Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Niin monta syytä olla haluamatta lapsia ja muutama syy miksi se on silti parasta

Istuttiin kaverin kanssa pöydän ääressä listaamassa syitä, miksi meidän perheisiin ei kyllä koskaan tule lemmikkiä. Niistä on niin paljon vaivaa ja se lenkittäminen ja eläinlääkärit ja mihinkään ei voi sitten lähteä ja…Meillä kummallakin oli ollut lapsuudessa paljon eläimiä ja olemme eläinrakkaita. Menen ihan omaan sfääriin kun saan rapsutella jotain elukkaa ja Insinööri sulkee silloin korvansa sillä alan lässyttää.

Miten sitä voikaan olla sitten niin varma ettei meillä enää koskaan tule mitään karvaista elukkaa? Eihän sitä olekaan. Mutta sitä kevyestikin pohtiessa on tosi helppo muistaa ja luetella vain ne kaikki hankalat, elämää kuormittavat asiat. En voi tuntea minkälaista on lemmikin omistamisen onni, kun en ole sitä aikuisena kokenut. Huomasin, että keskustelussamme on jotain samaa kuin monen perhepohdinnoissa.

Kuten perhebarometrikin vuosi sitten kertoi, ihmiset näkevät hirvittävän monta (hyvää) syytä sille, miksi perhettä ei kannattaisi perustaa. Puolison puutteen lisäksi rahahuolet, tasa-arvo (naisen “uhraukset” vanhemmuuteen) ja työelämän vaatimukset ovat selkeitä syitä, mutta joukkoon kuuluu myös lemmikkipohdintamme kaltaista elämänlaadun heikkenemisen huolta:

”Nuoret pohtivat, mihin ryhmään haluavat kuulua: ovatko osa matkustelevaa, elämästä nauttivaa, huolista vapaata lapsettomien nuorten aikuisten joukkoa vai kuuluvatko tuulipuvuissa suhisteleviin alennusjauhelihaa metsästäviin prismaperheisiin.”

Tuulipuvuissa suhistelevat alennusjauhelihaa metsästävät prismaperheet?

Näkemys perheestä on aika kapea jos mielikuva siitä on jotain tosi tylsää ja nahkeeta. Ymmärrän kyllä tämän näkemyksen, sillä olenhan itse osallistunut negistalkoisiin kertomalla täällä paljon niitä perhe-elämän haasteellisempia puolia. Vaikeita tunteita, turhautumista ja säätöä, likaa ja univelkaa.

Sori siitä.

Vahvatahtoinen lapsi

Siihen on kuitenkin myös syynsä miksi ihmiset toivovat lisää lapsia vielä sen ensimmäisen tuulipukukierroksen jälkeen. Vaikka niiden ruokapöytä onkin pilalla ja vaatteet täynnä räkää. Sitä vain on hankala selittää auki, sillä perhe-elämän valtava voima ja rikkaus on usein sirpaloitunut johonkin niin pieniin väleihin ettei niitä itsekään meinaa tunnistaa. Miten kuvailla sitä, miten hyvältä tuntuu kun elämässä on lapsia?

Minä yritän. Älkää antako tämän tarkoittaa sitä, etteikö muunlainen elämä olisi täyttä, syvän onnellista ja merkityksellistä. Totta kai on! Haluan nyt vain kerrankin ladata ruutuun kaiken sen ällöihanan mitä minä omassa elämässäni koen – etuoikeutetussa, helpossa, norminmukaisessa elämässäni.

Pelkkä vauvan odottaminen on oikeasti aivan älytön juttu. Toki paikoitellen varsin pahan olon, raskaan olon ja kaiken muun kuonan kuorruttamaa kärsimystä, mutta se tunne kun sisälläsi uusi elämä ottaa kontaktia potkuillaan, hikalla, elämöinnillä on ihan mahdottoman hieno.

Sitäpaitsi, mikään helpotus maailmassa ei ole isompi kuin se että se vesimeloni putkahtaa lopultakin ulos sinusta.

Pienen vauvan paino rinnalla tai onnistunut imetyshetki tuovat täyttä, syvää tyydytystä. Hetken pystyt olemaan jollekin koko maailma ja hän sinulle.

En ole koskaan kokenut vastaavaa ylpeyttä, kiitollisuutta ja saavutuksen tunnetta kuin saadessani vauvan syömään / nukahtamaan / kakkaamaan / hymyilemään. Uuden elämän ylläpitämisessä ja kasvattamisessa on niin suuri merkityksellisyys, että se koskettaa todella syvältä. Iskee jonnekin perustarpeiden solukkoon.

Kun lapsi tulee syliin, se tuntuu koko kropassa hyvältä, eri tavalla kuin mikään muu kosketus. Pään rento lepuuttaminen olkapäällä, pienet paksut sormet käsivarrella ja jalat rennon luottavaisina siinä niin. Lämpö, rakkaus, luottamus ja kaipuu samassa paketissa.

Lapsen alkaessa puhua avautuu ihan uusi maailma. Pääset yhtäkkiä sisään hänen kreiseihin ajatuksiinsa ja tajuatte toisianne ihan eri tavalla. Siitä seuraa vielä monta ihanaa vuotta jolloin lapsi puhuu ihan päättömiä ja käytännössä joka kerta kun se puhuu, sua naurattaa. (ja jos olet kakkahuumorin ystäviä, neljävee lapsi on paras kaveri jonka voit saada).

Kaikki tunteet ovat voimakkaimpia, siis ihan kaikki. Sekä sinulla että muilla perheesi jäsenillä. Kun lapsi räkättää yllättyneenä kukkuu-leikissä tai hihkaisee aivan naurettavan innostuneena paloauton nähdessään, kyynisinkään tyyppi ei voi olla hymyilemättä. Ja aamuraivojen jälkeen sitä tuntee tosiaan elävänsä!

Arjen tasainen pyöritys on kaikessa puuduttavuudessaan turvallisuutta, levollisuutta ja vakautta tuovaa. Eikä koskaan oikeastaan tarvitse miettiä “mitä tänään tekisi” – ihan jo ruuassa ja unessa pysyminen on riittävä saavutus ja suuri onni.

Ensimmäinen lapsesi keksimä vitsi jolle naurat aidosti on merkki siitä että olet luonut jotakin eläintä suurempaa. Ja siitä tulee ihan hiton ylpeäksi.

Isomman lapsen oman maailman kehittyminen on suorastaan koukuttavaa seurattavaa. Ai näinkö se ajattelee tuosta? Olipa se rohkea, tekipä se kauniisti toiselle!

Sisarussuhde on kaikessa vastakohtaisuudessaan upeaa seurattavaa. Miten erilaisia, ja sittenkin niin samanlaisia he ovat. Kuinka raivoksi saavat toisensa ja miten tarttuvatkaan toisiinsa jännittävällä hetkellä, aina valmiina puolustamaan toista.

He myös tekevät ihan mitä vain sinun puolestasi, kun tilanne osuu kohdalle. Laittavat laastarin, puhaltavat, hierovat ja joskus halaavat mitään kysymättä kun tajuavat että olet surullinen. Pienessä ihmisessä oikeasti asuu usein aika iso viisaus.

Useimmiten sinun lapsesi rakastaakin sinua tavalla, jota et koe edes ihan ansainneesi. Täysin kyselemättä, pyytämättä ja ilman reunaehtoja. (Tässä kohtaa saa koiratkin pisteen!)

Lapsi on uskomattoman kaunis ja kaunistuu päivittäin. Ihan pelkkä lapsen katsominen voi saada oikeassa mielentilassa sinut kyyneliin. Niin älyttömän hieno tyyppi, mieletön juttu se on.

Kaiken kaikkiaan lapsen kehityksen seuraaminen on uskomaton trippi, jota ei voi mikään huume, teknologia, elokuva tai kuvitelma peitota. Näet päivä päivältä lisää asioita jotka tulevat sinulta, häneltä, lapsesta itsestään. Sellaisia jotka tarttuvat ympäristöstä ja sellaisia jotka kaikuvat sukupolvien takaa. Jokainen niistä tuntuu pieneltä ihmeeltä – että se sinun synnyttämäsi vesimeloni on nyt noin hieno ja monisyinen ihminen.

heureka alekoodi

Haluan vielä sanoa, että tämä kaikki kuvaamani onni kiteytyy meillä tietysti sen ympärille että perheessämme on kaksi aikuista, hyvä terveys, riittävästi rahaa ja hyvät tukiverkot, niin kuin Asikaine loistavasti kiteytti. Perusasiat ovat meillä hyvin, enkä osaa muusta kertoakaan. Tarinani voisi olla aivan eri raskaammassa tilanteessa, tosin silloinkin uskoisin tämän saman syvän rakkauden tuntuvan hetkien raoista.

Jos siis mietit, onko perhe oikea ratkaisu, pystytkö siihen, jaksatko ja pärjäätkö, vastaan: erittäin todennäköisesti kyllä, kyllä, kyllä, kyllä. Perhe ei tarvitse oikean merkkisiä rattaita tai Suomen yhteisesti sopimia päiväuniaikoja, voit tehdä siitä juuri sen näköistä kuin sinulle parhaiten sopii. Kaikki järjestyy ja tulet rakastamaan lastasi todella, todella paljon.

Jos yhtään harkitset perhettä, anna edes sattumalle mahdollisuus. Voin lähestulkoon luvata ettet tule katumaan.

Ps. en ole vielä koskaan omistanut suhisevia vaatteita, jauhelihaa emme enää hirveästi osta ja prismat hoidetaan verkossa.

Lue myös:
Rakastan sinua
Elämän tarkoituksesta

JAA
34 Comments
  • Maija
    joulukuu 3, 2018

    Täällä vollottaa kahden pienen äiti. Vielä odotan sitä ensimmäistä sanoitettua vitsiä, molemmat kun ovat alle kaksivuotiaita, mutta isomman kanssa hassutellaan ja nauretaan jo ilmein ja elein. Miten typerä, mutta hauska asia yksinkertainen pieru just oikeassa, väärässä, paikassa voikaan olla. Ne pienet, yksinkertaiset asiat. Meidän parikuukautinen pirpana, joka hämmästyttää jokeltelullaan. Jo nyt oma hieno persoonansa. Koti on sotkuisempi nyt, mutta ilo myös elää arjen keskellä. Välillä on rankkaa varhaisuhmiksen kanssa mutta joka ilta on yhtä ihana nähdä lastensa levolliset unet. En kadu, vaikka en tätä nykyistä elämää pitkään suunnitrllut. Minun piti elää yksin. Toisin kävi, ja siitä olen kiitollinen.

    • Valeäiti
      joulukuu 4, 2018

      Ihana kuulla! ❤️ joskus suunnitelmien muutos on just parasta!

    • Valeäiti
      joulukuu 4, 2018

      Toi on muuten niin totta että jo parikuinen on oma persoonaansa, miten siistiä!

  • Maria
    joulukuu 4, 2018

    Tämä kaikki oli niin totta!

    Minut on yllättänyt mm. se, että matkustaakseen lasten kanssa syrjäisempiinkin paikkoihin, ei tarvitse välttämättä muuttua ns. reppureissaajaksi. Me ollaan kierretty mm. Boliviaa ja Perua niin lentäen, bussilla kuin junalla liikkuen, mutta yövytään tasokkaissa hotelleissa (no, jossakin toki paikan paremmatkaan majoitukset eivät ole kovin ihmeellisiä). Eli kun ei majoituttu ennen lapsia hostelleihin, niin ei niistä ole tullut meidän juttu perheellisenäkään.

    • Valeäiti
      joulukuu 4, 2018

      Vau, mahtava reissuperhe! 💪🏻

  • Nimetön
    joulukuu 4, 2018

    Voi, niin totta!
    Ja ilmeisesti nelivuotiaani on täysin normaali. (Pieru, pieru, pieru!) 🙂

    • Valeäiti
      joulukuu 4, 2018

      Kyllä! Kakkaa ja pissaa öhö öhö!

  • Milla
    joulukuu 4, 2018

    Meillä on kohta kahdeksankuinen poika. Ja tuo kohta, painava pää olkapäätä vasten ja pulleat sormet käsivarrella on niin totta ja parasta! 😍 Vaativa lapsi, ei vieläkään ole nukkunut yhtään kokonaista yötä ja hereillä huomion pitäisi koko ajan olla hänessä, mutta niin maailman rakkain ja ihanin. Iltaisin lapsen isin kanssa katselemme nukkuvaa vauvaa ja mietimme, kuinka paljon noin pientä voi rakastaa ja mitä me olemme tehneet ansaitaksemme hänet :’)

    • Valeäiti
      joulukuu 4, 2018

      Se on kyllä parasta! Vaikka toki joskus on päiviä kun syli saisi kelvata vähän vähemmänkin niin on se silti ihanaa miten tärkeä sitä voi itse toiselle olla ❤️

  • Petra
    joulukuu 4, 2018

    Näin vapaaehtoisesti lapsettomana, pienen ihanan koiran omistajana tunnistan tästä monta asiaa silti. 😀 Vaikken ole synnyttänyt kyseistä lemmikkiä, se ei opi ikinä puhumaan, ei kasva enää juurikaan ja on muutenkin ihan eri kuin ihmislapsi, on se silti maailman rakkain ja ihanin. Joka päivä sitä tulee tuijotettua ja ihmeteltyä ääneen miten voikaan olla jotain noin ihanaa ja täydellistä, miten se voi pelkällä olemassaolollaan olla niin ihana. Sen voi ottaa syliin, se tekee hassuja juttuja, on aivan oma persoonansa, oppii uskomattoman nopeasti erilaisia asioita ja osaa kertoa meille omista tarpeistaan.
    Tietenkään se ei ole lapsi, mutta en koskaan lasta ole halunnutkaan. Koirassakin on valtava vastuu, mutta niin on lapsessakin. Ja siinä missä lapsi muuttaa väistämättä omaa elämää, niin tekee tuokin. On pakko ajatella myös toista, eikä vain itseään, kun tekee jotain omiin menoihin ja elämään liittyviä päätöksiä. Ihan eri tavalla on myös sitoutunut eläimeen kuin ihmiseen, lapsi kasvaa ja sen voi joskus jättää yksin kotiin vailla sen suurempia murheita. Vaikka jopa useammaksi päiväksi! Koira vaatii aina jonkun huolehtimaan sen tarpeista, kuin pikkulapsiarkea jonkun pikkuvanhan kanssa. En tiedä, ottaisinko koiraa, jos nyt koirallisena saisin valita, mutta en missään nimessä vaihtaisi tätä karvakasaa mihinkään. Perheellisellä ei ehkä ole varaa todeta, ettei tekisi lapsia, jos saisi valita uudemman kerran koska se tuntuu aika pahalta niitä jo olemassaolevia lapsia kohtaan. Mutta lemmikistä nyt voin sanoa, että kyllä se koiran tulo muutti arjen aika perusteellisesti ja saattaisin tosiaan haluta myös sitä koiravapaata arkea. Näillä kuitenkin mennään ja on tuo oikeasti jotain vain käsittämätöntä vaikka onkin ”vain” eläin.

    • Nimetön
      joulukuu 4, 2018

      Minkä ikäisen lapsen ajattelit jättää yksin kotiin päiviksikin? Ei riitä yhden koiran vuodet niin pitkälle.

    • Valeäiti
      joulukuu 7, 2018

      Tää on muuten tosi mielenkiintoinen kysymys – ajatteleeko joku lapsellinen ihminen että jos nyt voisi valita, ei haluaisi lapsia? Vaikealta tuntuu ajatus, sama kuin ajattelisi että toivoo vaikka ettei omaa sisarusta olisi olemassa.

      Koiraan syntyy ihan varmasti suuri side, ei epäilystäkään! Vaikein on varmaan juuri tuo että koiraa ei voi ottaa joka paikkaan mukaan. Lapsiakaan ei voi tosiaan kovin nuorena yksin jättää mutta ne voi sentään ottaa kaikkialle mukaan 🙂

      • Nimetön
        joulukuu 8, 2018

        ”Tää on muuten tosi mielenkiintoinen kysymys – ajatteleeko joku lapsellinen ihminen että jos nyt voisi valita, ei haluaisi lapsia? Vaikealta tuntuu ajatus, sama kuin ajattelisi että toivoo vaikka ettei omaa sisarusta olisi olemassa. ”

        Jos nyt voisin valita en todallakaan tiedä lähtisinkö uudestaan lapsen tulemisruljanssiin. Lapsen saamisen hinta oli todella kova ja sitä maksetaan loppuelämä. En kuitenkaan kadu lapsen tulemista. Päätös tehtiin parhailla mahdollisilla tieddoilla, jotka osoittautuivat oikeiksi. Elämä vain heitti ekstraa päälle

        • Valeäiti
          joulukuu 8, 2018

          No juuri tämä – ei voi sanoa absoluuttisesti etteikö haluaisi lapsia (tai vaikka opiskeluja tai ulkomaalle muuttoa tai mitä näitä nyt on) mutta ymmärrän kyllä hyvin miten näin voi ajatella. Kiitos kiinnostavasta kommentista!

      • Nimetön
        joulukuu 8, 2018

        ”Tää on muuten tosi mielenkiintoinen kysymys – ajatteleeko joku lapsellinen ihminen että jos nyt voisi valita, ei haluaisi lapsia? Vaikealta tuntuu ajatus, sama kuin ajattelisi että toivoo vaikka ettei omaa sisarusta olisi olemassa.”

        Yllättävän monikin ajattelee, asiasta vaan ei saa puhua. 🙁 Ks. esim. O. Donath: Regretting motherhood.

        Huomattava tosiaan se, että tutkimukseen osallistuneet naiset painottivat rakastavansa lapsiaan, mutta jos nyt saisivat valita, eivät valitsisi äitiyttä.

        • Valeäiti
          joulukuu 8, 2018

          Ymmärrän kyllä ton. Hyvä sanottu, ettei valitsisi _äitiyttä_ mutta lapsia kyllä rakastaa.

  • Nimetön
    joulukuu 4, 2018

    Minulla on vähän Ihaa-tyyppinen esiteinipoika. Ihana lapsi, ei vielä murkku muttei enää pienikään. Olen vain niin tottunut häneen, että lapsi töissä -päivän jälkeen saamani kollegoiden spontaanit kommentit (onpa hän reipas, fiksu lapsi, mahtava tyyppi) saivat minut oikein pohtimaan, miten mahtava tapaus minulle on annettu matkatoveriksi. Hänessä on hiljaista karismaa ja väreilevää hehkua, joka tosiaan on meille vanhemmille niin jokapäiväistä, että emme sitä aina näe. Nyt taas hetken katselen häntä eri tilanteissa vähän ulkopuolisin silmin. ja ihmettelen, mistä tämä kaikki tulee ja miten juuri meille.

    • Valeäiti
      joulukuu 7, 2018

      On hirveän tärkeää kuulla muiden kehuvan omaa lasta, siinä on paljon sellaista mitä ei ehkä itse joka päivä näe! Ja lapselle myös tosi tärkeä kuulla muiden kuin omien vanhempien kehuvan 🙂

  • Nimetön
    joulukuu 4, 2018

    Eiks näissä perhe-elämän kehuissa kuitenkin ole mukana vähän sellainen mauste, että tavallinen arki ja elämä on niin rankkaa, että pienikin onnistuminen (sain kengät sen jalkaan) saa pakahtumaan onnesta? Näin lapsettomana tuntuu, että ennemmin sitä pitäytyy tässä nykyisessä elämässään, jossa onni syntyy itsessään positiivisista asioista, eikä siitä, että hetkellisesti ei ole kurjaa.

    • Nimetön
      joulukuu 4, 2018

      Siltä varalta että joku luulee näin olevan jokaisessa lapsiperheessä niin haluan korjata tämän! Lapsiperhe-elämä ei ole välttämättä päivästä toiseen selviämistä ja hengissä säilymisestä iloitsemista, vaan se voi olla jotakuinkin 24/7 ihan tosi mukavaa. Aivan kuten lapseton elämä voi olla mukavaa tai kurjaa tai jotain siltä väliltä.

      Mutta hyvä huomio sinänsä, aika usein asia kuvaillaan tuollaiseksi että pilvien välistä pilkahtaa joskus valonsäde.

    • Lillli
      joulukuu 4, 2018

      Itse vertaisin muutosta omassa elämässäni: ennen olin kotisohvalla, nyt vaelluksella. En voi päättää mitä nyt just haluan tehdä, mutta kärsin, koen ja nautin enemmän.

    • pilami
      joulukuu 6, 2018

      On totta että usein se onni kuvataan just noin – loskassa rämpimisen keskellä valonsäteen pilkahdus kun ne ihanat mussukat nukkuvat kauniina sängyissään. 😉 mutta tässä menee sekaisin kaksi asiaa: syvemmän ja pinnallisemman tason onni ja rakkaus. Lapset tuovat useimmille sellaista syvemmän tason merkityksellisyyttä ja onnea elämään jota se pinnalla näkyvä kurahaalarikaaos ei millään muotoa uhkaa. Minulle esim. ura ja työelämä eivät ole millään muotoa yhtä merkityksillisiä asioita elämässäni kuin perheeni eikä ns. vapaus tehdä mitä vain ilman kotivelvoitteita tuo minulle mitään syvemmän tason onnea. Jollainhan ihminen aikansa täyttää: jos en siivoaisi lasteni sotkuja, urheilisin varmasti enemmän. Mutta silti se sotkujen siivoaminen itse asiassa on itselleni suurempi onnen lähde syvemmällä onnellisuuden tasolla. Muille ihmisille merkityksellisenä ja rakkaana oleminen, muiden auttaminen ja elämän jakaminen muiden kanssa tuottaa onnea. Suhteessa lapsiin nämä seikat täyttyvät aika automaattisesti.

      • Valeäiti
        joulukuu 7, 2018

        Hyviä kommentteja kaikilta, sori kun pääsin näin myöhään itse mukaan keskusteluun! En tiedä oliko aloitus provo vai onko sun kokemus tosiaan toi, musta siinä on vähän värikynää kyllä sitten jonkun osalta. Mulle tuntuu vieraalta toi että elämä olisi lähtökohtaisesti jatkuvasti kurjaa. Joskus on toki kausia jolloin on rankempaa, niin kuin kai kaikissa elämissä. Pilami tiivistää hyvin: on ero puhutaanko siitä syvästä onnesta vai päivien iloista.

  • Pire
    joulukuu 4, 2018

    Pelkkiä sydämmiä tälle tekstille <3

    Jos onnistumme kasvattamaan näistä meidän lapsista fiksuja, myötätuntoisia, ajattelevia ihmisiä, koen onnistuneeni ihmisenä ja ainakin yksi elämäntarkoitus on täytetty.

    • Valeäiti
      joulukuu 7, 2018

      Sama! Sitten niiden mun lasten pitää vielä tehdä sama 😀

  • Maria
    joulukuu 5, 2018

    Vielä lisäys, että minusta on myös ihan mielettömän jännittävää nähdä sitten joskus, milaisia lapset ovat vähän isompana. Minkälaisiin opintoihin päätyvät, entä ammattiin, missä asuvat ja ovatko vaikkapa perheellisiä. Huippua saada olla mukana myös siinä kaikessa.

    • Valeäiti
      joulukuu 7, 2018

      Niin on! Varmasti tosi haikeaa ja outoa kun joskus irtaantuvat oikein kunnolla, mutta myös tosi jännää.

  • Lapseton
    joulukuu 8, 2018

    Olen 25-vuotias nainen, jolla on vakituinen työ, aviomies ja 100-neliöinen koti turvallisella asuinalueella palveluiden lähellä. Ajatus lapsiperhearjesta ”sitten joskus” kiinnostaa (miksi muuten eksyisin tätä aihealuetta käsitteleviin blogeihin), mutta ennenkaikkea ahdistaa. Lähinnä juuri se kasvatuspuoli, periaatteiden pitäisi olla puolison kanssa samassa linjassa, mitä jos mennään anoppilaan kylään, miten kestän sen kaiken uhman, onko se asia, jota ei vaan voi välttää… Minulla on kaksi isoa koiraa ja vaikka ne eivät aina käyttäydy enkelimäisesti niin kaikki on niiden kanssa niin simppeliä, minä päätän mitä tapahtuu ja milloin enkä edes haluaisi koiraa, jonka kanssa voi tulla totisia konflikteja ristiriitatilanteissa.

    • Valeäiti
      joulukuu 8, 2018

      Nämä on just niitä tosi tyypillisiä pelkoja mitä perheellistymisestä on. Eivätkä aiheettomia, onhan noi kaikki rankkoja asioita! Mä kuitenkin uskon että niiden hankaluus korostuu tosi paljon silloin kuin ei just näe sitä toista puolta, sitä vaikeasti selitettävää hyvää. Kaikki tulee eteen kuitenkin vaiheissa ja vaiheittain eikä sitä yhtäkkiä herää anoppilassa hankalan uhman keskellä. Aina kun jotain nihkeetä tulee, siihen on jo osa ratkaisua sulla työkalupakissa!

      Jos olet selviytynyt koirista, pärjäät milloin tahansa lasten kanssa 🙂

      • Koirahullu
        joulukuu 11, 2018

        Minä koulutin monta (hyvin käyttäytyvää) koiraa ennen lapsia, ja vaikka johdonmukaisuudessa, selkeydessä ja vastuussa on paljon samaa kuin lastenkin kanssa, niin kyllä lasten kanssa joutuu silti uusien tilanteiden eteen. Ne (penteleet ;)) eivät ole niin suoraviivaisia ja selkeitä opetettava kuin eläimet, ja niiden kiemurat ja haasteet menevät enemmän ihon alle. Vaikka kuinka yrittäisit kaikkesi niin silti lapsi voi tehdä mitä sattuu! Kaikki omat tunteet moninkertaistuvat, niin hyvät kuin huonotkin. Lapset tuovat elämään todella syvällisen ihmissuhteen ja merkityksen.

  • Yksis
    joulukuu 10, 2018

    Meidän perhelääkäri silloin joskus aikanaan kun oltiin matkalla lapsettomuushoitoihin sanoi että hänen lapsensa ovat viihdyttävintä mitä hänelle on koskaan tapahtunut ja miten oikeassa hän olikaan. Meidän lapset ja niitten jutut ja huumori, eihän sillä ole mitään rajaa!

    Vauvavuodet eivät olleet mua varten. Esikoisen odottaminen oli parasta ikinä. Kaksosten odottaminen oli täynnä ahdistusta ja kuolemanpelkoa, niin täynnä että ihan ilolla pistin sen jälkeen piuhat solmuun. En edelleenkään pidä pikkulapsista mutta miten mahtavaa on näitten kouluikäisten kanssa. Mistä olisinkaan jäänyt paitsi jos heitä ei olisi!!!

    Lapset on aivan parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, jopa nämä meidän kolme erityislasta.

    • Valeäiti
      joulukuu 10, 2018

      Kyllä, kyllä kyllä! Kaikkeen! Paitsi kaksosista ja erityisyyksistä en tiedä mutta hauskat isot lapset best 🙂

  • Staika
    joulukuu 10, 2018

    En voinut mitään mielukuvalle, jossa tekstin alussa lukee ”kaupallinen yhteistyö: Suomen hallitus” 🙂 🙂

    Älkää siis käsittäkö väärin, itseä huvitti. Enkä suinkaan ole lapseton, meillä on neljä lasta. En vaihtaisi tätä. Lasten kasvua ja kehittymistä ja oman persoonan kehittymistä on aivan mahta seurata.

    Usein tuntuu siltä että ihmiset unohtavat että lapset eivät kaipaa upeita puitteita vaan tavallista elämää ja rakastettuna olemista.

    • Valeäiti
      joulukuu 10, 2018

      haha, oispa! Muuten luulen kyllä olevani lähinnä valtiolle velkaa kun olen täällä kohta seitsemän vuotta viljellyt niitä kaikkia huonoja puolia 😉

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.