Lämmitin eilen itselleni etäpäivän lounasta mikrossa. Kun mikro piippasi lämmityksen päätteeksi ja mulla oli vielä duunimeili kesken, huomasin yhtäkkiä huikkaavani sille iloisesti ”mä tuun ihan just!”. Siis mikrolle. Kas kun en kullaksi kutsunut.
Tämä vanhemmuus on siitä jännä homma, että se syöpyy ihmiseen kaikilla tasoilla. Jättää jälkensä silmäpussien lisäksi pankkitiliin, sanontoihin, tapoihin ja kummallisiin liikkeisiin.
Kaikkihan me olemme joskus heijanneet marketissa ostoskärryämme uneen.
Koska näitä omituisuuksia riittää loputtomasti mutta tajusin pian etten muista enää kaikkia itse, pyysin seuraajat apuun Instagramin puolella!
Ja voi luoja että olenkin saanut viimeisen päivän aikana nauraa kun olen lukenut kymmeniä ja kymmeniä ”mistä tiedät olevasi vanhempi” -vastauksianne. Kiitos niistä kaikista, tässä niitä ja muutama omani joukossa!
Mistä tietää olevansa vanhempi?
Olet tarkistaa vessasta syöksyvältä kollegalta ”Pyyhitkö, veditkö, pesitkö?”. (Oikeastaan, ei olisi hassumpi idea).
Kun peset seitsemän koneellista pyykkiä ja sieltä löytyy yhteensä kolme sinun vaatekappalettasi.
Kun käyt töissä pissalla vessan ovi auki. Siis auki, ei vain lukitsematta.
Jos ihmettelet klo 20 jälkeen ulkona kävellessäsi miten täällä on vielä näin paljon ihmisiä nukkumaanmenoajan jälkeen?
Siitä kun alkaa hyssytellä sshhh-shhh-shhh kuullessaan bussissa jonkun toisen äidin vauvan itkevän.
Siitä kun laulaa viisi pientä ankkaa istuessaan yksin vessassa.
Kun huomauttaa vihaisesti toimistolla että joku on jättänyt terävät sakset sohvapöydälle!
Siitä että tarkistaa lounaalle lähtiessä kollegoiltaan kävihän kaikki lähtöpissalla.
Jos huudat yksin kotona ollessasi ”Äiti menee nyt vessaan, vessarauha!”
Kävelet kadulla yksin ja sanot vastaantulevan koiran kohdalla ”kato hauva, hau hau!”
Kun sinusta tuntuu yksin ajaessasi että olet todennäköisesti unohtanut yhden tai useamman lapsen jonkin tarhan pihaan.
Kun lohdutat sisälle lentänyttä lintua ”voi kultamuru, älä pelkää, äiti päästää sinut ulos!”
Tai jos pyydät kultakalalta malttia, ”odota hetki, äiti ruokkii sinut ihan kohta”.
Sujautat työpaikan eteisessä piposi ja huivisi takin hihaan. Ehkä vähän rapsutat samalla päätäsi, ehkä.
(Ja sinä rapsutit juuri nyt omaa päätäsi)
Alat nimikoida omia kamojasi.
Kaivurin / paloauton / poliisin / junan nähdessäsi huudat innoissasi puolisollesi ”katso kulta!”.
Tai yksin ollessasi, samapa tuo.
Otat itsellesi lounaalla seitsemän serviettiä. Varmuuden vuoksi.
Osaat erottaa imuroidessasi menikö putkeen kivi vai lego. Kumpikaan ei aiheuta toimenpiteitä.
Puhut englantia puolisollesi muiden aikuisten seurassa, ajatellen etteivät he ymmärrä.
Kun huomaat sanovasi erittäin napakasti lounasravintolassa pöydästä nousevalla miehelle mitäs sanotaan?
Huomaat sanoittavasi myös koiran tunteita. Päivittäin. ”Voi Rekku mä ymmärrän kyllä että sua nyt harmittaa ettei me mennä enää ulos.”
Jos sanot ”piip piip piip” kun peruutat ruokakaupassa ostoskärryn kanssa. Kyllä vain, yksinäsi.
Olet yksinäsi Ikeassa ja otat tarjottimellesi perhekärryn.
Selostat tekemisiäsi vaikka kukaan ei ole kuulemassa.
Ja teet sen useimmiten kolmannessa persoonassa: ”Äiti hakee vielä pari tomaattia”.
Jos taputat unissaan ähkivää selkään ja sanot ”anna röyhyn tulla vaan” – ja huomaat sen olevan puolisosi selkä.
Himoitset viinaa. (Tämä viimeinen vähän yllätti, mutta mikäs siinä! Ostan ajatuksen!
Ai että. Vanhemmuus, lahja joka vain antaa antamistaan. Onko teillä vielä muita joukon jatkoksi?