Tietoa mainostajalle ›

Tytöstä naiseksi kuudessa sentissä

0 No tags Permalink

Tämä ei ole varmaan millään tavalla uusi aihe, tai edes kovin mielenkiintoinen. Mutta tämä, niin kuin kaikki muukin tässä blogissa esiintyvä, osui silmiini ja mielenkiintoni kohteeksi nyt, kun se kosketti omaa elämääni. (Lisäksi tämä juttu on varmasti taas yhdestä näkökulmasta, liian kapeasti mietitty, vähän ontto ja vailla oikeita todisteita. Minkäs minä sille voin, ettei netistä löytynyt tarpeeksi raflaavia kuvia, etteköhän te kaikki tähän ongelmaan törmänneet ole kuitenkin saman kaupassa huomanneet.)

Kävin jokin aika sitten Lindexissä, tuossa lastenvaatteiden mekassa. Sieltä on aina löytynyt hauskoja kuoseja, reippaita värejä ja kohtuullisen hyvää laatua alhaisin hinnoin. Tosi moni Ykkösen vauva-ajan suosikeista (tietty mun, ei lapsen) on Lindexistä kotiin kannettuja. Henkkamaukka ei jostain syystä ole ihan samalla tavalla kolahtanut, siellä on ehkä ollut liian ”oikeita” vaatteita raikkaiden ja hauskojen vauvavaatteiden sijaan. Siellä on sitäpaitsi jo tosi pienille tytöille oksennettu Hello Kittyt kaiken päälle.
No sitten siihen kuuteen senttiin. Ykkönen on ottanut taas jonkun kasvuspurtin ja venähtänyt vaatekoossaan jo melkein metristen puolelle, 98 senttiin. Sitä seuraa muutos, joka oli kyllä aistittavissa siellä vaatekoon 92 kohdallakin. 
Sillä pyörittyäni siellä Lindexillä vartin verran ympyrää tajusin olevani vauvojen osastolla, josta ei enää löydykään isolle tytölle vaatteita. Käännyin ympäri ja kohtasin glitteripuumat. 
Koossa 86 saa katsokaas tälläistä kamaa: 
Tätä saa kyllä isommassakin koossa,
mutta kuvastaa mun mielestä hyvin Lindexin kivoja vaatteita.
ja koossa 92 alkaen tälläista: 

Nyt on siis valittava, onko tyttöni Disney:n sponssaama ällöhattaraprinsessa, vai varhaisesti kypsynyt puuma. 
Poikien puolella ei muuten mene kovinkaan paljon paremmin, ne kun joutuu jo varhaisesta iästä opiskelemaan Oxfordissa ja pelaamaan tennistä. Tai sitten niiden pitää valita, onko ne Salama McQueenin vai Captain American (seriously, Suomessa?) jengissä. 

Tytöistä poiketen pojat ei ole vissiin menossa baariin, kun hirveen vähän on näkynyt sellaista heruttavaa p****haukkaa Stigg-laseissa. Sitä odotellessa.

En minä niin kukkahattuinen ole, etten kuvittele lasteni hihkuvan innosta, jos tuon niille jonkun tutun piirrossankarin paitaan painettuna kotiin. Nyt jo Serkkupojan vanhat ängi böödit (joista en tiennyt Ykkösen mitään tietävän) on kova juttu. Ja ihan varmaan löydän itseni kävelemästä kesällä coolin tunikabeiben vierestä. Mutta mitä jos kuitenkin haluaisi vielä hetken pitää ton lapsen lapsena, ja ostaa sille kivoja pallovaatteita tai riehakkaita örkkimönkiäisiä, mitä pitää tehdä? 
Onko sitten suunnattava sinne Lehtiöfirmaan? Joka muuten uusimmassa kirjeessään mainostaa upeaa tuote-etua. Liberoltahan se on, eikä ne kerro mitä, mutta ei se varmaan ihan yhtä mahtava voikaan olla kuin se lehtiö.
Pänniikö ketään muita nämä prinsessat, kissat ja sateenkaaren väriset ponit tyttöjen vaatteissa? Entä glitterileggarit leopardikuosisen mekon kanssa? Ja jos, niin kertokaa mistä niitä kivoja babyvaatteita sitten voi ostaa noille isoille pienille tytöille? 

Kaikki kuvat on pöllittylainattu Lindexin ja Henkkamaukan sivuilta. 

EDIT: Kiitos ihanien vinkkienne täältä nyt pesee hyviä osoitteita kaikille niille, jotka eivät haluakaan ostaa NallePuhia tai lorttokamaa:

  • Babyshop*: Kivoja merkkejä Mini Rodinista lähtien, mutta suurin osa aika kallista kyllä. Samoja merkkejä löytyy muuten myös Metsolasta.

  • Next: Ihania printtejä ja värejä, sekä romanttista että graafista. Brittikauppa, jossa kuulemma väljät koot. 

  • Boden: Palloja, raitoja ja värejä briteistä, very nice! Hintataso vähän kalliimman puolella.

  • Tea Collection: Romanttista ja värikästä, ekasta ostosta -15% ale 

  • Cos: Netissä ei lastenvaatteita, mutta kannattaa käydä liikkeessä katsomassa. Vähän kalliimpia mutta superhienoja.

  • Pomp De Lux: Ärsyttävä myyntikonsepti ja laatu vaihtelee (tosin hyvä laatu on sitte tosi hyvä), mutta kannattaa mennä jos joku pitää kutsut! 

  • DPAM: Värikästä, aikuismaista mutta ei seksikästä. Liike Helsingin Kampissa, mutta saa tuoltakin tilattua)

  • Gap: Kivaa peruskamaa, hyvää laatua. Plussaa ilmaisesta ja nopeasta toimituksesta. Pienet koot. 

  • Uniqlo: (USA) kivoja perusvaatteita, hyvä laatu, alhainen hinta. Pienet koot.

  • Osastolta retroa, vähän hippiä ja taatusti värikästä löytyy Metsola, T

  • Lisäksi Facebookissa toimii itsetehtyjen vaatteiden ostopalsta

Listaa päivitetään uusien vinkkien myötä!
JAA
0 No tags Permalink

Comments are closed.