Tietoa mainostajalle ›

Kai tähän tottuu?

2 No tags Permalink


Saavun alapihalle, kysyn miten on mennyt. Hyvin vain, kertovat. Haetaan yhdessä reppu ja kuulen että tänään tuli paljon läksyjä ja yksi kirja pitäisi päällystää. 

Tunnen itseni yhtäkkiä oikeasti äidiksi. Enemmän kuin ehkä koskaan. Nyt ollaan siinä, ihan lapsen kasvattamisen kynnyksellä. Oikeastaan tuntuu että kasvatan yhtäkkiä lastani yhdessä hänen kanssaan, hänen avullaan. 

Melko nextii levelii. 

Kävellään yhdessä tarhalle, kuulen päivän tapahtumat. IP-kerho on tänäänkin eniten mielessä. Oli siellä kuulemma jo joku oppituntikin mutta ei pieni vielä tajunnut mikä niistä hetkistä oli se tunti.

Reissuvihkossa on jo merkintöjä, pahamaineiseen Wilmaan ilmestyi lukkari. 

Onkohan sen nimi vielä lukkari? Lyijäri ainakin on nykyään lyikkäri ja koulutie ihan mahdottoman vaarallinen omaan metsäpolkuuni verrattuna.

Tarhalla sanotaan heipat ja muistutan pesemään kädet kotona. Minä menen hakemaan toista pientä yksinäni tarhasta ja päästän lapseni, noin eilen syntyneen rimppakintun, ensimmäistä kertaa koskaan ylittämään (helpon) suojatien yksin.

Hän aikoo mennä edeltä yksin kotiin, omilla avaimillaan. 

Eihän tätä voi kestää! Etten hetkeen tiedä varmasti missä oma lapseni on. Tai pysyykö se hengissä. Luotan puhtaasti hänen taitoihinsa. Onneksi ne ovat kohdillaan sillä kotona kuulen että 

”Meni äiti hyvin, se auto pysähtyi”. 

Tsiisus. Miten tästä elämästä selviää hengissä? Lapsi ja minä? 

Ainakin tänään olemme hengissä, onnellisia, ylpeitä ja itsenäisiä. Voi ettien että.  

2 No tags Permalink
2 Comments
  • Sanni
    elokuu 14, 2017

    Voi että. <3 Ihania aikoja elätte siellä.

    • Valeäiti
      elokuu 22, 2017

      Ai hitsi mun vastaus on kadonnut! :/ kiitos kannustuksesta, on tämä aika siistiä ollut 🙂