Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kun koulun aloitus onkin vaikeaa – muutama vinkki

Lesoilin kaksi vuotta sitten siitä, kuinka helposti koulun alku meillä meni vaikka sitä etukäteen kamalasti pelkäsinkin. Sitten tuli Kakkosen vuoro ja keksin pelätä vielä enemmän.

Noh, kukaan ei ole auton alle jäänyt mutta kaikenlaista muuta pelkoa on kyllä toteutunut. Ylipäänsä olen tässä kahden vuoden aikana kuullut, nähnyt ja kokenut aika paljon kaikenlaista. Tavarat tosiaan häviää silloin tällöin, rikki menee sitäkin useammin. Turpiin on saatu, tukkaa kirjaimellisesti pöllynnyt. Kavereiden saaminen ei olekaan ihan niin helppoa. Läksyt ketuttaa, aikaiset aamut on vaikeita.

Tulee täitä.

Pommiin nukkumista sekä unohtuneita läksyjä tapahtuu väistämättä ja uimakamat saattaa mädäntyä märkinä koululla pari viikkoa vielä kolmosluokalla (kröhöm). Se pahin, fyysisen koskemattomuuden rikkominen on ihan kamalaa joka kerta enkä voi edelleenkään väittää ettei sitä koskaan tapahtuisi (mutta siihen pitää puuttua heti ja vakavasti!).

Moni hankaluus on olosuhteiden ja ympäristön luomaa, usein sellaista mihin lapsi ei ehkä voikaan vaikuttaa. Jos muut heittää sun pullolla bottle flipiä etkä osaa ryhmäpaineessa sanoa että äiti on kieltänyt, rikki mennyt pullo voi harmittaa aika paljon. Kaikkia.

Sanoisin kuitenkin että kuulemani mukaan yleisin ja tavallisin hankaluus koulun aloituksessa on edelleen se tunnesmoothie itse – nopeasti itsenäistymään joutuva lapsi. Joskus se kuninkaallinen vuosi hoidetaan eskarissa jo alta pois, joskus se purkautuu vasta tokalla luokalla mutta yleensä se tulee jossain kohtaa halusit tai et (et halua).

Tämän vaiheen aikana lapsi voi olla todella outo, uusi versio itsestään. Se suuttuu ja loukkaantuu yliherkästi, reagoi pieniin pettymyksiin valtavilla kyynelillä kuin mikäkin taapero konsanaan, unohtuu omiin maailmoihinsa, murisee, ärisee ja rageaa. Ehkä kiroilee, uhkailee tai lyö, on kaikin puolin aivan eri tyyppi kuin ennen. Tämä eskarivuoteen usein osuva uhma on ensimmäinen ihmistä oikein kunnolla ravisteleva murrosvaihe. Sen toisella puolella on noin 13 vuotta kasvanut lapsi, joka onkin yhtäkkiä iso itsenäinen toimija eikä mikään vauva enää.

Mutta voi mörön perse se murrosvaihe voi olla rankka. Lohduttavaa on se että se on melkein kaikilla vastassa ja usein juuri niillä ekaluokkalaisilla. Lapsella on silloin samaan aikaan ehkä alhaisin itseluottamus vähään aikaan ja toisaalta valtavasti kasvanut vastuu. Se viettää päivänsä pinnistäen ja opetellen, tsemppaa osatakseen sen kaiken uuden (uudenlainen ruokailu, lukeminen, kielet ja matikka, välkälle ehtiminen – näitä riittää) ja saa ehkä enemmän rakentavaa palautetta kuin koskaan. Silloin kotona toista kertaa sanottu pyyntö saattaa saada välittömän miksi te kiusaatte mua, älkää aina komennelko! -vastauksen.

Kuten tuttavani hyvin sanoi: kun koulussa on koko päivän annettu ”palautetta” ja lapsesta tuntuu ettei osaa mitään, se äidin yksi pyyntö on liikaa.

Myönnän että meillä meni aika lailla tähän marraskuuhun saakka sekoillessa. Kotona oli iltaisin aivan jäätävä meininki. Kaikki rajoja koeteltiin, itkettiin paljon (minä ja hän), nyrkit viuhui (vain hän toki) ja uhkaukset raikasi. Oltiin monesti vanhempina ihan hukassa. Että mitä ihmettä, mitä tämän kanssa tehdään ja onko koko lapsi pilalla? Sitten saattoikin selvitä jonkin iltatoimen aikana että joku oli päivän aikana irvaillut / töninyt / jättänyt porukasta. Tai sitten oli vain pitkä päivä.

Nyt musta tuntuu että olemme paremmilla vesillä ja jonkinlainen yhteys lapseen on palautunut. Siispä jaan meitä helpottaneet vinkit myös itselleni muistiksi – veikkaan ettemme ihan näin vähällä tästä pääse.

Vinkkejä koulun aloitukseen:

  • Älä stressaa vielä niistä myöhästymisistä ja läksyistä liikaa. Eka vuosi, tokakin on koulutaitojen opettelua. Anna lapselle (ja itsellesi) armoa!
  • Minimoi kaikki muu rasitus: harrastukset vähiin ja muitakin menoja kannattaa vähän himmailla. Mieti miten väsynyt olet itse kun aloitat uudessa työpaikassa ja kerro se kolmella – niin rankkaa tämän kaiken omaksuminen on lapsesi aivoille.
  • Anna paljon aikaa siirtymiin: herätkää ajoissa, ennakoi!
  • Pidä huoli että lapsi nukkuu hyvin, nyt hän todella tarvitsee sitä aivoja huuhtelevaa unta.
  • Pidä tiivis yhteys kouluun ja tutustu opettajaan. Laita rohkeasti viestiä jos jokin mietityttää.
  • Jos mahdollista, käy koululla! Sinne saa yleensä päivän aikana mennä, ainakin sopimalla. Auttaa lastakin kun tietää sinun tietävän minkälaista siellä on.
  • Yritä tutustua muihin vanhempiin. Perusta luokan vanhemmille WhatsApp-ryhmä, kutsu kavereita kylään
  • Jos uusien kavereiden kanssa on ongelmia, nähkää vanhoja ja tuttuja normaalia enemmän. Lapselle on tärkeää tämän syksyn aikana kokea olevansa arvostettu, taitava ja toivottu kaveri.
  • Edelliseen liittyen: lapselle on tärkeää kokea olevansa äärimmäisen rakastettu. Halikaa, jutelkaa, painikaa, letittäkää tukkaa, pelatkaa yhdessä, mitä vain joka antaa lapselle hetkeksi rajatonta huomiota ja hellyyttä. Valmistaudu etsimään uusia keinoja, iso ekaluokkalainen ei ehkä yhtäkkiä enää halua pusutella.
  • Yritä kaivaa päivän tapahtumat esiin ja juttele ne päivittäin läpi. ”miten koulussa meni” ei ehkä avaa vielä mitään patoja (vastaus on ”ihan hyvin”), aloita tarkemmasta. Mitä söitte tänään koulussa? Pelasitko futista välkällä? Näitkö kaveria Y? Mitä kaveri X teki? Joistain näistä saattaa alkaa purkautua sivupolkuna ne oikeat kuulumiset. Me syötiin lasagnea, mutta arvaa mitä äiti, mä tiputin vahingossa tarjottimen ja kaikki nauroi.

Viimeisenä vinkkinä se mikä aina: hengitä ja ota rauhallisesti. Pyydä apua jos tarvitset, koulukuraattori on esimerkiksi tätä varten olemassa. Huomaa hyvä sekä itsessäsi että lapsessa, älä lannistu – ihan kohta helpottaa!

PS: kirjoja ei ole pakko päällystää. Ole hyvä.

Hyvä koulureppu ekaluokkaiselle – mitä ottaa valinnassa huomioon

Muistatteko kultaisen 80-luvun, jolloin ostettiin uusi reppu ja penaali joka syksy? Tai ainakin sellainen olisi pitänyt saada? Ykköstä on nyt kahden vuoden ajan palvellut sama koulureppu, eikä mitään vinkumisia uuteen ole tullut. Toivon että tämä vastuuton kulutushurma ei tartu häneen myöhemminkään ja saataisiin kuluttaa hyväksi havaittu reppu puhki.

Toivon myös ettei hän toivo Eastpakia, JanSportia tai Exotic-reppua (tai oikeastaan toivon vieläkin että saisin itse sellaisen. Joka syksy).

Käytiin eilen ostamalla Kakkoselle tuo sama eka koulureppu (sniff) ja ajattelin nyt pikavinkata teillekin mikä ostettiin ja miksi.

Koulureppu ekaluokkalaiselle

Reppu ekaluokkalaiselle

Koulurepun valinnassa on muutama tärkeä kriteeri, jotka on hyvä pitää mielessä:

  • Koko
  • Taskut
  • Istuvuus
  • Mielipide, lapsen

Koon osalta monessa liikkeessä suositellaan että 130-150cm käyttäjä valitsee noin 20l tilavuudeltaan olevan repun. Meidän (helsinkiläisen) koulun perusteella lapsi harvoin tarvitsee ainakaan enempää tilaa. Koulukirjat pysyy läksyjä lukuunottamatta pulpetissa ja kodin ja koulun välillä roudattavan kaman määrä on aika hillitty. Pienemmälläkin repulla siis voi pärjätä. Jos taas valittu reppu on isompi, katso että siinä on sellaiset säädöt ettei ”liika tila” haittaa. Usein isompi litramäärä tarkoittaa myös isompaa selkää, tähän palaamme pian.

Taskuja on hyvä olla muutamia erikokoisia.Tavaroiden hukkumista ehkäisee se että kaikelle on oma paikka, jolloin lapsi huomaa helpommin kun joku osasto on tyhjänä. Repussa on hyvä olla isompia taskuja, joihin saa jotain pysyvämpää kamaa (kuten vaikka sade- tai liikuntavarusteita, varavaatteet hyvä olla vielä ekalla myös) ja pienempiä joihin saa jokapäiväiset tärkeät asiat, kuten avaimet ja kännykän jos sellainen on.

Kännykän valinnasta on lisää juttua täällä. 

Taskuissa olisi hyvä olla vetskarit, jotta ne menee kunnolla kiinni. Bonus jos ne ei eivät ole sellaisia isoja läppiä että auki jäädessään repsottavat kaiken kaman pihalle. Toisin sanoen vetoketju toimii parhaiten taskun yläpuolella.

Reppu ekaluokkalaiselle

Istuvuus on valinnassa tärkeä, vaikka sillä ekalla luokalla tosiaan tavaran määrä on usein niin pientä että reppu pysyy aika kevyenä. Tsekkaa istuvuudessa ainakin nämä: Peittääkö repun ”selkälevy” sopivasti: ei ihan koko selkää mutta kuitenkin tukevasti torson alueella. Saako hartiaremmit säädettyä pituudeltaan sopivaksi lapselle ja ovatko ne sopivan leveät? Liian kapeat hartiaremmit kairaavat kipeäksi painavalla kuormalla ja liian leveät eivät asetu mukavasti ja reppu tuntuu luisuvan pois selästä.  Onko rinta- / lantiövyötä jolla tasata kuormaa jos onkin enemmän? Onko remmit ja selkäpala pehmustettuja? Onko selkäpala kovitettu vai pehmeä säkki?

Mielipide, lapsen. No, tämähän se lopulta on oikeasti yksi tärkeimmistä. Ei kannata väkisin myydä lapselle jotain superergonomista reppua joka on lapsen mielestä niin susiruma että haluaa unohtaa sen vahingossa bussiin. Ekalla ja vielä tokallakin luokalla reppu on enemmän tärkeä identiteetin jatke, jossa myös satunnaisia tavaroita kuljetetaan kuin minkään pitkän matkan rinkkavaruste.

Reppu voi olla yllättävän tärkeässä roolissa jännittävän ekan luokan aloittamisessa, joten anna lapsen mielipiteelle tilaa. Tsekkaa että sinne mahtuu A4 kokoinen kirja ja että lapsi jaksaa reppua kantaa – kaikki muu on ekoilla viikoilla tarpeetonta. Pärjäätte hyvin alkuun myös jo jollain olemassa olevalla rakkaalle repulla!

Bonusta reppu saa hyvistä heijastimista, sadesuojasta, kestävistä materiaaleista ja tietysti eettisestä valmistajasta.

Reppu ekaluokkalaiselle Reppu ekaluokkalaiselle

Kaikki tai lähes kaikki yllä luetellut kriteerit meidän perheessä on täyttynyt tällä Bergans’in koulurepulla, jota myydään XXL:ssä hintaan 49,90€. Se on palvellut Ykköstä todella hyvin nyt kaksi vuotta ja siirtyy myös kolmoselle. Saimme myytyä saman repun myös Kakkoselle, josta olen tosi tyytyväinen koska muut hänen suosikkinsa olivat istuvuudeltaan tosi huonoja. Kuoseissa löytyy ja materiaalit tuntuu tosi laadukkailta. Kahdessa vuodessa ainoa damage Ykkösen reppuun on irronnut rintavyön solki.

Mutta nyt tämä koulureppu jatkaa reissuaan Tampereella, seommoro!

 

Ps. Koen tarpeelliseksi huomauttaa että tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, mutta haluaisin kyllä sellaisen XXL kanssa niin voitteko jakaa tätä tekstiä hirveän paljon niin saan sen myytyä – tattis! 

Shokkiuutinen: Koulun alku voi sujua myös tosi hyvin

0 Permalink

Ensimmäinen kouluvuosi loppuu alle viikon päästä, iik! Tulin nyt jo vähän etukäteen kertomaan että se meni aivan loistavasti!

 

Ykkönen on kasvanut koululaisen rooliin ilman yhden yhtä kasvukipua. Olen isosta pienestä tyypistäni päivittäin niin ylpeä etten kestä! Hukassa haahuilleesta tunnesmoothiesta on kasvanut tasainen, iloinen, pirteä ja vastuuntuntoinen koululainen. Ihan ehta koululainen.

Pitää oikein pinnistämällä miettiä, tuliko meille sitä kuuluisaa tuskaa mistä monet minua etukäteen varoitteli. Puhuivat että ensimmäinen vuosi on uusine vastuineen, ystävineen ja kuvioineen tosi rankka ja verottaa koko perheeltä hirveästi.

Onhan se ihan uudenlainen elämä, iso muutos! Mutta on myönnettävä, että tässä kohtaa meidän perhe pääsi tosi helpolla. Meille on sattunut oikein hyvin koululaisen elämään sopeutuva tyyppi. Mitä tulee siihen henkiseen kasvuun ja sen aiheuttamiin kipuihin, uskon myös että semitiukka (eli: ”mikä on tämä lapsi joka meille on muuttanut ja mihin se vei Ykkösen?”) eskarivuosi loivensi sitä melko lailla.

Käytännön asioiden suhteen meillä on käynyt vielä isompi tuuri saatuamme ekaksi lapseksi juuri Ykkösen. Tyyppi on osoittanut olevansa vielä sata kertaa tunnollisempi ja tarkempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Läksyt tehdään ilman hirvittävän suuria mukinoita, kouluun lähtö ja sieltä tulo menee kuin itsestään eikä yksikään tavara ole koko vuonna hänen toimestaan hävinnyt.

Kun likka lähti ensimmäisen kerran yksin kouluun, homma hoitui paremmin kuin mihin olisin ikinä itse kyennyt. Se laittoi itselleen herätyksen kännykästä päälle, jotta osaa lähteä ajoissa kävelemään ja katsoi lähdön hetkellä ikkunasta mitä muilla ihmisillä kadulla on päällä. Että pitääkö ottaa sateenvarjo vai ei. Holy moly miten neuvokasta!

Aamu oli niin hyvässä otteessa jo töihin lähtiessäni että unohdettiin lopulta tarkistaa pääsikö se kouluun asti.

Lapselle puhelin

Oikeastaan, vaikeinta koko vuodessa onkin ehkä Ykkösen näkökulmasta ollut sen mutsi, joka ei todellakaan muista kaikkea mitä pitäisi. Olen saanut useamman kerran nuhteita pieneltä neidiltä kun olen unohtanut jotain oleellista. Kännykän sohvalle, lupalapun kirjoittamatta tai retkieväät pakkaamatta. Shit. Lupaan parantaa tokalle!

Ykkönen on edelleen se aktiivinen perheemme jäsen, joka kyllä muistaa kaiken.

Satunnaisia (minun) unohteluja lukuun ottamatta koulu ei ole ollut rasite. Kirjojen päällystäminen lopetettiin heti ekan kerran jälkeen kun Ykkönen tiesi kertoa, että se ei ole pakollista. Yhtäkään koulumyyjäistä ei ole suoritettu, eikä kerhoihin ilmottauduttu. Ei mutta, kävihän tuo heppakerhossa – senkin hoiti itse. Koulumatkat menevät yhdessä naapurin tytön kanssa reippaasti ja minä olen jo täysin tottunut siihen etten aina tiedä missä lapseni on. Luotan, sillä taidot ovat selvästi kohdillaan.

Emme ole saaneet täitä, huonoja Wilma-merkintöjä tai haukkuja keneltäkään. Ykkönen on saanut hirveästi uusia ystäviä ja kaverusten keskustelujen sekä muuten kuulemani perusteella mitään merkittävää kiusaamista ei luokalla ilmene.

Koulu on ollut niin kivaa, mukavaa ja helppoa, että en jaksaisi odottaa Kakkosenkin jo siirtyvän sinne. Jotenkin tämä kaikki vain on helpompaa nyt! Tyyppi menee kouluun ja tulee sieltä, tai menee kaverilleen. Syö välipalaa ja soittaa jos on asiaa. Tämähän on kaiken kaikkiaan aivan 100% parannus viime vuoteen!

Toki on muistettava että Kakkonen on todellakin aivan eri ihminen kuin Ykkönen, joten saa nähdä miten koulunkäynti vuoden päästä alkaa. Mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin jos jaksetaan. Nyt keskitytään pieneen ekaluokkalaiseen, joka saa pian ensimmäisen todistuksen käteen ja reiät korviin. Jos sen vanhemmat muistaa sellaisen ajan varata. Ja jos sen perhe ehtii kevätjuhlaan. Me nimittäin ajateltiin muuttaa samana päivänä.

Salettiin aikoo tässä tehdä kalenterimerkinnän ”Muistuta äitiä kevätjuhlasta”.

Lue myös: 

0 Permalink