 |
| Mahtava ruokahalu jo vuodesta 2012. Kolmen desin leka. |
Hän katseli pitkään pientä nautiskelijaa, näytti tuumivan jotain. Lopulta rohkaistui: ”Onko lasten syömistä jossain vaiheessa jotenkin tarpeen…rajoittaa?” Ystäväni selkeästi mietti aika tarkkaan kysymyksensä sanamuotoa. Jatkoi vielä varmuuden vuoksi että ”siis eihän lapsi ole iso, mutta..”
Rehellisyyden nimissä, kyllä minäkin kysyisin samaa nähdessäni kaksijapuoliveen huutavan pöydän päässä maanisesti ”litää tutia!!”. Vastasin silti että ei mun mielestäni tervettä, paljon kaatuvaa liikkuvaa lasta tarvitse rajoittaa, se syö sen mitä tarvitsee. Jatkoin hiljaa että toiset sitten taas ei ehkä syö ihan niin paljoa, ja vilkaisin silmäkulmastani Ykköstä, joka lapioi lautaseltaan vauvojen hedelmäsosetta. Tyytyväisenä ja kylläisenä.
Niin että ei kai. Jos kaksivuotias jaksaa ja haluaa syödä paljon kananmunasushia, niin ei kai se hirvittävän väärin ole. Kiva että on monipuolinen ruokavalio, kiva ettei tarvitse olla kasvusta huolissaan. Hän on nautiskelija, sen tietää päiväkodinkin väki. Piirre, jonka soisin säilyvän aikuisuuteen asti.
Tässä pari tuntia ruokailun jälkeen minäkin kuitenkin vähän mietin, että olisiko sittenkin pitänyt jo aiemmin pyytää sitä lopettamaan. Kun tuo keittiön roskiksesta kantautuva ydinjätteen veroinen aromi tunkeutuu tänne olohuoneen sohvalle asti.
Että ehkä se kuudes sushipala oli sittenkin liikaa.