Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hyvä koulureppu ekaluokkaiselle – mitä ottaa valinnassa huomioon

Muistatteko kultaisen 80-luvun, jolloin ostettiin uusi reppu ja penaali joka syksy? Tai ainakin sellainen olisi pitänyt saada? Ykköstä on nyt kahden vuoden ajan palvellut sama koulureppu, eikä mitään vinkumisia uuteen ole tullut. Toivon että tämä vastuuton kulutushurma ei tartu häneen myöhemminkään ja saataisiin kuluttaa hyväksi havaittu reppu puhki.

Toivon myös ettei hän toivo Eastpakia, JanSportia tai Exotic-reppua (tai oikeastaan toivon vieläkin että saisin itse sellaisen. Joka syksy).

Käytiin eilen ostamalla Kakkoselle tuo sama eka koulureppu (sniff) ja ajattelin nyt pikavinkata teillekin mikä ostettiin ja miksi.

Koulureppu ekaluokkalaiselle

Reppu ekaluokkalaiselle

Koulurepun valinnassa on muutama tärkeä kriteeri, jotka on hyvä pitää mielessä:

  • Koko
  • Taskut
  • Istuvuus
  • Mielipide, lapsen

Koon osalta monessa liikkeessä suositellaan että 130-150cm käyttäjä valitsee noin 20l tilavuudeltaan olevan repun. Meidän (helsinkiläisen) koulun perusteella lapsi harvoin tarvitsee ainakaan enempää tilaa. Koulukirjat pysyy läksyjä lukuunottamatta pulpetissa ja kodin ja koulun välillä roudattavan kaman määrä on aika hillitty. Pienemmälläkin repulla siis voi pärjätä. Jos taas valittu reppu on isompi, katso että siinä on sellaiset säädöt ettei ”liika tila” haittaa. Usein isompi litramäärä tarkoittaa myös isompaa selkää, tähän palaamme pian.

Taskuja on hyvä olla muutamia erikokoisia.Tavaroiden hukkumista ehkäisee se että kaikelle on oma paikka, jolloin lapsi huomaa helpommin kun joku osasto on tyhjänä. Repussa on hyvä olla isompia taskuja, joihin saa jotain pysyvämpää kamaa (kuten vaikka sade- tai liikuntavarusteita, varavaatteet hyvä olla vielä ekalla myös) ja pienempiä joihin saa jokapäiväiset tärkeät asiat, kuten avaimet ja kännykän jos sellainen on.

Kännykän valinnasta on lisää juttua täällä. 

Taskuissa olisi hyvä olla vetskarit, jotta ne menee kunnolla kiinni. Bonus jos ne ei eivät ole sellaisia isoja läppiä että auki jäädessään repsottavat kaiken kaman pihalle. Toisin sanoen vetoketju toimii parhaiten taskun yläpuolella.

Reppu ekaluokkalaiselle

Istuvuus on valinnassa tärkeä, vaikka sillä ekalla luokalla tosiaan tavaran määrä on usein niin pientä että reppu pysyy aika kevyenä. Tsekkaa istuvuudessa ainakin nämä: Peittääkö repun ”selkälevy” sopivasti: ei ihan koko selkää mutta kuitenkin tukevasti torson alueella. Saako hartiaremmit säädettyä pituudeltaan sopivaksi lapselle ja ovatko ne sopivan leveät? Liian kapeat hartiaremmit kairaavat kipeäksi painavalla kuormalla ja liian leveät eivät asetu mukavasti ja reppu tuntuu luisuvan pois selästä.  Onko rinta- / lantiövyötä jolla tasata kuormaa jos onkin enemmän? Onko remmit ja selkäpala pehmustettuja? Onko selkäpala kovitettu vai pehmeä säkki?

Mielipide, lapsen. No, tämähän se lopulta on oikeasti yksi tärkeimmistä. Ei kannata väkisin myydä lapselle jotain superergonomista reppua joka on lapsen mielestä niin susiruma että haluaa unohtaa sen vahingossa bussiin. Ekalla ja vielä tokallakin luokalla reppu on enemmän tärkeä identiteetin jatke, jossa myös satunnaisia tavaroita kuljetetaan kuin minkään pitkän matkan rinkkavaruste.

Reppu voi olla yllättävän tärkeässä roolissa jännittävän ekan luokan aloittamisessa, joten anna lapsen mielipiteelle tilaa. Tsekkaa että sinne mahtuu A4 kokoinen kirja ja että lapsi jaksaa reppua kantaa – kaikki muu on ekoilla viikoilla tarpeetonta. Pärjäätte hyvin alkuun myös jo jollain olemassa olevalla rakkaalle repulla!

Bonusta reppu saa hyvistä heijastimista, sadesuojasta, kestävistä materiaaleista ja tietysti eettisestä valmistajasta.

Reppu ekaluokkalaiselle Reppu ekaluokkalaiselle

Kaikki tai lähes kaikki yllä luetellut kriteerit meidän perheessä on täyttynyt tällä Bergans’in koulurepulla, jota myydään XXL:ssä hintaan 49,90€. Se on palvellut Ykköstä todella hyvin nyt kaksi vuotta ja siirtyy myös kolmoselle. Saimme myytyä saman repun myös Kakkoselle, josta olen tosi tyytyväinen koska muut hänen suosikkinsa olivat istuvuudeltaan tosi huonoja. Kuoseissa löytyy ja materiaalit tuntuu tosi laadukkailta. Kahdessa vuodessa ainoa damage Ykkösen reppuun on irronnut rintavyön solki.

Mutta nyt tämä koulureppu jatkaa reissuaan Tampereella, seommoro!

 

Ps. Koen tarpeelliseksi huomauttaa että tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, mutta haluaisin kyllä sellaisen XXL kanssa niin voitteko jakaa tätä tekstiä hirveän paljon niin saan sen myytyä – tattis! 

Shokkiuutinen: Koulun alku voi sujua myös tosi hyvin

0 Permalink

Ensimmäinen kouluvuosi loppuu alle viikon päästä, iik! Tulin nyt jo vähän etukäteen kertomaan että se meni aivan loistavasti!

 

Ykkönen on kasvanut koululaisen rooliin ilman yhden yhtä kasvukipua. Olen isosta pienestä tyypistäni päivittäin niin ylpeä etten kestä! Hukassa haahuilleesta tunnesmoothiesta on kasvanut tasainen, iloinen, pirteä ja vastuuntuntoinen koululainen. Ihan ehta koululainen.

Pitää oikein pinnistämällä miettiä, tuliko meille sitä kuuluisaa tuskaa mistä monet minua etukäteen varoitteli. Puhuivat että ensimmäinen vuosi on uusine vastuineen, ystävineen ja kuvioineen tosi rankka ja verottaa koko perheeltä hirveästi.

Onhan se ihan uudenlainen elämä, iso muutos! Mutta on myönnettävä, että tässä kohtaa meidän perhe pääsi tosi helpolla. Meille on sattunut oikein hyvin koululaisen elämään sopeutuva tyyppi. Mitä tulee siihen henkiseen kasvuun ja sen aiheuttamiin kipuihin, uskon myös että semitiukka (eli: ”mikä on tämä lapsi joka meille on muuttanut ja mihin se vei Ykkösen?”) eskarivuosi loivensi sitä melko lailla.

Käytännön asioiden suhteen meillä on käynyt vielä isompi tuuri saatuamme ekaksi lapseksi juuri Ykkösen. Tyyppi on osoittanut olevansa vielä sata kertaa tunnollisempi ja tarkempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Läksyt tehdään ilman hirvittävän suuria mukinoita, kouluun lähtö ja sieltä tulo menee kuin itsestään eikä yksikään tavara ole koko vuonna hänen toimestaan hävinnyt.

Kun likka lähti ensimmäisen kerran yksin kouluun, homma hoitui paremmin kuin mihin olisin ikinä itse kyennyt. Se laittoi itselleen herätyksen kännykästä päälle, jotta osaa lähteä ajoissa kävelemään ja katsoi lähdön hetkellä ikkunasta mitä muilla ihmisillä kadulla on päällä. Että pitääkö ottaa sateenvarjo vai ei. Holy moly miten neuvokasta!

Aamu oli niin hyvässä otteessa jo töihin lähtiessäni että unohdettiin lopulta tarkistaa pääsikö se kouluun asti.

Lapselle puhelin

Oikeastaan, vaikeinta koko vuodessa onkin ehkä Ykkösen näkökulmasta ollut sen mutsi, joka ei todellakaan muista kaikkea mitä pitäisi. Olen saanut useamman kerran nuhteita pieneltä neidiltä kun olen unohtanut jotain oleellista. Kännykän sohvalle, lupalapun kirjoittamatta tai retkieväät pakkaamatta. Shit. Lupaan parantaa tokalle!

Ykkönen on edelleen se aktiivinen perheemme jäsen, joka kyllä muistaa kaiken.

Satunnaisia (minun) unohteluja lukuun ottamatta koulu ei ole ollut rasite. Kirjojen päällystäminen lopetettiin heti ekan kerran jälkeen kun Ykkönen tiesi kertoa, että se ei ole pakollista. Yhtäkään koulumyyjäistä ei ole suoritettu, eikä kerhoihin ilmottauduttu. Ei mutta, kävihän tuo heppakerhossa – senkin hoiti itse. Koulumatkat menevät yhdessä naapurin tytön kanssa reippaasti ja minä olen jo täysin tottunut siihen etten aina tiedä missä lapseni on. Luotan, sillä taidot ovat selvästi kohdillaan.

Emme ole saaneet täitä, huonoja Wilma-merkintöjä tai haukkuja keneltäkään. Ykkönen on saanut hirveästi uusia ystäviä ja kaverusten keskustelujen sekä muuten kuulemani perusteella mitään merkittävää kiusaamista ei luokalla ilmene.

Koulu on ollut niin kivaa, mukavaa ja helppoa, että en jaksaisi odottaa Kakkosenkin jo siirtyvän sinne. Jotenkin tämä kaikki vain on helpompaa nyt! Tyyppi menee kouluun ja tulee sieltä, tai menee kaverilleen. Syö välipalaa ja soittaa jos on asiaa. Tämähän on kaiken kaikkiaan aivan 100% parannus viime vuoteen!

Toki on muistettava että Kakkonen on todellakin aivan eri ihminen kuin Ykkönen, joten saa nähdä miten koulunkäynti vuoden päästä alkaa. Mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin jos jaksetaan. Nyt keskitytään pieneen ekaluokkalaiseen, joka saa pian ensimmäisen todistuksen käteen ja reiät korviin. Jos sen vanhemmat muistaa sellaisen ajan varata. Ja jos sen perhe ehtii kevätjuhlaan. Me nimittäin ajateltiin muuttaa samana päivänä.

Salettiin aikoo tässä tehdä kalenterimerkinnän ”Muistuta äitiä kevätjuhlasta”.

Lue myös: 

0 Permalink

Viisi koulun aloittavaa äitiä

Koulun alkuun voi suhtautua monella tavalla. Tunnistatko itsesi?

Some-äiti

Some-äiti rakentaa draaman kaarta hyvissä ajoin. Keväällä hän laittaa Facebookiin kuvan lapsestaan kevätjuhlissa, kertoen että tässä sitä on yhden aikakauden loppu, end of an era. #Enkkutekstit on aina hienoja. Elokuussa on vuorossa ikoninen reppukuva, jossa äiti takaapäin katselee lapsensa itsenäistä matkaa ja toivottaa pienelle keveitä askelia. Sydän <3.

Koulun alettua Some-äiti laittaa lapselleen hassuja emojeja pitkin päivää, kunnes Wilman ilmoitus pärähtää suoraan älykelloon. Opettaja pyytää vähentämään yhteydenpitoa ettei lapsi roikkuisi jatkuvasti kännykässä.

”Jos voisit edes yhtenä päivänä laittaa tän päälle, pliis!”, äiti yrittää lempeästi GoPro kädessään, mutta on tyydyttävä siihen mitä saa: kuva hänen omasta heijastuksestaan pihan lätäköissä, blogikirjoituksensa tästä valtavasta tunteiden kirjosta.

Syksyllä hän voi jo varmasti opettaa lapselle kuinka Snäppi toimii, saadaan sitten vähän tehokkaammin fiidiä jaettavaksi. Mutta Jodeliin sitten vasta kolmannella, rajoja on vedettävä!

Itkijä-äiti

”Voi että miten mun pieni vauva nyt voi olla näin iso!” Itkijä parahtaa ripsarit sieraimissaan, kun lapsi astelee ensimmäistä kertaa koulun ovista sisään – tutustumiskäynnillä toukokuussa. Äidin saa itkemään pienimmätkin ajan kulumiseen liittyvät vihjeet. Pieneksi jääneet tarhatossut ovat aivan liikaa. Iltaisin äiti tuijottaa pienokaisensa jaloista tehtyä kipsivedosta ja huokailee miehelle, kuinka se ihan vähän aikaa sitten vasta tuossa söi tissiä ja sanoi ”iti”.  Samaa voi hyvin päivitellä lapsen koulukavereiden edessä.

Ensimmäinen koulupäivä on äidille tiukka rasti. Lapsi on kovasti pyytänyt, ettei hän itkisi (miten iso se jo onkaan kun osaa näin pyytää!), mutta minkäs sille voi. Pelkkä repun vilahdus saa äidin parkumaan paksuja räkäkyyneleitä. Tilaisuuden loppuessa muut vanhemmat kysyvät, pitääkö paikalle soittaa kenties ambulanssi. Vastahakoisesti äiti päästää oven pitkästä kahvasta irti ja nyyhkii koko matkan kotiin.

Lokakuun puolivälissä koulun henkilökunta alkaa ystävällisesti vihjailla, ettei lasta ehkä enää tarvitse saattaa luokkaan asti.

Pakka levällään – äiti

”Onko jollain tietoa mihin aikaan koulut alkaa torstaina?” huutelee Pakkis Facebookissa iltauutisten aikaan. Mitään ei ole valmiina; ei reppua, ei bussikorttia, ei kynän puolikastakaan. Viime kevään kurahanskat lojuvat myttynä kenkäkorissa. Lapsi kyllä taisi puhua iltapalalla jotain siitä ekasta päivästä, mutta kuka nyt niitä niin tarkkaan kuuntelee.

Some-äiti laikkaa Pakkiksen päivitystä juuri nyt ja kommentoi että ”9.30, etkö kattonu mun Insta-storya?” Seuraavana aamuna Pakkis tuo lapsensa väärälle pihalle juuri kun kello lyö puoli ja ihmettelee, miten koulupäivä voi loppua jo yhdeltä. Mihin lapsen on silloin muka tarkoitus mennä?

Illalla lapsi pyytää äidiltään mitä kohteliaimmin, voisiko huomenna saada vaikka aamiaista kotona ennen kuin kouluun viedään yöppäreissä.

Hikariäiti

Tällä mutsilla (ja ehkä hänen lapsellaankin) on jo kesäkuun alussa reppu hommattuna, lyikkärit teroitettuna, nimikoidut vaatteet silitettynä ja Wilma-tunnukset tiskin alta hankittuna. Hän tuntee ihmisiä, katsos. Hän on valmis, on ollut jo vuosia. Ensimmäisten viikkojen aikana äiti tekee lapsensa kanssa kaikki kotitehtävät tunnollisesti, tuuppaa reissuvihon täyteen kauniilla käsialalla kirjoitettuja viestejä ja kontaktoi kaiken koulukavereiden vanhemmista Aapiseen ja Tuhattaituriin. Eikä muuten tule yhden yhtä suonikohjua niiden kirjojen kansiin.

”Kaikkihan tietää että tähän hommaan käytetään vain ja ainoastaan kirjastomuovia!”, hän tuhahtaa sormensa kiinni liimanneelle Pakkikselle samalla kun valmistelee ensi viikolle sovittuja tapaamisiaan musiikin opettajan, keittäjän ja Ranskan kerhon open kanssa. Kerhoa ei ole toki vielä ehditty perustamaan (se saamarin vanhempaintoimikunta on niiiiiin hidas), mutta hänellä on vetäjä jo valmiina.

Aktiiviäiti

Vanhempaintoimikunta tiedottaa: Kohta se koulu alkaa! Lumi on jo melkein sulanut!

Aktiiviäiti on jo neljättä vuotta vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana, olkoonkin että hänen vanhin lapsensa on vasta viisi. Hän käyttää vapaailtansa kevättalkoiden järjestämiseen ja mokkapalareseptin hiomiseen, sillä hei, tässähän on meidän lapsista kyse. Aktiiviäiti odottaa ensimmäisenä koulupäivänä Itkijää ja Pakkista jo parkkipaikalla, sillä hän haluaa olla heti ensimmäisenä toivottamassa lämpimästi tervetulleeksi toimintaan mukaan. Tule vain tähän tutustumaan vanhempaintoimikuntaan, tässä olisi keksejä ja lämmintä mehua jos maistuu – vanhempaintoimikunta tarjoaa! 

Aktiiviäiti rakastaa arpoja, värikkäitä tiedotelappusia ja hikariäidin tavoin kontaktimuovia. Hikariäidin kanssa tosin on silloin tällöin pientä kitkaa – hän kun ajaa vanhempaintoimikunnan budjettiin kovalla tahdollaan ranskan kielen kerhoa, vaikka aktiiviäiti niin toivoisi että koululle saataisiin joskus, edes joskus, se perheen yhteinen taidepaja järjestettyä.

Vessapaperirullan hylsyjäkin olisi jo IKEA-kassillinen kotona odottamassa.

 

Kirjoittaja on tuore koululaisen äiti ja tunnistaa itsensä ainakin neljästä hahmosta.