Kun melkein kaksi vuotta sitten (apua) jäin äitiyslomalle, mieltäni painoi suuri huoli: en tule osaamaan mitään palatessani töihin. Ajattelin, että suunnittelemani noin vuoden poissaolo (hah) tyhjentäisi pääni kaikesta tiedosta, pätevyydestä ja järjestä. Osin uskon niin edelleen, ei tällä sumulla ainakaan kovin järkevää jälkeä varmaan tulisi.
Silloinen esimieheni rauhoitteli kuitenkin hormonimammaa herkkää mieltäni, ja totesi että osa asioista ehkä unohtuu, mutta ne tulee nopeasti takaisin. Sen lisäksi hän oli vahvasti sitä mieltä, että kotona vietetyt kuukaudet (kröhöm vuodet) ovat erittäin opettavaisia, ja että yleensä töihin palaavat tuovat tullessaan mukanaan nipullisen uusia taitoja. Nyökyttelin tyytyväisenä päätäni mutta pyörittelin sisäisesti vähän silmiäni. Vaipan vaihdosta varmaan onkin suurta hyötyä konsultin hommissa, kyllä on taas puheet.
Yllättäen on jälleen aika nöyrtyä ja todeta, että vanhemmat ja viisaammat tietää paremmin. Kotiäitiys- tai isyys opettaa nimittäin suuren joukon taitoja, joita voi hyödyntää lähes millä alalla tahansa:
- Stressinsietokyky: Kun elät välillä tilanteissa, joissa ihmisen eritteitä on useissa eri paikoissa ja kaksi sinusta riippuvaista ihmistä itkee lohduttomasti, ja sinulla on jo kaikki kädet käytössä, opit huomaamaan että kaikesta selviää.
- Ongelmanratkaisukyky: Luovuus alkaa kukoistaa kun on riittävän monta kertaa liikenteessä ilman asianmukaisia varusteita. Äkkiäkös yhdestä paidasta väliaikainen vaippa tehdään.
- Empatia: Ymmärrät, että rikki mennyt lapio voi ihan oikeasti olla sillä hetkellä sille toiselle kynnyskysymys.
- Sympatia: Osaat lohduttaa kollegaa hädän hetkellä, koska tiedät varsin hyvin miten paljon itsekin kaipaat ongelmiisi tukea.
- Palautteen antaminen: Tiedät, miten paljon hyvin ajoitettu kehu nopeuttaa kehittymistä. Osaat palkita myös yrittämisen, et pelkästään onnistumista.
- Jämäkkyys: Nukutusrumbat nähneenä ja itkupotkuraivarit kestäneenä tiedät, että joskus on vain pidettävä päätöksistä kiinni, vaikka luovuttaminen olisi siihen hetkeen paljon helpompaa.
- Joustavuus: Edellisen kohdan ansiosta osaat myös valita taistelusi ja antaa välillä toisten tahdolle periksi.
- Sinnikkyys: Nähtyäsi lapsesi nousevan 17. kerran pystyyn kävelyharjoitusten aikana, tajuat ettei aina kannata luovuttaa kahden tai vielä viidenkään yrityskerran jälkeen.
- Suunnitelmallisuus: Elämä vaan on helpompaa kun ne kassit on pakattu jo edellisenä iltana.
- Muutoksensietokyky: Tiedät, ettei mikään mene niin kuin suunnittelit.
- Avarakatseisuus: Et enää sano ”ei koskaan” tai ”minä en sitten ainakaan”, koska tiedät että sanansa joutuu helposti syömään. Otat vastaan erikoiseltakin kuulostavia mielipiteitä ja neuvoja, koska miksi ei.
- Tehokkuus: Viidessä minuutissa ehtii helposti meikata, laittaa pyykit koneeseen, syödä välipalaa ja käydä vessassa. Jos on pakko.
- Priorisointi: Kun tietää, että aikaa tehtävälistan suorittamiseen voi olla tunti mutta toednnäköisemmin kaksi minuuttia, oppii tekemään tärkeimmät asiat ensin. Esim. ensin vaatteet päälle, sitten vasta mahdollinen meikkaus.
- Päätöksenteko ja riskienottokyky: Elämä on jatkuvaa päätöstilannetta: annanko nukkua vaunuissa vai yritänkö siirtää sänkyyn? Syötänkö nyt vai yritänkö päästä kotiin asti? Päätöksiä on pakko tehdä, vaikka usein meneekin väärin.
Ja olen muuten aivan tosissani. Ainakin omalla kohdalla huomaan selkeän muutoksen asenteissa ja toimintatavoissa. Niin paljon kuin sitä termiä inhoankin, olen tosiaan pehmentynyt*. Selllainen varmaankin ikäiselleni aika tyypillinen ehdottomuus on väistynyt ”go with the flow” mentaliteetin tieltä.
Kaltaiselleni kontrollifriikille äitiys ja vieläpä kotiäitiys on varmaan paras mahdollinen koulu. Tässä ammattissa joutuu haluamattaan jatkuvasti epämukavuusalueelleen, eikä puolet ajasta ole mitään hajua mitä on tekemässä tai mitä pitäisi tehdä. Kun vastauksia ongelmiin ei löydykään googlettamalla, eikä edes muilta kysymällä, joutuu ensi kertaa sitten pyörällä ajon opettelemisen jälkeen oppimaan tekemällä, kantapään kautta. Opetellessa sattuu, tapahtuu, roiskuu ja v****aa, mutta tämän mankelin jälkeen on valmis melkein mihin tahansa.
Heitänpä kehiin vielä sen raskaus- ja synnytyskortinkin. Nimittäin siitä kun selviää, selviää aika monesta paikasta. Ainakin sitä voi käyttää pahan paikan tullen tsemppivälineenään; itse mietin kiipeilyseinällä paskahalvauksen partaalla että ”mä oon selvinny kahdesta synnytyksestä, kyllä mä yhdestä seinästäkin selviän”. Ja johan irtosi käsi turvallisen tuntuisesta paikasta ja nappasi seuraavasta otteesta kiinni.
P.s. Ei, en tiedä milloin palaan töihin. En uskalla vielä arvata kun näitä mukuloita tuntuu tulevan aina juuri silloin kun luulen palaavani.
*Sain kuulla pehmentyneeni koko loppuraskauden ajan, etenkin esimiehiltäni. Sen lisäksi että se muistutti minua turvonneesta ulkomuodostani, se ärsytti muutenkin piinkovaa bisnesidentieettiäni. ”En varmaan ole mikään lälly!”. No, olihan ne taas oikeassa.