Tietoa mainostajalle ›

Puolisona blogi vai mies?

Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli kriisiytyneiden parisuhteiden pelastusoperaatioista. Jännästi melko monella parilla oli pieniä lapsia.

Yksi artikkelissa nostetuista asioista pyörii mun päässä vielä pari päivää lukemisen jälkeen:

”Jotta [lämmin ja läheinen] tunnesuhde pysyisi yllä, yhteistä aikaa pitäisi olla 10-15 tuntia viikossa (..) Eikä se tarkoita vierekkäistä somettamista tai telkkarin katsomista, vaan yhteisiä lenkkejä tai vaikkapa kauppareissuja. Kaikkea sellaista, jonka lomassa voi jutella.”

10-15 tuntia viikossa jutustelua. Sehän on kaksi työpäivää! Keskimäärin kaksi tuntia päivässä pitäisi olla puolison kanssa ihan puolisona. Tai jos viikonloppuna otetaan isompia satseja, sanotaan nyt vaikka viisi tuntia lauantaina ja sunnuntaina rauhassa vaihdettuja lauseita (kenellä on edes niin paljon asiaa?), jää arkeen silti vielä tunti per päivä jutteluhommia. Käsi pystyyn, keneltä tämä onnistuu? Hitto vie, osalle pienten lasten vanhempia 10-15 tuntia selkopäistä hereilläoloaikaa on jo paljon.

Jos näin todella on, se selittäisi paljon pienten lasten vanhempien erotilastoista. Liian vähiin tunteihin jäänyt aito kohtaamisaika johtaa heikkoihin tunteisiin; siihen kuuluisaan erilleen kasvamiseen ja tunnesiteen kylmenemiseen. Tämä voisi myös selittää sen miksi etäsuhteet ovat vaikeita:

”Jo esimerkiksi viikon työmatkan jälkeen tunnesuhdetta joutuu rakentamaan uudelleen.”

Holy moly. Mitä tapahtuu kolmen viikon korvatulehdus-, uhma-, ja deadlinekiireessä jos tunnesuhde kärsii jo viikon nuivasta juttelutasosta?

Laskin nopeasti mihin itse aikaani viikottain päivisin käytän:

  • Työt: 35-45h
  • Urheilu: 1-4h
  • Arjen pyörittäminen (ruoka-, vaate- ja metaduunit): 10-15h
  • Lasten kanssa hengailu: 15-30h (onneksi sentään!)
  • Blogi: 6-10h / Insinöörillä vastaavasti Talo: 8-12h)
  • Insinöörin kanssa jutustelu 0,5-3h

Ooookei okei viimeistä kohtaa en osaa oikeasti laskea. Ei se ehkä ihan noin vähää ole. Mutta ei se kyllä varmasti siihen 15 tuntiin yllä eikä ehkä edes kymmeneen, kun muut aikasyöpöt haukkaavat elämästäni niin paljon. Sen ajan mitä voisin käyttää puolison kanssa hengailuun, käytän kotitöihin ja ennen kaikkea blogiin sekä sen liitännäisiin. Kerron tänne asioita, joita en ehkä jaksa enää edes toistaa puolisolle vaan pahimmillani oletan että hän lukee päivän mietteeni täältä.

Blogini, rakkaani

Eikä se ole mitenkään tarkoituksellista, se nyt vain on jäänyt jotenkin päälle. Huonoa tottumusta kai. Onneksi artikkelinkin pariskunnat saivat montakin juttua muutettua, ihan pienilläkin asioilla. Isoin muutos liittyi isoon elämän priorisointiin:

”Ylikuormittava elämä laitettiin uuteen tärkeysjärjestykseen: ensimmäiseksi nostettiin parisuhde, toiseksi lapset ja vasta sitten tuli kaikki muu.”

Myönnän että mun on vaikea ajatella että mikään menisi lasten edelle. Olen edelleen niin vahvassa sisäsyntyisessä paniikissa siitä että en osaa tätä vanhemmuushommaa, että koen tärkeäksi viettää joka halvatun hetken lasten kanssa.

Tästä ollaan nyt kotona puhuttu ihan aktiivisesti (olemme puhuneet keskenämme! Kelloon 17 minuuttia!) ja jo ekana iltana huomasin miten vaikeaa tämä mulle on. Kerroin lapsille että nyt on 45min aikaa leikkiä ennen iltapalaa ja Ykkönen keksikin heti jotain ja pyysi minut mukaan. Joo totta kai, huikkasin ja samalla Insinööri katsoi minua merkitsevästi. Tässä olis nyt aikaa meille, hänen kulmakarvansa viestittivät. Hän saattoi myös sanoa sen ääneen, mutta en ehkä kuunnellut, olin jo matkalla lasten huoneeseen.

Olisi tuntunut suurelta rikkomukselta sisäistä äitijumalaani kohtaan sanoa lapselle että en tule.

Mutta tämäkin on ihan tekopyhää höpöä. Oikeasti varastan kuitenkin lapsilta koko ajan aikaa. Teen töitä, hoidan blogihommia tai siivoan. Mietin miksi se sitten ei pahoita äitijumalan mieltä? Luulen että ne tekemiset ovat mielessäni ok, koska ne ovat suoritteita, välttämättömiä työtehtäviä. Aika miehen kanssa tuntuisi rikolliselta, sehän on ihan lööbailua!

Mutta kun sitä lööbailua voisi olla ihan tervettä myös sisällyttää elämäänsä. Oikeastaan juuri tätä lapset tarvitsisi: vanhempia jotka hengailee keskenään, juttelee, naureskelee; ovat vahva tiimi joka jakaa elämää eivätkä vain kodinhoitovuoroja.

Arvot ovat tekoja, ja minun arvomaailmaani taitaa nyt kuulua lähinnä erilaiset suoritukset, tietokoneen nakuttaminen ja tiskien pinoaminen. Lienee selvää että haluan muuttaa tämän. Haluan kuitenkin kymmenen vuoden päästä olla edelleen naimisissa mieheni, en blogin ja tiskikoneen kanssa.

Se on kuulkaa kellokortti käteen ja juttelemaan.

JAA
8 Comments
  • Nennu
    marraskuu 23, 2017

    Hmm, mun mies ei halua mun kanssa kauppaan. Tai kenenkään muunkaan kanssa, eikä yksinkään. Kului puolituntista yhteistä aikaa kun luin tekstiä sille. On tyytyväinen leffa/ sarja iltoihin sohvalla mun kanssa. Ja yhteinen digiaika voi olla tosi jees jos vaikka suunnitellaan yhdessä lomaa.. tai keskustellaan blogien herättämistä ajatuksista. Jos molemmat lukee sohvalla omia kirjoja ei musta sekään ole kovin hyvää vuorovaikutusta.. mutta yhtäkaikki, pitää aktivoitua ja kaikilla osa-alueilla..

    • Valeäiti
      marraskuu 23, 2017

      kai se on lähinnä kaikki kiinni siitä jakamisesta, että edes jossain kohtaa kuulee toisen mielipiteitä asioita joita omassa elämässä kohtaa. Sama se sitten miten sen tekee 🙂 mäkin olen juuri lukenut kirjaa ääneen insinöörille!

  • Periaatteen Nainen
    marraskuu 23, 2017

    Ha haa, mä en lukenut tota Hesarin juttua mutta mietin just eilen sängyssä illalla että hmm, vois varmaan useammin viettää laatuaikaa puolison kanssa ja jättää esim. bloggaamisen vähemmälle, tai kuinka esimerkiksi bloggaan (muusta netin käytöstä puhumattakaan) enemmän kuin urheilen…

    • Valeäiti
      marraskuu 23, 2017

      Jep. Aika pysäyttävää oikeasti miettiä miten monta tuntia tähänkin hommaan heittää!

  • Reetta
    marraskuu 24, 2017

    Pah, mä aina ihmettelen näitä parisuhdeasiantuntijoita. Mä en varmaan edes nää mun miestä viittätoista tuntia viikossa, siis ainakaan hereillä. Tällä viikolla en ole tainnut vielä keskustella sen kanssa kertaakaan, puhelimessa jotain arkitietoja vaihdettu pikaisesti. Ja on perjantai… Ja aina meillä on ollut tälläistä, yli viisitoista vuotta jo. Ei vaan taideta olla kainalossa nyhjäävää tyyppiä kummatkaan.

    • Valeäiti
      marraskuu 24, 2017

      Kaikki tyylillään! Varmasti tuo on totta isosta massasta mutta ei varman kaikki tarvitse noin paljon.

  • Ulla - Kadun aurinkoisella puolella
    marraskuu 25, 2017

    Entäs sitten vielä se oma aika itsensä kanssa?! Loppuu vuorokaudesta tunnit kesken 😂

    • Valeäiti
      marraskuu 26, 2017

      No niinpä! Sit vielä kato omaa aikaa jokaisen lapsen kanssa erikseen ja ystävät ja perhe ja ja ja…