Tietoa mainostajalle ›

Mannerlaatat tärisevät erilleen

23 No tags Permalink

Ykkönen ja Kakkonen ovat viime aikoina eriytyneet symbioosistaan. Kakkonen haluaa vetää keikkaa aamusta iltaan ja sitä harmittaa, ettei se saa näprätä Ykkösen Lego Friendsejä. Ykkönen haluaisi rakentaa Lego Friendsejä aamusta iltaan, ja sitä ärsyttää kun Kakkosen keikka luo niin paljon ääntä ja huomiota. Yhdessä ne eivät leiki just nyt juuri ollenkaan ja se surettaa mua.

Lisäksi Ykkönen on eskarilainen. Kaikki 5-6 vuotiaiden vanhemmat ehkä tietää mitä se tarkoittaa – jonkin asteen esimurkkuus leijuu vahvana hänen ympärillään. Vahva tahto olla oma, itsenäinen, erillinen ajaa aikamoisiin tunteisiin kotona ja tarhassa. Pahimman hitin saa vielä ihan vauvana nähty Kakkonen, joka ei aina ihan ymmärrä miksei sisko halua leikkiä hänen kanssaan.

Ykkönen äyskii ja huutaa Kakkoselle, on välillä olevinaan kuin sitä ei olisikaan. Ei vastaa kysymyksiin ja kutsuu typeräksi. Toinen siinä vierellä sitten pettyneellä ilmeellä ihmettelee miksi sisko ei halunnutkaan leikkiä ennen niin hauskaa yhteistä juttua. Sitä on ihan kamala katsoa vierestä. Kärsivällisesti keskustelen, sanoitan tunteita ja korjaan väärää käytöstä. Muistutan että Kakkonen on Ykkösen veli, perhettä, tärkeimpiä asioita maailmassa. Tempoilen möykkymaastossa, jossa yritän antaa kummallekin vähän ihan omaa huomiota, välillä tuoda niitä yhteen ja välillä antaa niiden kehittävästi tylsistyä.

Yleensä en onnistu näistä missään ja kuusivuotiaan tunnemyrsky jättää Kakkosen tornadon silmään.

En oikein tiedä, miten tässä pitäisi toimia. Tiedän, että Ykköstä pitää juuri nyt tukea tosi paljon, tiedän että Kakkonen vie volyymillaan liikaa huomiota. Kakkonenkin toisaalta tarvitsee turvaa ja lämpöä, tunnetta että on tärkeä. Myös siskolleen. Ymmärrän myös tukea kummallekin tärkeitä omia juttuja. Enkä voi pakottaa niitä leikkimään yhdessä. Mutta tämä hiljainen erilleen ajautuminen saa mut ihan hulluksi.

Onhan ne oikeasti toisilleen tärkeitä, onhan? Näenhän ne vielä yhdessä kikattamassa, näenhän? Vai tarvitseeko niiden edes olla mikään majakka ja perävaunu, onko mulla epärealistiset odotukset pienen ikäeron aiheuttamasta sisaruussuhteesta?

Ei mikään ihme, että lasten pienen ikäeron on todistettu lyhentävän vanhemman elinikää (lähteenä: yksi tuttu sanoi näin Facebookissa) ja lisäävän avioeron riskiä. Jos elää elämäänsä kolminkertaisella intensiteetillä, kolmen ihmisen elämää rakentaen, se loppuu lyhyemmin. Pitäisi varmaan ottaa askel taaksepäin. Mutta mihin suuntaan?

23 No tags Permalink
23 Comments
  • Liina
    lokakuu 28, 2016

    Mulla on kokemusta vain sisaruksena olemisesta, mutta sen pohjalta väittäisin, että ei tarvitse olla kuin majakka ja perävaunu. Että ehkä yhteys löytyy uudestaan vain erillisyyden kautta. Että ehkä ykköselle tärkein muistutus on nyt, että vaikka veljen kanssa ei nyt just huvittaiskaan olla, sille ei silti saa olla ilkeä – sitähän olet varmasti sanonutkin, sanomasta päästyäsi.

    Toisaalta vaiheet tuntuu olevan aika nopeasti ohimeneviäkin. Usein tuntuu, että kun saa suunsa auki (ja kirjoittaa omasta tuskastaan blogiin), tilanne on jo muuttumassa. Toivottavasti sielläkin niin.

  • Satu
    lokakuu 28, 2016

    Meillä on tytöt 7v ja 9v ja ihan saman asian kanssa kipuillaan. 9v alkaa olla jo vähän esiteini ja pikkusisko tuntuu lapselliselta. 9v lukittautuu omaan huoneeseensa ja haluaa olla rauhassa ja 7v murheellisena tilittää, että sisko ei halua enää ikinä leikkiä. Mutta sitten he illalla kömpivät samaan sänkyyn nukkumaan yhteisen peiton alle eivätkä halua kuulla puhuttavankaan, että nukkuisivat omissa sängyissä. Että ehkä toivoa vielä on!

  • Anonyymi
    lokakuu 28, 2016

    Lasten ikäero on sellainen asia mikä meillä on omassa ystäväpiirissä herättänyt paljonkin keskustelua viime vuosina. (vaikka tämä nyt hieman aiheen vierestä meneekin, tosin pidän tätä olennaisena, koska tutkimusten mukaan nimenomaan sisarukset pienellä ikäerolla tappelevat eniten) Meillä on lapsilla suunnitellusti neljän vuoden ikäero nyt ovat 8 ja 4-vuotiaita. Ja ollaan oltu omaan laskelmointiin kyllä meidän perheen osalta tosi tyytyväisiä 😀 Kun odotin kuopusta, moni kysyi varovasti, että yritittekö pitkään, kun on lapsilla noin iso ikäero. Silloin varsinkin huomasi, miten monen ajatuksissa kahden vuoden ikäero on se normi ja toive, vaikka omasta mielestä se olisi ollut ihan hullun hommaa! Tarkoituksenani ei todella ole arvostella muiden perhesuunnittelua, mutta haluaisin omaa päätöstäni hieman tässä perustella. Usein olen kuullut pientä ikäeroa perusteltavan sillä, että lapset sitten leikkivät keskenään ja tulevat muutenkin paremmin toimeen. Tämä on minusta ihan hullu ajatus! Kyllähän nyt samassa perheessä kaiken ikäiset voivat leikkiä yhdessä ja se onkin taito, mitä haluan omissa lapsissani kehittää ja opettaa ottamaan muita ja muiten mielenkiinnonkohteita huomioon. Tämä nyt perustuu ihan omiin kokemuksiin, mutta kyllä sisarukset isommallakin ikäerolla viihtyvät yhdessä esim. Lomamatkoilla, jos vanhemmat osaavat heitä siihen tukea. Sisarusten ei mielestäni kuulukaan olla parhaita ystäviä, ystävyyssuhteiden luominen on kodin ulkopuolella on myös tärkeä taito ja itsenäistymiskokemus. Toinen mihin monet vetoavat on, että haluavat hankkia lapset peräkkäin, jotta pikkulapsi aika on suoritettu kerralla, “samoilla silmillä”. Itselle tämäkin on vieras ajatus, koska en halua lasten lapsuutta suorittaa. Neljän vuoden ikäerolla olen pystynyt keskittymään lapsiin omina itseinään ihan rauhassa, molemmilla on ollut niin erilaiset tarpeet, että on tuntunut löytävänsä energiaa molemmille. Oli ihanaa olla ensin rauhassa yhden kanssa pari vuotta kotona, ja sitten taas pari vuotta hengähtää työelämässä ennen seuraavaa vauvavuotta.
    Anteeksi tama avautuminen, olen vain kyllästynyt aina vastailemaan ihmetteilyihin, että miksi lapsilla on noin “iso” ikäero, ja että onko niistä nyt seuraa toisilleen. Kaikki perheet tekevät juuri ne ratkaisut kuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Omassa lapsuuden perheessä minulla oli molempiin sisaruksiin kahden vuoden ero. Kyllähän me paljon aikaa yhdessä vietettiin, mutta suurin osa siitä tapellen. Verisesti. Vaikka tyttöjä kaikki oltiinkin, niin riidat olivat hyvin fyysisiä ja siihen päälle vielä sanallisia. Tämä jatkui pitkälle teini-ikään. Mutta voin lohduttaa, että nyt aikuisena ollaan erittäin läheisiä ja viihdytään taas yhdessä ☺

    http://yle.fi/uutiset/3-7979751

  • Anonyymi
    lokakuu 28, 2016

    Komppaan edellistä, tismalleen samanikäiset lapset 4 v ikäerolla ja lapsilla kerrassaan mainio ja harmoninen sisarussuhde. Haluan siis osaltani romuttaa pieni ikäero-myyttiä. Mutta tämä ei nyt varsinaisesti auta Valeäitiä, eli hänelle sanoisin vaan että kyllä se taas siitä! 6-vuotiaillahan on tyypillisesti joku uhma-/murrosikäkausi.

  • Liina
    lokakuu 28, 2016

    Me oltais tehty just noin, ellei meidän kohdalla olisi kyse ollut vähän myös yrittämisestä – ja siihen kyllästymisestä. Alusta alkaen sovittiin, että jos tulee toinen lapsi, ikäero on VÄHINTÄÄN kolme vuotta, mieluummin enemmän.

    Itse asiassa tää oli niin mainio teksti, että haluaisin ehkä kiivetä sun syliin ja kuvitella, että olen turvassa maailmalta. Sorry not sorry.

  • Valeäiti
    lokakuu 28, 2016

    Olet ihan oikeassa, etenkin viimeisestä kohdasta – toivotaan että tämä on nytkin keissi! Ja joo mä yritän sanoa noin Ykköselle mut jotenkin tuntuu ettei Kakkosen elämässä ole muita johtotähtiä ja on hirveä suru jos Ykkönen ei sen kanssa halua olla 🙁 🙁 Tarviin sille uusia kavereita!

  • Valeäiti
    lokakuu 28, 2016

    Mä olin ennakoinu että just tossa vaiheessa tää tulisi, tää tuli aiemmin kuin luulin. Toivottavasti meilläkin taas joskus mennään samaan sänkyyn iloissaan nukkumaan 🙂

  • Valeäiti
    lokakuu 28, 2016

    Oh, äärimmäisen hyvä teksti kaikin puolin, kiitos! Ja tossahan on myös se tutkimus joka tuolta teksitstä puuttui. Kiitos siis myös lähteestä 🙂

  • Valeäiti
    lokakuu 28, 2016

    Kiitos, toivotaan että vaihe menee kohta taas ohi! 🙂

  • Anonyymi
    lokakuu 28, 2016

    Meillä on kolme lasta, noin kahden vuoden ikäeroilla. Ja pahimmat tappelupukarit on kyllä vanhin ja nuorin, joilla siis ikäeroa neljä vuotta. Keskimmäinen luovii siinä välissä suuntaan jos toiseen. En lähtis ensimmäisenä näitä sisarusten kinasteluja ikäeroilla selittämään, meillä ainakin luonteenpiirteet selittää paljon enemmän. Ja ne fuckin vaiheet.
    -murphy

  • Valeäiti
    lokakuu 28, 2016

    Näin se varmasti on! Hyvä saada näitä todennettuja tutkimustuloksia 😀

  • pilami
    lokakuu 28, 2016

    Mäkin olen sitä mieltä että lasten luonteilla on lopulta ikäeroa enemmän merkitystä siihen miten leikit sujuvat ja millaiseksi sisarussuhde muodostuu. Olen itse iloinnut että lapseni syntyivät tässä järjestyksessä: kuopus ei vauvana / taaperona ollut ollenkaan taipuvainen sotkemaan esikoisen leikkejä ja nyt isompana esikoinen on aika rauhallinen ja kärsivällinen veljensä kanssa. Toisin päin syntyessään olisi kaikki ollut – noh – toisin päin.

    Historia meidän ikäerolle on se, että yrittämään alettiin jotta ikäero ei kasvaisi kovin suureksi (lähemmäs kolmea vuotta), kun eihän toki voi tietää koska tärppää ja mä jostain syystä vähän pelkäsin sekudääristä lapsettomuutta. Tärppäsikin sit aika heti. Ainahan ikäeroa voi suunnitella mutta koskaan ei tiedä miten käy. Eiköhän kaikissa komboissa ole omat hyvät ja huonot puolet.

  • porkkana
    lokakuu 28, 2016

    No niin on samaa menos täälläkin. Riitaa ja ihan jatkuvaa siis. Omasta kokemuksesta sanoisin, että kyllä ne ystäviksi ryhtyy viimeistään 25 vuoden päästä. Toivottavasti pikemmmin.

  • Valeäiti
    lokakuu 29, 2016

    No mutta mites kun nämä tuli alkuun, ekat neljä vuotta, niin valtavan hyvin toimeen? Onko tämä sitten vain sitä vaihejuttua?

    Siitä olen kyllä ihan samaa mieltä ettei ikäeroja kannata suunnitella mitenkään päin. Ennemmin kannattaa vaan toivoa että niitä lapsia saa, meillähän on aika sama historia kuin teillä ton suhteen. Ajateltiin että ei tiedä tuleeko toista niin otetaan varman päälle ja sitten joku muu meidän puolesta päätti että pieni ikäero on ok 😀

  • Valeäiti
    lokakuu 29, 2016

    Ah, ihana kuulla. Eikun siis kurja! 😀 Tsemppiä!

  • Mari
    lokakuu 30, 2016

    Meillä on 5v poikien ikäero. Ei suunnitellusti.
    Ja kyllä välillä on kausi rauhaa ja rakkautta ja sit päälle kausi sotaa ja vihanpitoa.
    Se vaan kuuluu asiaan.
    Raja kulkee satuttamisessa. Isommalta edellytän enemmän järjenkäyttöä – ikään vedoten. Kun muuta en ole keksinyt 😀 Kaikesta huolimatta rakastan tasapuolisesti molempia. Joskin pienelle lapselle osoittaa luontaisesti hellyyttä helpommin kuin teinille.
    Olen luvannut lapsille 18v lahjaksi terapiakortin – pääsevät purkamaan kaiken, missä vanhemmat epäonnistu. 😀 Hei eivät tosin tiedä tästä mahtavasta lahjasta.

    Itselläni on 3 sisarusta. Ikäeroja skaalalla 1v -9v. Aikuisena niillä ei ole merkitystä. Jonkun kanssa olen läheisempi kuin toisen.

  • Valeäiti
    lokakuu 31, 2016

    haha, toi terapialahjakortti on aika hyvä 😀

  • Anonyymi
    lokakuu 31, 2016

    Voi että tämä osui. Meillä pykälää nuorempi taistelupari (5 & 3 v). Äidillä jatkuva riittämättömyyden tunne. Millaisen esimerkin olen antanut, kun lapset osaavat ratkoa erimielisyyksiä vain tappelemalla? (no en nyt todellakaan itse ole fyysisesti kurittanut, karjuttua kyllä välillä tulee vaikka siitäkin aina jälkeen päin häpeää). Nuorempi on uhmaiässä, ei halua / osaa / jaksa ymmärtää isomman leikkejä ja isompi sitten taas hermostuu toisen mutkat suoriksi -leikkimiseen.

    Et ehkä edes tiedä, kuinka paljon just tänään helpottaa vain se, että kuulee muillakin olevan takkuista. Kiitos.

  • Valeäiti
    lokakuu 31, 2016

    <3 hyvin sä vedät! Se on vaihe, vaihe vaihe vain! 🙂

  • Anonyymi
    lokakuu 31, 2016

    Veikkaisin etta ykkosella on menossa just toi itsenaistymisen vaihe ja siihen kuuluu myos se vallan tunne kun saa aikaan reaktioita siina nuoremmassa sisaruksessa. Meidan kohta 7v selkeesti pomottaa pienempaa koska pystyy, luulisin etta se loppuu vasta sitten kun pienempi ymmartaa ettei hanen tarvii alistua siihen pomotukseen vaan lahtea tilanteesta. Me ollaan yritetty selittaa etta ymmarretaan etta vanhempi lapsi purkaa sita turhautumistaan 'vanhempien saantoihin' pikkuveljeen, mutta en tiia jaako siita mitaan korvien valiin 🙂

    Huomattavissa kuitenkin on etta jos pikkuveikkaan sattuu tai jos joku muu yrittaa pomottaa (esim. aiti tai isa!) niin isoveli tulee kylla heti apuun. Eli kylla varmasti teillakin tosipaikan tullessa tiedetaan kuka siina vierella pysyy. Ja toisaalta me ei pystyta paljoa enaan vaikuttaan lasten ihmissuhteiden kehitykseen, on pakko vaan hyvaksya sekin todellisuus etta mitkaan suhteet ei pysty olemaan idyllisia 100% (ei valttamatta edes 50%) ajasta. Tietenkin pitaa muistuttaa etta kaikkia ihmisia tulisi kohdella hyvin ja kunnioituksella mutta kukaan muu kuin lapsi (tai aikuinen) itse ei voi paattaa kuinka laheinen joku toinen on juuri tietylla hetkella.

    Taa kaikki kay jarkeen mutta silti aidin sydanta riipii jos lapset on ilkeita toisilleen, ei sille vaan voi mitaan! Taytyy vaan yrittaa muistaa etta se sisarussuhde ei oo kasvatuksen tulos tai tavoite vaan ihan lasten oma juttu.

    -Henkka

  • Valeäiti
    marraskuu 1, 2016

    Oh man miten kultainen kommentti alusta loppuun ja erityisesti tämä: "sisarussuhde ei oo kasvatuksen tulos tai tavoite vaan ihan lasten oma juttu." Hyvä sinä, fiksu likka!

  • Yksis
    marraskuu 5, 2016

    Mä oon vähän sitä mieltä että näitä tulee ja menee. Itsenäistymisenkausia ja tarvetta irtiottoon on ihan varmasti jokaisella perheen lapsella omalla vuorollaan ja näitä asioita kukin sitten taas käsittelee omaan persoonaansa sopivin tavoin. Meillä toki näitä tilanteita – tai kausia – helpottaa se että lapsia on kolme, ja yhden etsiessä omia rajojaan voi kaksi kolmesta edelleen leikkiä keskenään ilman että kenenkään täytyy jäädä hämmentyneenä katsomaan toisen köpöä käyttäytymistä.

    Täytyy myös muistaa ettei sisaruksia voi vaatia olemaan läheisiä ja sillävanhemmalla lapsella pitää olla oikeus siihen omaan tilaan niin kurjaa kuin sitä onkin katsella. Elämä sitten opettanee että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, niin se on ainakin meillä toiminut.

    Siihen en taida uskoa että olisi sellaista ideaalia – lue riidatonta tai konfliktitonta – ikäeroa sisaruksille. Meillä ikäeroa on vanhimmalla ja keskimmäisellä on 2v ja 1kk, keskimmäisellä ja kuopuksella 1 minuutti. Oman veljen kanssa ikäeroa on 12 vuotta.

  • Valeäiti
    marraskuu 6, 2016

    hahaa, loistava syy kolmelle lapselle! 🙂 Tämä oli kaikkinensa hyvä muistutus, kiitos.