Sain Veeralta iän. On aika muistella hetki, minkälaista elämä oli viisi vuotta sitten. vähän jännittää jo etukäteen!
Kun olin 25:
Asuin:
Ensimmäisessä yhteisessä asunnossa Insinöörin kanssa, vuokrayksiössä Helsingin Kampissa, hyvin lähellä äitini ensimmäistä kotia. Kotimme oli vuonna 1908 rakennetun kerrostalon ullakolla, ilman hissiä. Koti oli vielä aika pieni, alle 50 neliötä, mutta yhtä tilaa kaikki. Ja se oli i h a n a. Luulen, että tulen ikävöimään tota kotia vielä vanhan mummonakin. Mitä siitä, että säilytystilaa oli koko kämpässä yhteensä yksi kaappi, keittiössä oli ikkuna, josta näki suihkukoppiin lantion korkeudelle, että päivän treenit tuli kotimatkasta rappusia huohottaen, että hyttyset asui talon räystäässä toukokuusta marraskuuhun, että sateella kämppä kuulosti peltitynnyriltä ja ukkosella lätkämatsilta, tai että edellinen asukas oli kuuluisa poliitikon horatsu, jonka jäljiltä sängyn vieressä oli piikkarin jälkiä. (Hieronnassa sattuu ja tapahtuu nähkääs). Mutta kaiken epäkäytännöllisyyden korvasi ihana kaari-ikkuna pitkälle Ruoholahden suuntaan, kauniit vanhat lattiat (niitä jälkiä lukuun ottamatta), oma rautainen vinttiovi ja tiilet keittiön seinässä. Oli siellä myös kattoikkunat ja oma takka, ja mahtava sisäpiha pihasaunoineen. Voi Lappari, kuinka sinua kaipaankaan!
Olin:
Tosi onnellinen ja tosi viisas, täynnä oikeita vastauksia ja parhaita näkemyksiä. Olinhan vastakihlautunut, vastavalmistunut, työelämässä jo hyvin kiinni ja vastalaihduttanut – olin aika varma olevani elämän huipulla. Kunnes tajusin, että DINK elämä muuttuu vielä jossain kohtaa aika tyhjäksi, ja perhekin olisi kiva.
 |
| Ah, onnea Thaimaassa. Pakko oli laittaa tämä kaukokaipuussani, vaikka ei suoranaisesti liity tähän mitenkään. Kuvassa ei muuten vaikka aika samalta sekin näyttää. |
Tärkeintä elämässä oli:
Hyvä ulkonäkö, uskottavat työjutut ja hauskat frendit. No okei, ehkä vähän kärjistäen. Oikeasti varmaankin juhliminen kavereiden kanssa, kylki kyljessä hengailu Insinöörin kanssa ja sitten todellakin se työ. Sitä piti painaa niin kuin koko oma elämä, arvo ja itsetunto kasvaisi sen myötä. Oli kohtuu kuluttavaa, vaikka toisaalta ihan mahtavaa aikaa. Opin enemmän kuin varmaankin koko opintojen aikana, ja paloin loppuun kehityin hurjaa vauhtia.
 |
| Viinan oli tultava ämpäreittäin. Thaimaa-edition. |
Työskentelin:
Toista vuotta pienessä ja uudessa konsulttitalossa, olin juuri noussut juniorikonsultista konsultiksi. Niinpä muistankin fiilistelleeni Insinöörille tätä elämän huumaa suurella kirjainleikillä ”mä oon kakskytviis, kihloissa ja konsultti, voisko paremmin enää mennäkään??” (voisi).
Halusin:
Ostaa asunnon, edetä uralla samaa tahtia, isot ja hienot häät, perheen. Tässä järjestyksessä.
Pelkäsin:
Anteeksi, mutta mitä tälläisessa kuplassa elävä muka voi pelätä? Varmaankin ainoa oikea pelonhiven oli perheen perustaminen kaikessa suuruudessaan: tulenko raskaaksi, haluanko oikeasti lapsia, miten me pärjätään. Toinen isompi pelko oli varmaan taloudellinen, aiheellinen sellainen. Allekirjoitimme uuden kämppämme lainapaperit sunnuntaina ja maanantaina Jenkkien pankit romahti. Onneksi sen vaikutus meihin oli lähinnä koron tippuminen pois sieltä 6%:sta, jolla lainan otimme.
Nyt kun olen 30 29v ja 11kk:
Asun:
Helsingin Punavuoressa, katutason vanhassa liiketilassa. Toisessa omistusasunnossa ja kolmannessa yhteisessä asunnossa Insinöörin kanssa, alle kilometrin päässä siitä edellisestä. Käyn vanhan kämpän edessä leikkipuistossa ja katson haikeasti niihin ihaniin ikkunoihin. Tämäkin asunto on ihana, mutta ihan kaikilla muilla tavoin kuin se edellinen. Tämä on ihana kaikessa käytännöllisyydessään, riittävän kokonsa ja moderin loft-henkensä takia. Ja se siinä välissä ollut asunto tulee aina olemaan myös tärkeä; ensimmäinen ihka oma koti vanhassa talossa, ja siellä vielä syntyi se ihana ensimmäinen lapsikin. Alan epäillä, että elämäni tulee tästä lähin olemaan aina vain ihania koteja täynnä kun jokaiseen liittyy näin paljon tunnetta..
 |
| Tilaa ja muistoja. |
Olen:
Onnellisempi kuin koskaan elämässäni, onnettomampi kuin koskaan elämässäni (huomaa dramaattinen liioittelu). Ensimmäistä koko ajan ja säännöllisesti, jälkimmäistä lyhyinä ja nopeasti ohimenevinä pätkinä. Olen äiti kahdelle, ja vaimo yhdelle. Lojaali työntekijäkin minusta taas tulee alle kahden kuukauden päästä. Erotuksena aiempaan, en todellakaan ole täynnä oikeita vastauksia, lähinnä en yleensä tiedä edes niitä vääriä. En todellakaan luule enää olevani aina oikeassa ja se maailmanvaltias-olo on muutenkin jäänyt aika kivasti tämän verkkaritraktorin alle. Onneksi. En voisi olla tyytyväisempi tähän isompaan kehitysaskeleeseen, joka seuraa pakotettuna lapsia kasvattaessa. Myhäilemättä liikaa tähän äitipartaani, uskon että olen aika paljon vakaampi ja kypsempi tyyppi kuin vielä viisi vuotta sitten. Toivottavasti olen myös sitä myötä vähän helpompaa seuraa ja vähän joustavampi kollega.
 |
| <3 nämä kaksi. |
Tärkeintä elämässä on:
No Daa-a, kliseevastaus numero kymmenen; lapset ja perhe. Minä itse olen aika hyvänä kakkosena. Terveys olisi kanssa aika kiva juttu, onneksi me ollaan oltukin keskivertoa terveempiä, ainakin me aikuiset. Pitkän ajan tähtäimenä on nyt pysyä (onnellisessa) avioliitossa, kasvattaa jokseenkin järkeviä kansalaisia ja pystyä tekemään tämä kaikki suunnilleen nykyisellä elintasolla. Huomaa, ettei se työ enää mahdu tähän lokeroon.
 |
| Nyt vahdin muiden menoa. |
 |
| Rypyt kyllä syvenee, onneksi useimmiten nauru-. |
Työskentelen:
(ihan kohta) edelleen konsulttina siinä samassa firmassa. Jos sitä voi samaksi firmaksi sanoa kun ihmiset on vaihtuneet 80%:sti ja koko lafka on noin kolminkertainen kooltaan. Samaa käsienheilutusta ja kalvonvääntöä siellä edelleen kuitenkin tehdään, olettaisin.
 |
| Onnistumisen ilo tulee muiden saavutuksista. |
Haluan:
Päästä niihin kuuluisiin ruuhkavuosiin käsiksi, palata työelämään ja löytää itsestäni taas sen tyypin, jonka huomio ei mene aina ensisijaisesti lapsiin. Haluan myös saada kesämökin valmiiksi, vaihtaa isompaan autoon ja löytää parin vuoden sisällä joko hyvän tontin tai hyvän talon. Haluan siis myös voittaa lotossa.
 |
| Kesä <3, mökki <3 |
Pelkään:
Niitä ruuhkavuosia, huih. Tietenkin koska olen (hysteerinen) äiti, pelkään myös aika ajoin sellaisia ihan päättömiä juttuja. Näen vaikkapa silmissäni miten Kakkonen lähtee tippumaan rappusista pää edellä alas eikä enää liiku. Eikö olekin mukavaa, ja järkevää? Ennemmin voisi vaikka pelätä jotain realistista, kuten että Ykkönen napauttaa Kakkoselle päähän reiän kuulakärkikynällä. Koska sellaista se teki esimerkiksi tänään. Normaaliolotilassa en tosin pelkää aktiivisesti lasten menettämistä mutta tottakai oman lapsen onnettomuudet on se isoin pelko mitä voi olla. Pelkään myös omaa jaksamista ja parisuhteen tilaa kiireiden lisääntyessä ja elämäntilanteen jatkuvasti muuttuessa. Ehditäänkö me vielä joskus vain olla me? Edellisiin kohtiin liittyen pelkään nykyään myös vähän taloudellista kestävyyttä, isoja lainoja ja suuria kuluja.
Siinäpä se, viiden vuoden kehityskatsaus. Olipa aikamoinen muistelo- ja analyystrippi, voin lämpimästi suositella kaikille! Siispä jos kommentoit tähän kirjoitukseen, saat minulta vastaavasti iän, jota voit halutessasi muistella. Haaste heitetty!