Tässä on ehkä tunnustettava itselleen, että sitä on sittenkin sellaista lievästi hankalaa sorttia. Mikään normaali, rutinoitunut arki ei tunnu riittävän, vaan elämässä pitäisi olla aina jotain uutta, jännittävää, kehittävää. Lisäksi siinä jossain uudessa pitäisi olla heti hyvä ja sen pitäisi kehittää minua jotenkin parempaan. Nyt kun tämän kunnianhimon yhdistää siihen jatkuvan uudistumisen tarpeeseen, huomataan että tämän tyypin historiasta löytyy aloitettuja ja keskeytettyjä harrastuksia kymmeniä. On pesäpalloa, kickboxingia, ratsastusta, balettia, partiota, uimakoulua, pianotunteja, laulutunteja, hip hopia, juoksukoulua, tanssiryhmää, punttisalia, spinningiä, valokuvaamista, sisustamista, koripalloa, bloggaamista…Vain kaksi viimeistä tuntuvat palaavan elämään aina pienen suvantoajan jälkeen.
Ja nyt nekään ei riitä. Koriksen rinnalle kaipaan jotain toista, urheiluun ja hyvinvointiin ilon kautta vievää lajia. Blogi se vasta onkin jatkuvasti heimokokouksen aiheena: jatkoon vai pois saarelta? Uusi tuleminen vai jotain kokonaan muuta? Lopettaa vai ottaa vaan lungisti? Viimeiseen en oikein tahdo pystyä. Minua vaivaa pitkät tauot, väkisin kirjoitetut (ja siten huonot) tekstit, surkeat tai kokonaan puuttuvat kuvat, vähäinen osallistuminen blogiyhteisöön ylipäänsä ja niin, kyllä mua häiritsee että lukijamäärät on puolittuneet sitä mukaa kun päivittämistahti on hiipunut.
Tämäkin teksti kyrsii: se poukkoilee enkä osaa päättää mikä on ydinviesti. Teitä paikoittainen huono laatu ei ehkä haittaa niin paljon kuin minua, mutta kyllä minä tälle silti enemmän ja parempaa haluaisin antaa. Takana on kuitenkin pitkähkö ja paikoitellen hieno työ upouuden blogin kasvattajana ja oman kirjoittajaminän löytäjänä.
Isoin ongelma on kai se, ettei minulla ole enää kovin usein tarvetta kirjoittaa vanhemmuudesta ja sen tuomista iloista ja haasteista. Sitä kuitenkin luulen teidän kaipaavan. Onko se edes totta? Vai oletteko kasvaneet mukana, siirtyneet itsekin työelämään ja takaisin siihen persoonaan, joka on paljon muutakin kuin äiti?
Moni on neuvonut vaihtamaan aihepiiriä, kirjoittamaan itselleen. Niin kai haluankin tehdä. Kirjoittaa siitä että olen naisjohtaja IT-alalla, siitä että pidän matkustelusta tai siitä että olen surkea ostamaan vaatteita mutta se on silti mulle tärkeää. Ja siitä urheilusta, koriksen innosta juoksemisen ilon löytymiseen ja salin lopulliseen (?) hylkäämiseen. Urbaanin naisen elämää, perheen kanssa. Mutta tekisikö sen täällä vai muualla, anonyymisti vai omalla nimellä, suomeksi vai englanniksi?
Seuraisitteko te mukana, täällä tai muualla, ilman kakkavahinkoja, univelkoja ja uhmakohtauksiakin? Vai paketoinko koko homman ja ryhdyn pöytälaatikkokirjailiksi? Tai odotanko taas vain uutta aaltoa, jolloin homma maistuu ja juttu kulkee?
Ehkä aloitan ulkoasun muokkaamisella ja uuden tietokoneen kuolaamisella. Jos vaikka uudet lelut toisi taas uutta intoa. Pitäisiköhän samalla käydä ostamassa myös uudet salivermeet?
[End of poorly written text.]