Tietoa mainostajalle ›

Rakastu aloittamiseen

Sanoin ennen olevani perfektionisti. Se kuulosti niin komealta, kunnianhimoiselta.  Olen valitettavasti kuitenkin oppinut, etten todellakaan jaksa hinkata asioita niin täydelliseen lopputulokseen mitä pesunkestävä perfektionisti tekisi. Saatan hyvinkin laittaa blogijuttuun kuvan, johon en ole ihan tyytyväinen. Ihan vain saadakseni jutun tehtyä loppuun asti.

En siis kärsi Eeva Kolun tapaan täydellisyyden tavoittelusta, mutta jostain muusta kyllä. Olen kaikki tai ei mitään – ääliö.

Jos jotain tehdään, se tehdään kokonaan!

Kirjat luetaan loppuun vaikka olisivat huonoja, kotisiivoukseen kuuluu aina kaikki imuroinnista lakanoiden vaihtoon ja vessojen pesuun, loppuraportti tehdään töissä alusta loppuun, salilla treenataan koko ohjelma viimeistä toistoa myöten. Ruoanlaitossa vaihtoehtoina on kaikki alusta itse tai einekset. Puolivalmisteita ei tällainen ääliö tajua käyttää.

Mielessäni asioita ei tarvitse tehdä täydellisesti, mutta kokonaan ne kyllä pitää suorittaa. Arvatkaa vain kuinka usein siivoan tai käyn salilla?

Kaltaiselleni suorittajalle täydellistä lopputulosta tärkeämpää on kokonainen lopputulos. Sen takia moni juttu paisuu omassa päässä liian isoksi, enkä tee sitä ollenkaan. Salille lähtöä miettiessä päässä vilkkuu se kolmas kierros kahdeksatta liikettä ja kaikki tuntuu liian raskaalta. Töissä loppuraporttia aloittaessa näen jo edessäni kymmenet eri kuviot ja sepustukset, jotka vielä pitää saada aikaan.

Enkä tee yhtäkään. Sillä vaikka kuinka olen itse itseäni hienosti neuvonut pilkkomaan töitä ja asettamaan osatavoitteita, harvoin siinä oikeasti onnistun.

Katselen kateellisena minua rennompien ihmisten menoa. Insinöörin mielestä on oikein fine imuroida maanantaina, laittaa pyykkejä keskiviikkona ja pestä yksi vessa seuraavana lauantaina. Minua se kiristää, vaikka oma kaiken kattava tapani jättäisi koko kämpän taatusti siivoamatta seuraavaan Freska-päivään saakka.

Mieluummin en tee mitään kuin vain vähän.

Tämäkin blogikirjoitus meinasi jäädä kirjoittamatta, koska en ollut varma saanko tästä ajatuksesta kokonaista tekstiä aikaiseksi. Korvieni välissä joku sanoi että äh, älä, ei siitä ainakaan hyvä tule. Ei kannata yrittää jos ei voi voittaa tuntuu sekin välillä olevan elämäni mantra.

Maailma ympärillä vilisee suorittamista tukevia kliseitä kuten ”stop starting and start finishing”. No hemmetti kun tällä ajatuksella en sitten aloita ollenkaan!

Nyt haluan rakastua suorittamisen sijaan aloittamiseen. Tehdä tyytyväisenä vain viiden minuutin ajan uutta blogipostausta tai rohkeasti siivota vain keittiön.

Jos vaikka yrittäisin ensi alkuun totella omaa neuvoani, jonka kerran työkaverilleni annoin työblokkien purkamiseen. Hänellä se toimii kuulemma edelleen. Sen jujuna on aikaan sidottu aloittaminen: Laita ajastin soimaan 20 minuutin päähän ja sitoudu aloittamaan jotain isoa asiaa sen verran. Kun aika loppuu, saat lopettaa tekemisen.

Yleensä sen lyhyen ajan aikana saa vihdoin hommasta kiinni ja lopettamisen sijaan tuleekin nakutettua raivoisassa flow-tilassa kaikki valmiiksi.

Ei täydelliseksi, mutta valmiiksi. Ah, miten ihana ajatus.

..ei kun, siis..no, opettelen tästä pois. Vähän kerrallaan.

Vähän kehno mutta loppuun asti suoritettu kuva muistuttaa toisesta ikiviisaudesta: yksi asia kerrallaan.

JAA
  • 16
    Shares
4 Comments
  • Sk
    syyskuu 18, 2017

    Mun on ollut pakko opetella tekemään kaikki hommat paloiteltuna. Kuuden lapsen kanssa siivoaminen esimerkiksi on enemmän kuin turhauttavaa. Siksi tunnen tyytyväisyyttä, jos saan sen vessan edes pestyä ja voin olla vähän aikaa ajattelematta vessan pesua. Mutta se, että siivoaminen on enemmän kuin turhauttavaa aiheuttaa kyllä sen, että siivoamista siirrän ja siirrän, koska tiedän ettei lopputulos ole lainkaan pysyvä. Ja ihan oikeasti, onko äidin tehtävä siivota koko ajan muiden jälkiä? Otetaan vastaan hyviä ideoita motivoida lapset mukaan siisteyden ylläpitoon.

    • Valeäiti
      syyskuu 18, 2017

      No voi kun osaisinkin antaa tuohon sulle neuvoja, luulen että äidit kautta maailman olisi valmiita aika paljon maksamaan siitä neuvosta 😀 toi se on meidänkin perheen pahin haaste, kukaan kun ei laita edes kamoja paikalleen, saati siivoa.

      Palasteltuun elämään yritän minäkin nyt sitten tässä oppia!

  • Tytti
    syyskuu 18, 2017

    Meillä siivotaan melkein ainoastaan niin, että tänään vaikka lakaistaan keittiön lattia, huomenna pestään vessa, ylihuomenna pestään pyykkiä, siitä ehkä kolmen päivän päästä viikataan ne kaappiin, jossain välissä on taas lakaistu/imuroitu joku huone ja niin edelleen. Eikä näitä mitään suunnitella ennakkoon sen kummemmin vaan tehdään se mikä sitä vaatii. Ei todellakaan tulisi mieleenkään käyttää jotain päivää kokonaan tai edes puoliksi pelkkään siivoamiseen, hyi. Lapsuudenkotona meillä molemmilla on kyllä ollut viikoittainen siivouspäivä mutta se ei selvästikään ole periytynyt.

    • Valeäiti
      syyskuu 18, 2017

      Meillä taas oli aina ennen lapsia siivouspäivä (joka viikko, hahahahahah mitä ihmettä!) kun jotenkin se tuntui sillä menevän kivuttomimmin alta pois. Nyt hyvä ratkaisu on myös ihan se ettei siivoa ollenkaan.