Mun on nyt myönnettävä, että tämän kaiken ruuhkan keskellä yksi huoli on ylitse muiden: Ykkösen koulu. Koulun alkamisesta varoittelee joka toinen vanhempi. Että se on kyllä rankkaa hommaa sitten koko perheelle, toi tarhaelämä on vielä tosi helppoa.
Alan uskoa niitä. Elokuun toisella viikolla vien tuon pienen takkutukkani kouluun ja se saa minussa aikaan kymmeniä eri kysymyksiä ja huolenaiheita.
Saako se siellä kavereita? Osaako se mennä sinne yksin, voidaanko edes päästää kulkemaan yksin? Meneekö meidän arki tosi vaikeaksi? Pysyykö tavarat hallussa, tehdäänkö me niitä läksyjä, kuinka iso ja äänekäs luokka on, saako siellä koskaan ääntään kuuluviin, onko ope kiva, mahtuuko IP-kerhoon, kuka lohduttaa jos kaatuu, muistaako se pyyhkiä ja syödä tarpeeksi?
Pärjääkö se?
Ja millä helvetillä minä pärjään tämän Katjankin kuvaamaan kaaoksen keskellä, josta kaikki tuntuvat varoittelevan jo nyt:
”On kirjojen päällystämistä, erilaisia lomakkeita, kellon opettamista, Wilma-tunnuksia, vanhempainiltoja, kerhoilmoittautumisia, läksyjen tarkistamista, uuden aamurutiinin sisäistämistä ja koulumatkan opettelua.”
Voi apua. Voin kertoa, että jo tämä eskarivuoden pakollinen 8.30 paikalla olo on ollut meidän perheelle mahdoton tehtävä. Jokainen ”kotitehtävä” on jäänyt palauttamatta, keskustelut varaamatta ja retket valmistelematta. Me ei hanskata tätä hommaa, te ette voi lähettää meitä kouluun! Ykkönen on ehkä koulukypsä, mutta me ei.
Sitten on vielä ne kolme pahinta kysymystä, jotka pulpahtavat päähäni aina silloin tällöin, vaikka en haluaisi.
Entä jos käy niin kuin kävi Töölössä. Entä jos pieni koululaiseni jää auton alle, koska aikuisilla on kiire töihin.
Entä jos joku päättää, että lapsestani tulee se lapsi, jota kaikkien on kiusattava.
Entä jos lapseni ei löydä tapaa toimia uudessa ryhmässä ja alkaa itse kiusata.
Ihan sairaan pelottavaa. Enkä tiedä miten mihinkään tästä voi varautua, varsinkaan kun koulun aloitus on eri paikassa kun nykyinen eskari, emmekä tunne uudesta koulusta vielä ketään. Kouluun tutustuminen jää yhden yhteisen aamun varaan.
Ykkönen tuntuu olevan ihan intopiukeena syksystä, mutta mulla naama menee valkoisemmaksi sitä mukaa kun puut vihertyvät.
Minityylin Ulliksen perheessä eka vuosi on mennyt tosi kivasti. Kertokaa nyt joku muukin, ettei se ole niin kamalaa? Hyvin se menee?