En ole ollenkaan puutarhaihmisiä, vaikka luonnon kauneudesta kovasti nautinkin. Silti, rakastan meidän pihaa. Omakotitalon rakennusprojektin aikana yksi minua lievästi ärsyttänyt asia oli se että moni tuntui olettavan että siellä se rouva sitten kuopii kukkia päivät pitkät ja eikö ole kiva kun pääset laittamaan pihaa.
Ei ole! En tiedä siitä mitään, enkä varsinaisesti halua oppiakaan.
Valitsimme osittain siksi myös tämän tontin. Jyrkkä rinne ja iso kalliomassa hoitavat puutarhaongelman ikään kuin luonnostaan – tänne ei paljon voi nurmikoilla ja muilla kikkailla.
Sen takia tai siitä huolimatta pihasta on itse asiassa tullut aivan valtavan kaunis. Olin hämmästynyt tajutessani viime vuonna että sitä ihailevat muutkin! Minä kun katselin kateellisena naapurien vihreitä nurmia ja selkeitä istutusalueita, enkä aina muistanut ihailla omaa melkein japanilaishenkistä kivimaailmaani.
Sattumalta tästä ei kiva tullut vaan olemme tehneet yhden todella viisaan pihapäätöksen: palkkasimme suunnittelijan.
Heti kun saimme melkein kaikki terassit valmiiksi, aloitimme pihan miettimisen ammattilaisen kanssa. Malin kävi meillä ensimmäisen asutun kesän jälkeen kyselemässä ajatuksia, toiveita ja rajoitteita ja teki sitten suunnitelman joka oli tosi lähellä sitä mitä itsekin ajateltiin mutta paljon hienompi ja pidemmälle viety.
Viilasimme vielä yhdessä vähän ja Insinööri lanseerasi sekä rakensi esimerkiksi tuon pienen aamiaisterassin, jonka käyttöaste on vähäinen mutta joka tekee visuaalisesti paljon. Malin sitten valitsi vielä kasviyksilöt ja istutti ne.
En voi painottaa miten tärkeä tuo viimeinen kohta on, sillä oman kokemukseni mukaan olen itse aivan surkea istuttaja. Kasvit menee väärään syvyyteen, liian lähelle tai kauas toisistaan ja muutenkin vain tyhmiin paikkoihin ja kaikki kuolee. No, melkein kaikki.
Kun ammattilainen laittoi kaiken kerralla kuntoon, pihasta tuli ensinnäkin varmuudella kestävä, hyvä ja hieno ja lisäksi siinä on otettu huomioon mm se missä kuussa mikäkin kasvi kukkii. Kokonaiskustannus oli muistaakseni noin 1600€ kasveineen ja töineen, mielestäni tosi kohtuullinen siihen nähden että sillä saatiin yksi kaunis oma piha.
Näin touko-kesäkuun vaihteessa piha meinaa räjähtää ihanista kukista kun tulppaanit, orvokit ja helmililjat puskevat esiin. Ja ne jotkut keltaisetkin tuossa alhaalla. Myöhemmin värimaailma muuttuu japaninvaahteramme kaveriksi punaiseksi kun apila rehoittaa alapihalla ja violetti isolaukka vihdoin puhkeaa kukkaan pitkien vartiensa päähän.
Nyt kolmen asutun vuoden suostun hieman myöntämään että uusien kasvien ostaminen tapettavaksi on oikeastaan ihan jännää puuhaa. Seuraavaksi tuonelaan on matkalla magnoliapuu, jonka istutamme ihan päivänä minä hyvänsä johonkin väärään kohtaan!
Emme siis todella vieläkään ole mitään puutarhaihmisiä, mutta pihan vuodenkierto on kivaa seurattavaa ja kyllä siitä kovasti iloa saa jos jokin oma viritelmä pysyykin hengissä talven yli.
Malinin jälkeen olemme itse lisänneet pihaan ainakin yhden ihanan hortensian (josta ekassa tuulessa repsahti toinen oksa kokonaan rikki), luumupuun, viinirypälettä, syreeniaidan, paljon kukkasipuleita ja muutamankin eri istutusaltaan. Tuosta rinteestä tuntuu aina löytyvän joku kolo, johon voi kaataa muutaman säkin multaa ja sitten istutella siihen jotain!
Pihamottoni voisikin olla: aina löytyy uusia paikkoja kuolla.
Suurin menestys omista istutuksistani on toistaiseksi takapihalta roudaamani niittyorvokit. Kirjaimellisesti heitin ne tuohon rinteeseen viime vuonna ja nyt niitä on tuossa ihan mahtava puska.
Rikkaruohojen ja orvokkien lisäksi rinteessä on yllättävän vaikea saada asiat pysymään hengissä. Se on niin kuuma, tuulinen ja kuiva että aina pääsee kukat kuihtumaan. Itse asiassa koko pihalla on ihan outo mikroilmasto, oletettavasti merituulen ja laajojen kalliopintojen yhdistelmän takia. Täällä on tosi pitkään keväällä kasvien näkökulmasta viileää ja vastaavasti joskus lokakuussa meillä alkaa yhtäkkiä uusi loisto kun muiden pihat valmistautuu syksyyn.
Viime vuonna meidän kirsikkapuut veti ns. perheenäidit ja alkoivat kukkia keskellä synkintä säätä. Että täältä tullaan perkele ja kukitaan vaikka marraskuussa jos pakko on.
Nyt tämä koko etu- ja alapiha alkaa olla niin täyteen istutettua että olemme kääntäneet katseen takapihalle, jossa riittäisi vielä aika tasaistakin maata. Siellä on nyt istutuslaatikoita, mutta haaveissamme sielläkin voisi olla vielä ehkä terassia ja ehkä jopa sellainen viherhuone, jossa sanotaan viljeltävän hyötykasveja, mutta jonka tarkoitus olisi ihailla kaunista kalliotamme, taloa ja auringonlaskua viinilasi kädessä.
Kuulostaa hitaalta ja kalliilta projekilta, eli juuri meille sopivalta. Heitänpä itseni tuohon riippumattoon sitä suunnittelemaan!
Sitä uutta takapihaa odotellessa jatkan hyväksi havaitsemaani linjaa ja katson aina naapureilta, mitä kulloinkin on syytä istuttaa – enkä enää googlaa joka vuosi mitä se perenna tarkoittikaan.
Ps. Loppuun lisättäköön että pihaa on näillä taidoilla mahdoton kuvata, ainakin näin aurinkoisella säällä. Tämä teksti on siksi jäänyt aina kirjoittamatta koska en ole ollut tyytyväinen kuviin. En ole vieläkään ja pihakin oli siivoamatta ennen tätä mutta tulipahan nyt tehtyä. Kaikkihan me tiedämme että valmis on parempi kuin täydellinen! Mutta sanon silti että parhaan kuvan pihasta saanee seuraamalla Instagramissa kohokohtaani ”Pihan elämä”, sinne yritän kuvata pihan muodonmuutosta tämän kesän läpi!