Onpas ollut kummallinen urheiluviikko. Olin muka jotenkin kipeä, ja silti kerrytin oikein hyvän urheiluviikon: kaksi tehokasta salitreeniä ja yksi pitkä lenkki (viisi kilsaa on pitkä).
Treenit:
Maanantai: Treenit Emman kanssa. Tehtiin ”vähän yläkroppaa”, mikä tarkoittaa ilmeisesti PT-kielellä ”nostat kunnes sammut”. Kun tunti oli loppumassa, näin tähtiä ja tunsin velliä siellä missä ennen oli makaronia, eli ojentajissa. Huikean aikainen aamu, huonot yöunet ja alkava flunssa eivät helpottaneet treeniä.
Tiistai: Oma tanssitunti korvaantui Ykkösen tanssitunnin seuraamisella. Ja se oli ihan joka minuutin arvoista, eläissäni en ole nähnyt mitään niin suloista kuin noi pienet keijutytöt tyllihameissaan. Tai se pieni palleropoikani joka yritti innosta hihkuen koko ajan päästä tyttöjen mukaan. Ykkönen antoi sille pusun ja jatkoi tanssejaan. No niin, mutta takaisin asiaan: minä en urheillut.
Keskiviikko: Luulen olevani kipeä, nenä on ultratukossa. Makaan kotona ja syön irtokarkkeja, jotka Insinööri hakee Ykkösen kanssa iltakävelyn muodossa. Varsin terveellistä elintapakasvatusta lapselle, eikö?
Torstai: Nenä on edelleen tukossa, mutta koska missään muualla ei tunnu yhtään mitään, päätän että kyseessä on allergia (kodille? lapsille? miehelle?) ja että ”kaulasta alaspäin” -sääntö* saa päteä ja urheileminen on ok. Syön siis karkkia.
Perjantai: Niskasta kiinni, vaunut kirittäjiksi ja lenkille. Tuskaa, tuskaa mutta tulipahan juostua se (melkein) viitonen. Mutsien Kympin eka treenikerta lähestyy ja mulla alkaa olla löysät housussa. Mitä jos ne muut osaa juosta, mitä jos ne on nopeita, mitä jos lyyhistyn kesken sen kympin?
Launtai: Salitreeni koko päivän välttelyn jälkeen. Tunnistin ensimmäistä kertaa itsessäni sen tutun tekosyiden kierteen: No en mä nyt ehtinytkään vielä, menen sitten päivällä. Oho unohdin mennä, menen illalla. No nyt kello on jo niin paljon, kannattaako enää, voisin mä mennä huomennakin… Tunnistin oireet, ja suutuin itselleni. Et nyt perkele jo aloita tätä. Joten menin, jo senkin takia että kohta tulee taas treenit Emman kanssa, ja sinne ei kehtaa mennä sanomaan etten tälläkään viikolla käynyt itsekseni. Menin siis, ähkin ja voitin. Tästä tuli nimittäin ehkä historian paras itseohjattu salikerta: Latasin kunnolla painoja liikkeisiin, tein ne ajatuksella, kellotin tauot ja muistin jopa tehdä räjähtävät nousut ja pitkät palautukset. Lopputuloksena hiki virtasi, veri roiskui (kuivat kädet ja karheat käsipainto = äijämeininki) ja kurkku tuli kipeäksi siitä ähkimisestä.
*Kuulemma (Facebookissa kertoivat) urheileminen kipeänä on ok, jos oireita ei ole kaulasta alaspäin. Kurkkukipu ja nuha eivät siis haittaa, mutta kuume tai korkea syke kyllä.