KAKKONEN täytti 3, kasvoi kymmenisen senttiä (pituutta ja hiuksia) ja otti kaiken ilon irti uhmavuodestaan. Kaksi kolmannesta vuodesta vastusteli, vänkäsi, raivosi ja valitti – kunnes yhtäkkiä palasi taas ihanaksi omaksi itsekseen ja on nyt vielä enemmän täynnä rakkautta kuin ennen (ja vänkää edelleen aika huolella). Oppi kuivaksi, sanomaan ärrän ja ässän ja tekemään peppuplätsin trampoliinilla. Jopa edellisestä huolimatta onnistui (kop kop) pitämään luunsa ehjänä, mutta käytiin silti liimaamassa otsa ja tsekkaamassa nyrjähtänyt nilkka.
YKKÖNEN täytti 5, hujahti myös noin kymmenellä sentillä vielä ohuemmaksi spagetiksi ja kipuili melko paljon isoksi tytöksi tulemista. Myös öisin fyysisten kasvukipujen muodossa. Tiputti ekan maitohampaansa. Sitten toisen (kolmas ei ehdi tämän vuoden puolelle, vaikka hyvä heiluri jo onkin). Tilalle sai kolme uutta rautahammasta. Oppi pyöräilemään, piirtämään mallista ja löysi vieraille ihmisille puhumisen riemut. Oppi myös kertomaan vähän paremmin meille tutuille aikuisille mitä tuntee, ajattelee ja toivoo. Oppi auttavasti lukemaan, kirjoittamaan kaikki kirjaimet, ja laskemaan yhteenlaskuja päässään (ja joskus sormissaan).
MINÄ täytin 32, opin käyttämään huulipunaa ja juoksin enemmän kuin koskaan ennen. Havahduin vanhenemiseeni ja sain akuutin ryppyangstin. Sain kaksi ylennystä töissä ja tähän täysin liittymättä myös yhden pienimuotoisen hermoromahduksen, josta toivun vieläkin. Vierailin Maria Hintikka Live:ssä, liityin Suomen Blogimedian riveihin ja päätin ottaa blogihommat tosissaan. Itkin pakolaiskriisiä ja autoin silti liian vähän. Sain uuden ystävän (Snapchat – @FoxyKettunen), ja toisenkin, vähän antoisamman (Laura <3).
INSINÖÖRI täytti 35, sai ylennyksen, kasvatti metsuriseksuaali-karvaston ja juoksi huvikseen mm. Ylläs-tunturin ylös-alas ja vähän naapuriinkin (26km) keskellä parasta hyttyskesää. Osti mulle joululahjaksi Minna Parikan kengät (okei, jo viime vuonna, mutta pakko mainita). Oppi piirtämään hienoja julkisivuja, tekemään kalanruotoletin ja käyttämään Pinterestiä. Hymiöt ensi vuonna!
ME vietettiin kuudetta hääpäivää, yhdeksättä vuotta pariskuntana ja viidettä vuotta perheenä. Käytiin Toscanassa ehkä maailman parhaalla lomalla ja Tallinnassa ehkä maailman kauheimmalla (mutta siksi loistavalla) lomalla. Myytiin vanha asunto, muutettiin vuokralle ja ostettiin tontti. Tultiin kummivanhemmiksi ihanalle pienelle tytölle ja toivotettiin melkein samaan aikaan sukuun uusi serkku. Oltiin törkypaljon mökillä, vaikka varmistettiin että siellä on hometta. Huomattiin, että lasten kanssa oleminen alkoi antaa enemmän kuin ottaa ja nyhjättiin entistäkin enemmän vain kotona. Käytiin todennäköisesti vikaa kertaa ikinä asioimassa lastentavaraliikkeessä (isompi turvaistuin): heippa syöttötuolit, kaukalot, lämpöpussit, potat, vaununsuojat…teitä ei enää tarvita. Löydettiin jopa vastustuskyky: ensimmäinen työpoissaolo taisi tulla lokakuun puolella. Lapset sairastivat yhteensä ehkä kolme eri tautia, joista yksikään (KOP-HELVETIN-KOP) ei ollut vatsatauti.
Tämä vuosi taisi heittää meidät lopullisesti selviytymismoodista oikeaan Perheen rooliin. Voiko tässä enää Valeäidiksi itseään kutsuakaan kun on niin kovasti seesteistä yhdessäoloa, isojen ihmisten tarvikkeita ja kohta jopa omaa lähiöunelmaa. Mitä ihmettä se ensi vuosi voikaan enää tuoda tullessaan? Uskallanko kysyäkään?
Tälle vuodelle kuitenkin nyt suuren suuri Skool. Olit mahtava, ja merkittävästi parempi kuin edeltäjäsi.
Kuvat vanhoja postauskuvia, joihin olen syystä tai toisesta kiintynyt. Samoin kuin niissä näkyviin ihmisiin. Juu juu itseeni myös.