Kevät on mennyt aika railakkaasti oman pään sisällä, arkielämän haasteissa selviten. En ole juuri eteenpäin asioita suunnitellut. Nyt kun se suuri pilvi on väistymässä kirkkaasti paistavan auringon tieltä, alan taas muistaa asioita. Lähimuisti on taas se oma hullu itsensä, joka muistaa kaikkien biisien sanat, rekkarit ja päivämäärät. Kalenteri on taas pään sisällä kunnossa.
Sieltä kalenterista sitten huomasin lukea, että olemme lähdössä ihan tosi pian taas maailman parhaalle reissulle. Lentokone starttiaika pitää vielä tarkistaa ihan oikeasta kalenterista, koska matkan varaus tehtiin pahimman henkisen sumun aikaan, mutta silti: Italia kutsuu! Ihan kohta!
SAISINKO SATA HURRAAVITTUJEE -HUUTOA!
Ei voisi tulla parempaan saumaan tämä. Viiniä, aurinkoa tai ainakin lämpöä, ystäviä, ruokaa, kiireettömyyttä, maisemia, Italiaa. Ah, Italiaa.
Lähdön häämöttäessä jo ihan nurkan takana, olin tosi noheva ja tein tänään pakkauslistan. Sinne tuli shortsia ja mekkoa, aurinkohattua ja kameraa, rasvoja ja yöppäreitä. Lista oli nopeasti valmis, ja tuntui omituisen tarpeettomalta. Tiedättekö miksi? Koska sillä ei ole mitään väliä. Lapset on niin isoja, ettei tarvita kokonaista elämän arsenaalia mukaan. Kunhan on jotain vaatteita ja pyykinpesuainetta niin se on siinä.
Ilahduin suunnattomasti kun uppouduin tähän ajatukseen vielä vähän lisää. Mietin, mitä kaikkea tuli mukaan sillä ensimmäisellä isolla matkalla Jenkkeihin, ja olo keveni taas muutaman kilon. Mukaanhan siis ei ole tulossa esimerkiksi vaippoja, tutteja, itkuhälyttimiä (eihän?) tai ruokalappuja. Erityisesti viimeinen mielessäni yliviivattu pakkauskohta ilahdutti mieltä: tälle reissulle ei tule mukaan minkäännäköisiä lastenkuljetusvälineitä. Ei turvakaukaloa, rattaita tai edes kantoreppua. Potkulaudoillakaan ei tee mitään mukulakivillä.
Lapseni ovat jo niin isoja, että saavat luvan kantaa ja kuljettaa itse itsensä. Miten siistiä!
Vauhdittakoot tiheät jäätelöpysähdykset heidän askeltaan, pehmentäkööt tennarit jalkapohjiensa kulumaa, levätköön hartiani, selkäni ja hermoni omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.
No, saahan sitä nainen haaveilla.