mutta nyt mä huomasin että sähän olet myös tosi kuuma pakkaus”
otetta, jos ymmärrät mitä tarkoitan”
hyvännäköisiä naisia kun siellä ei sitten jengi pysty keskittyy”
tietynlaista monipuolisuutta tähän porukkaan”
[Nainen kumartuneena pöydän ylle]
[Kun nainen on vaativa]
Todellakin, tää on kyllä joku ihan loppuun porattu vagina”
Kaikki yllämainitut on todellisia, minulle ja kahdelle ystävälleni tapahtuneita tilanteita. Kaikkia en edes tähän kirjoittanut. Kertasimme tapauksia toinen toisillemme eräänä lauantaina viinilasien (pullojen) äärellä. Se alkoi vitsillä, mutta jossain vaiheessa homma meni vähän vakavaksi. Että hitto vie, meille tosiaan on sanottu aikamoinen kasa sovinistista paskaa ihan muutaman hassun vuoden työuran aikana. Ja me kun luultiin olleemme aika turvassa, hyvissä työpaikoissa joissa tasa-arvo voi ja elää vahvana.
Niin niitä kuitenkin nuorelle naiselle kertyy, vahingossa tai tietoisesti. Kommentteja, katseita, yli- ja ohikävelyitä. Asiakkailta, kollegoilta, esimiehiltä. Mikä pahinta, tajusin myös lähteneeni itse siihen mukaan. Olen taistellut erittäin miehisellä alalla omaa tietäni läpi äijäasenteella: minähän olen ihan yhtä ronski, minua ei nää jutut hetkauta. Olen hekotellut tulevani palaveriin mukaan ”kiintiömekkona” ja nauranut mukana kun vanhemman miesostajan tarpeista on vitsailtu.
Aion vihdoin lopettaa mukana hekottamisen. Kerran olen jo ollut keskustelussa, joka päättyi minun jämptisti (pelottavasti?) sanomaan toteamukseen ”niin olenkin feministi, ja ylpeä sellainen”. Se tuntui muuten yllättävän pelottavalta, vaikkakin vapauttavalta. Että perkele, niin olenkin ja niinhän mun kuuluukin olla. Olen viimein siinä tilanteessa, jossa itse ihan oikeasti uskon olevani todella pätevä ja kokenut, vahva ammattilainen. Ei tarvitse enää arvuutella ostiko asiakas sittenkin sen mekon, tai pääsinkö projektiin huulipunan avulla, oikeassa kohdassa nauraen. Minä olen minä, ensisijaisesti pätevä, toissijaisesti jonkun ikäinen ja muotoinen. Enää ei tarvitse nauraa keskenkasvuisten, kilpailua pelkäävien miesten mukana. Voin olla ihan oma itseni ja huomauttaa, jos toiset eivät minua niin näe. Olen mielelläni vaikkapa pelottava, kunhan asiat menee oikein ja tulosta syntyy.
Jotta homma ei menisi ihan femakkoraivoksi (vaikka hmm, onko siinäkään vikaa?), jätän teille viikon parhaan vinkin: The man who has it all. Niin yksinkertainen, mutta ah niin toimiva metodi: käännä naisille sanotut asiat miehille sanotuiksi, ja tajua miten naurettavia ne ovat. Muutama suosikki viime ajoilta, olkaa hyvät:
