Vielä yksi teksti julki tälle vuodelle eli vuoden luetuimmat TOP10!

Olisin tosi iloinen, jos olisin omaperäinen. En julkaisisi sitä samaa best nine kuvaa kuin kaikki muutkin, enkä tekisi listausta vuoden luetuimmista jutuista.

Mutta. Kirjoitan tätä blogia kohta kahdeksatta vuotta ja olen ollut viimeiset kymmenen päivää särkylääkemuumio. Antakaa mun olla.

Hei keksin hauskan idean!

Ylläolevan ”best nine” kuvan hakemisen lisäksi kurkkasin Google Analyticsista vuoden luetuimmat jutut! Tässä ne ja tarinat juttujen takana (ei ole mutta näin kaikki muutkin sanoo):

  1. Blogin perustaminen, 10 vinkkiä alkuun (23.2.2018)
  2. Kontrollin ystävälle perhe-elämä voi olla rankkaa (10.2.2018) 
  3. Et ole ainoa vanhempi, jolla pinna katkeaa. Puhu, ettet lyö (12.9.2018)
  4. Laita korvakorut lapselle lävistämällä, älä ampumalla (5.7.2018)
  5. Olen niin kateellinen ihminen että kadehdin niitäkin jotka eivät ole koskaan kateellisia (4.8.2018)
  6. Puhu lapsellesi kaikesta – sillä minä ainakin puhun (27.3.2018)
  7. Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta (3.12.2018)
  8. Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää. (30.6.2018)
  9. Tiedät olevasi vanhempi kun puhut mikrolle ja muutama muu varma merkki (8.11.2018)
  10. Pakasta, paahda ja pihistele – laiska kokki tekee vähemmän ruokahävikkiä (31.10.2018)

Olen tosi iloinen kohdasta kymmenen, jotenkin mieltä lämmittää että teitä kiinnostaa ruokahävikin vähentäminen! Tämä on myös maksettu yhteistyöteksti, mikä sekin ilahduttaa – tavoitteenani on aina tehdä yhteistyöjutuista parhaita mahdollisia ja käytän niihin siksi paljon aikaa.

Samoin ilahduttaa että listalla on huumorijuttuja (6 & 9), koska aina joskus tuntuu että olen unohtanut miten ollaan hauska. Blogi on muuttunut vuosi vuodelta enemmän terapian ja naistenlehtien suuntaa vähän tahattomastikin (2, 3, 5, 7, 9 ) – josta tunnutte myös pitävän – mutta mulle on edelleen tärkeä olla myös se aivoton hauska vapaa-aika kaiken syvällisen pohdinnan seassa.

Vinkkijutut ovat myös vahvassa nousussa. Listalla oli myös ekaluokkalaisen puhelimen hankinta viime vuoden puolelta ja tältä vuodelta löytyy korvakorut, blogin perustamisen jutut (josta en tiennyt kenenkään olleen kiinnostunut! Kiitos Google ja pitkä häntä!) ja tietysti ne ruokahävikkivinkit.

Listalta löytyi tuttuun tapaan kaikki viime vuosien suosikit, kuten Unikouluohjeet (edelleen toivon että nämä toimii!), Kantoreppuvertailu (Tula voitti), Makaroni-Martta eli kymmeniä arkiruokareseptejä, Talo/Tonttipäiväkirja ja podcastin omat sivu Valeäidin nauhoitukset.

Jännä nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, ainakin lisää omaperäisiä ideoita ja uusia juttuaiheita! Pysy tuunattuna!

Ai että miten näppärästi sanottu.

Joulun yllättävimmät

0 No tags Permalink

Se tuli sittenkin

Kaikesta huolimatta, työt loppuivat ja joulu tuli. Lahjat saatiin ostettua ja paketoitua ja kotikin sellaiseen kuntoon että kehtasi ottaa vähän vieraita vastaan.

Emännöin ja pidin siitä

Edelliseen liittyen, yllätyin totaalisesti miten mukavaa oli kestitä isoa porukkaa peräti kahtena päivänä. 22. joulukuuta meillä oli minun serkut lapsineen kylässä ja 20 henkeä upposi tänne ihan noin vain! Loihdimme yhteisesti suorastaan hienon glögi / puuro / juustopöydän saarekkeelle ja meillä oli oikein mainion mukavaa.

Sama ihme toistui vielä 26. päivä kun meillä oli taas se lähes 20 ihmistä ja tällä kertaa olin luvannut vielä tehdä ihan ruoka-ruokaa. Voitteko kuvitella: tein chili con carnea ja se meni täysin stressittä, oli kivaa ja siitä tuli hyvää. Lämmitettiin vähän hetken mielijohteesta sauna (!) ja ilta meni aivan super ihanasti. Syytettäköön tästä vaikka upeasti toimivaa taloa ja täydellisesti suunniteltua keittiötämme, joka tapauksessa lopputulema on se että minä kutsun tänne jatkossakin paljon jengiä.

Olin rela

Pakko vielä jatkaa tästä emännöintiasiasta. Olen ihan super ylpeä itsestäni että aidosti osasin ottaa chillisti. Talossa oli riittävän siistiä, enkä (kauheasti) pyydellyt anteeksi jälkeen jääneitä sotkuja. Reippaasti delegoin hommia myös vieraille ja ihan muina boheemeina haalin kaikki keittiön eripariset astiat yhdeksi kasaksi ilman murheita kattauksesta. Tämä yllättävä rentous oli taivaallista. Joulun taikaa!

Söimme vähän jouluruokaa

En ihan tiedä mitä tapahtui, mutta söimme jotenkin järkevällä maltilla, vaikka muiden rakentamat joulupöydät pursusivat ihania herkkuja. Erityisesti Insinööri pettyi itseensä kovasti kun tajusi syöneensä vain yhden lautasellisen jouluruokia aattona. Voi kurjuus. Otti takaisin sitten seuraavana päivänä, mutta tehty mikä tehty. Uutisiin kirjattakoon että eräs helsinkiläisperhe ei syönyt itseään ähkyyn jouluna, valitettavasti.

Oksensin

Hah, ei liity edelliseen! Sain ihanan migreenin seurakseni jo 21. päivä ja se hellitti vasta joulupäivänä. Aatonaattona ja aattona homma oli pahimmillaan ja oksensin aamulla. Ensimmäistä kertaa vuosiin, ja se kuulkaa todella tuli puskista voin kertoa.

En tuottanut mitään sisältöä

Kannattaakohan tästä edes yllättyä, mutta olin minä jotenkin ajatellut että jouluna jaksan sitten kirjoitella jotain. Vaikka sen kolme kuukautta perässä laahaavan talopäiväkirjan. Juu en. Kameraa en ole nähnytkään, konetta en ole avannut ja Instakaan ei  kiinnostele. Hyvä näin, selvästi kaivattu tauko.

Kävimme saunassa – omassa!

Tässä sitä talopäiväkirjaa teille: meidän sauna tuli riittävän valmiiksi! Ilmanvaihto ja lamput ei vielä toimi mutta löylyt kyllä. Se oli aivan mahtavaa. Siitä lisää sitten joskus kun koittaa se maaginen aika että jaksan taas jotain kirjoittaa.

Lahjoja oli vähän – ja se oli juuri sopivasti

Lapset sai juuri sopivasti toivomiaan lahjoja, eikä kotiin kannettu mitään turhaa sälää. Aineettomia lahjoja oli paljon ja ekaa kertaa se ei vaivannut lapsia! Kumpikin oli varsin tyytyväisiä pienehköön kasaansa, ja minä etenkin. Minä sain Insinööriltä niin ihanan lahjan että tuli pieni itku sitä avatessa. Kerron siitä ehkä joskus myöhemmin, nyt ei jaksa. Olen niin rela.

Tein hyvää ruokaa

On se kyllä ihmeellistä. Ei siitä pääse yli.

27.12. riideltiin

Oli niin kiva yhteinen aamu lasten kanssa, ai että! Eka päivä kolmistaan Insinöörin ollessa töissä ja vedin ihan koko rahalla. Vein ne leffaan, syötiin herkkuja ja mentiin vielä Mäkkiin. Shoppailtiin alessa. Oltiin iloisen sekaisin iltapäivästä ja löysin itseni lopulta karjumasta ”mä en enää ikinä vie teitä leffaan!” yhdelle lapselle joka oli juuri lyönyt toista lasta päähän tunnin kestäneen sekoilun päätteeksi.

Tarkemmin ajateltuna, tässä ei ole mitään yllättävää.

 

..ja sairastuttiin jouluflunssaan

No mikäs siinä! Migreenistä kuitenkin ehti jo kulua pari päivää niin otetaan tähän nyt sitten vielä 76 aivastusta ja kuume päälle. Hyvää vuoden loppua vaan kaikille!

0 No tags Permalink

Joulun tunnelma yhdessä aamussa

19 No tags Permalink

”Hei et sä oo voinu taas nukahtaa, sun piti pukea!”

Vanha tuttu rutiini.

Minä ja Kakkonen riidellään (koska se ei suostu mihinkään), minä ja Insinööri riidellään (koska mun mielestä ollaan kaikki hänen kiukuttelun takia kiukkuisia) Insinööri ja Kakkonen riitelee (koska se ei suostu mihinkään). Kauan sitten pukeutunut Ykkönen hassuttelee ja halaa, yrittää saada sekoilevaa perhettään aisoihin. Raukka.

”Tuvan paneelit ei ole vieläkään tullut” kuuluu mariseva välihuomautus.

Ihan sama, nyt keskitytään tähän lähtöön, mietin mutta kiroan samalla. Miten helvetin kauan voi kestää siinä viimeisessä puuttuvassa materiaalissa?

Tänään on kummallakin lapsella joulujuhlat, meillä ei ole mitään lahjoja. Kortit kirjoitettiin eilen ysin ja puoli kymmenen välissä. Onpa muuten ihme että pikkutyyppejä väsyttää. Minä en pääse joulujuhliin töiden takia.

Ykkönen tsemppaa taas, kaivaa itselleen jostain kolme vuotta vanhan tonttulakin. Leikkaan siitä lasten vaaleanpunaisilla saksilla kuminauhan poikki jotta se mahtuisi esityksen ajan päähän ja sätin itseäni etten edes kahta tonttulakkia ole saanut ostettua.

Kakkoselle kaivetaan samasta laatikosta mun vanha ryppyinen tonttulakki jossa lukee Tunteen Hanken. Se on akronyymi nimestäni ja oli hauska läppä työpaikan pikkujouluissa 2009.

Ilmoitan kakkoselle ettei hatusta voi valittaa, se on nyt ainoa mitä on. Insinööri ompelee siihen huopapallon. Se vetää ryppyisen liinan ihan tyytyväisenä päähänsä, huopapallo pelasti. Halataan, se tuntuu vieläkin uniselta.

”Tässä rappusella on joku karjalanpiirakka?”, huutaa insinööri eteisestä. ”Se on mun!” vastaan kiukkuisena, ikään kuin totta kai se on mitä oikein kysyt ja onko jotain valitettavaa, menkää nyt.

”Eiiiiih, Kakkosen joululappu piti kirjoittaa ja palauttaa tänään!” eteisen lähtöjupina jatkaa. ”Ihan sama, sitä ei nyt sitten palauteta. Et joudu siitä vankilaan”. Wilma-merkintä meille kyllä tulisi tästäkin jos aikuisille niitä jaettaisiin. Saataisiin sellainen myös huonosta käytöksestä tänään.

Metri ennen ovea Kakkosen uudesta kengästä löytyy varashälytin. Onneksi meillä on rautasaha eteisessä. Kenelläpä ei?

Kuuntelen rautasahan ulinaa yläkerrasta jossa itse harjaan hiuksiani raivoisasti auki. Kello on 8.54, Ykkösellä alkaa koulu 11 minuutin pääsyä.

Ehkä. Eilen koulu alkoikin eri aikaan, siitä olisi kuulemma voinut kuulla jo etukäteen Wilmasta. Onneksi käytävällä seisoi neljän muunkin säätäjän lapset odottelemassa. Kasvaakohan näiden perheiden lapsista ihan oma jenginsä? Ne jotka on aina myöhässä, laput puuttuvina ja tonttulakit ryppyisinä?

8.59 soitan jo lähteneelle revohkalle valmiiksi harmissani, unohditte varmaan ne joulukortit? Ei mutta Kakkosen hanskat unohtui, tullaan takaisin joka tapauksessa.

Aha. Nyt ollaan virallisesti kaikki myöhässä. Tänään, tällä viikolla, loppuvuosi.

Mulla on kaikki lahjat ostamatta, työt rästissä ja tukassa tämä sama takku viidettä päivää. luovutan sen kanssa myös tänään. Jaloissani kasvaa lämmin turkki koska epilaattori meni kaksi viikkoa sitten jumiin.

Minä menin kaksi viikkoa sitten jumiin. Joulu, tule jo.

19 No tags Permalink