Tietoa mainostajalle ›

A BEAUTIFUL BODY: Unelmakroppa

0 No tags Permalink

Mintun upea haaste on levinnyt parissa päivässä laajalle ja saanut hienosti huomiota. Tässä vaiheessa superiso käsi kaikille osallistuneille, HUH miten rohkeita tyyppejä tästä maasta löytyy!

Minä en ole rohkea.

Minttu haastoi minut henkilökohtaisesti jo pari päivää sitten, ja vastasin heti mielessäni ”näääh”. Vastasin samoin myös virtuaalisesti, ja aloin saada sosiaalista painetta. Että kaikki muutkin osallistui ja kaikki haluu nähdä ne sun tissit. No ette näe. Mutta vähän niistä tisseistä (ja tässä kohtaa saa kaikki miehen kaverit, työkaveri ja pomot, tutun tutut ja itseasiassa kaikki jotka minut ovat tavanneet sulkea silmänsä): ne lienevät se suurin ongelma, mitä kropassani on raskauksien ja imetyksien ansioista tapahtunut. Jätetään tässä kohtaa huomioimatta tuo alavatsapömppö, joka saa jokaisen aterian jälkeen minut näyttämään kohta kolmilapsisen perheen äidiltä. En ole, syön vain karkkia. Ihan tosi paljon.

Minun tarinani on siis about tämä: Muutama kuukausi Kakkosen imetyksen päätyttyä keräsin vihdoin rohkeuteni ja marssin Funky Lady -kauppaan. Oli pakko, kun yksiinkään edellisiin liiveihin ei enää koskenut iho. Ihan oikeasti. Ja olkaimettomat jouduin taittamaan kaksin kerroin, ettei mekoista näkynyt kuoppa läpi. Again, ihan oikeasti, kuoppa. Ja uskokaa kun sanon, pienet rinnat on musta aika ihania! Ne tekee kantajastaan siron, urheilullisen ja hoikan näköisen. Ne mahdollistaa helpomman hyppimisen, avara-aukkoisten paitojen käyttämisen ja jopa ajoittaisen liivittömyyden. Mutta kun muutos on kolmen kuppikoon luokkaa, on vaikea suhtautua. Olisi kai sinustakin vaikea suhtautua, jos vaikka kätesi yhtäkkiä pitenisivät viitisen senttiä? Aasinsiltana, on se tissien ulottuvuuskin pidentynyt muutamia senttejä, alaspäin.

Muutokset ovat vaikeita hyväksyä, etenkin silloin kun ne eivät ole tulosta omasta kovasta työstä ja peräänantamattomuudesta. Tai ovathan ne tavallaan; olen ylpeä toki siitä, että kummankin lapsen kohdalla jätin maidon, viljan ja mitä vain pois ruokavaliostani parempien yöunien alttarille. Sanomattakin kai selvää, että minä laihduin. Itseasiassa olen ollut viime vuosina, kahden lapsen jälkeen, varmaan laihempi kuin ikinä elämässäni. ”Hienoa”, sanoo anorektiset, ”sairaan näköistä, söisit vähän”, sanoo kateelliset ja ”outoa, kiusallista ja vähän ahdistavaa”, sanoin minä. Pahimmillaan 177cm pitkän varteni lämmikkeeksi oli annettu vain 58kg. Vaatteet päällä lähenneltiin mallin mittoja ja olemusta, ilman vaatteita olin luusäkki. Tyhjäksi imetty nahkavarasto. Nyt olen onnellisesti syönyt ja treenannut itseni johonkin 65-kiloisten sarjaan, vielä olisi matkaa ylös jäljellä.

Ja mitä siihen unelmakroppaan tulee, se minulla on. Ehkä joidenkin mielestä jopa ulkoisesti, mutta minä annan nyt arvoa sen suoriutumiselle:

  • Kaksi lasta 17 kuukaudessa
  • Helpot raskaudet, kohtuulliset synnytykset (jos nyt ei yhtä pientä oksennustautia lasketa)
  • Yhteensä 17kk imetystä, pelkkää kermaa jakaen
  • 30kg painoero kolmessa kuukaudessa, ilman arven arpea. 
Rakas kehoni, olen sinusta ylpeä. Ja olen pahoillani, etten ikinä näe sinua sellaisena kuin juuri silloin olet: oikein sopiva, hyvin toimiva ja kiltisti mukautuva. Lupaan viedä sinua jatkossakin urheilemaan ja yritän ihan tosissani antaa sinulle syviä lihaksia sen huonon rangan tueksi. Ja vähän vähentää sitä karkin määrää. Kiitos ja anteeksi. 

No fine, tässä tulee. 

0 No tags Permalink

Comments are closed.