikea onkin. Munakoison kuoriminen auttaa, ja halutessaan sen voi vaihtaa kesäkurpitsaan tai melkeinpä mihin vaan. Resepti on jostain netistä, sipulia, munakoisoa tomaattikastiketta ja oliiveja, päälle reilu nokare mozzarellaa. Tuo mozzarella on meillä ollut se myyntiartikkeli, jonka ansiosta lapset haluaa tätä lautaselleen.

    Meillä uppoaa myös härkis texmex-maustettuna (toistaiseksi on ostettu härkis sellaisenaan ja laitettu mausteet pussista) tortillojen täytteenä.

    Härkis on korvannut soijarouheen pitkälti meillä, mutta ihan säästö- ja säilyvyyssyistä ostin taannoin rouhetta makaronilaatikkoa varten. 50/50 jauhelihaan menee vielä helposti.

  • Heidi

    Meillä kans uppoaa kasvisruoat vaihtelevasti. Tässä muutama idea:

    Kikherneburgerit
    https://www.google.com/amp/s/vegeretki.fi/2017/06/07/kalifornia-keken-kikherneburgerit/amp/

    Erilaiset falafelit, meillä kiirepäivän luottotuote on Sevanin falafeljauhe https://www.foodie.fi/entry/sevan-200g-falafelmix/7331217010838
    Sekoitetaan kuumaan veteen ja hetken päästä paistetaan öljyssä.

    Linssi-bataattisosekeitto (ja voihan ne linssit laittaa muuhunkin sosekeittoon jos bataatti tökkii)

  • Heli

    Jee, kiitos resepteistä ja vinkeistä! Menihän se avokadorisoton ohje kohokohtiin stooreista, aion kokeilla!

    Jos ruotsi yhtään taipuu, niin tämä on superhelppo Halloumilasagne, eikä vaadi mitään ihmeellisiä kahden erilaisen soosin keittelyitä tms: https://www.ica.se/recept/lasagne-med-halloumi-spenat-och-pumpakarnor-718382/

    Linssi-/kasviscurryt on myös usein hyviä, ja mausteisuus vie huomion linsseistä jos niistä ei pidä. Myös kasvissosekeitot, ja niihinkin voi lisätä vähän linssejä niin tulee proteiinia, mutta maussa sitä ei oikein edes huomaa. Kunhan linssit on keitetty tarpeeksi mössöksi, niin menevät ihan sileäksi. Päälle raejuustoa/vuohenjuustoa tms ja/tai pähkinöitä tai siemeniä, niin tulee vähän ruokaisampi.

    Bataatin makuun olen itse tottunut lapsena bataatti-perunamuusin muodossa. Eli ihan perus perunamuusi, mut korvaa osan bataatilla. Mausteeksi laitettiin muistaakseni hiukan muskottipähkinää ja kanelia. Siinä tottuu ihan huomaamatta!

  • Tarja

    Uunifetapasta, kasvishampparit, kasviscurry ja kasvispihvit vielä tuohon listaan, avot! Ai niin ja munakas erilaisin höystein! Myös Pirkan tomaatti-paprikakeitto valmiissa tetrassa on hyvää vaikkapa raejuuston kanssa.

  • Kässäri

    Vaikka lihankorvikkeet oli pannassa, on pakko udella: Oletteko kokeilleet Quornia? Rouhe on musta hyvin jauhelihan kaltaista ja pihvit hyviä hamppareissa.

    Toinen tapa vähentää jauhelihan määrää on jatkaa sitä soijarouheella (tummaa, ei kiinassa kasvatettua, kasvis- tai lihaliemessä turvotettuna). Lisää lähes kypsän jauhelihan joukkoon ja paista vielä tovi.

    Kasvissosekeitoihin lisään yleensä protskuksi punaisia linssejä, kikherneitä tai voipapuja ( näitä mun maha on kestänyt melko hyvin). Kun soseuttaa joukkoon, ei ne juuri maistu. Ja koska tarkoitus EI ole tehdä linssikeittoa, jo esim desi kuivattuja linssejä riittää.

  • Nimetön

    Omenainen kurpitsakeitto höystettynä hapankermalla ja kurpitsansiemenillä on iso hitti joka syksy sekä lapsille ja aikuisille. Muita suosikkeja meillä on porkkana-kukkakaalikeitto, peruna-purjokeitto (sosekeitto) ja molempien lasten lempiruoka sitruunapasta. L

  • Tuulis

    Musta uudet Bean it -härkäpapu/hernesuikaleet on olleet hyviä! Tein niistä kermaista ”kanakastiketta”. Tosin tykkään myös nyhtökaurapyöryköistä, vaikka ne onkin vähän kuivia eli vaatii kastiketta. Mut pasta+nyhtispyörykät ja valmis pastasoossi pelastaa huonon ruuanlaittopäivän. Päälle tietty juustoa raasteena. Jos linssien ja papujen jauhoisuus ällöttää, kannattaa kokeilla keittää itse belugalinssejä. Niitä saa isommista kaupoista ja ne on salaateissa yms. kokonaisia ja rakenteeltaan kiinteämpiä.

    Olen tehnyt vähän nirsolle kolmevuotiaalle pitkään haudutettua linssibolognesea. Se muhi pari tuntia liedellä ja sit surautin kastikkeen sauvasekoittimella tasaiseksi. Upposi hyvin. Tää on myös kiva ja nopea pastaresepti: https://www.kodinkuvalehti.fi/reseptit/kasvis-pastat-ja-risotot/feta-pinaattipasta

    Huomenna kokkaan Pirkan reseptillä palak paneeria.

  • Alina

    Meillä tän hetken suosikki koko perheelle on ollu kalapyörykät, itse surautan lohen sauvasekottajalla ja lisään kermaa munianja mausteita. Nam!
    Mutta miks kukaan ei oo maininnu puuroja?? Aivan huippuja arkiruokia. Uunipuuro ohrasta tai riisistä kiisselin, marjojen tai vaikka kanelin kanssa. Ei sen helpompaa ruokaa ole! ?

Tämän viestin kommentit on suljettu.