Saman perheen lapsia ei voi kasvattaa ihan samalla tavalla

”Vaikuttaako lapsen sukupuoli kasvatustapaan eli koetko että tytön tai pojan kanssa on helpompaa?” kysyi minulta seuraaja Instagramissa. Vastasin että ei, ainoa ero tähän mennessä on peseytymiseen liittyvä pieni yksityiskohta, jonka mieheni hanskasi minua paremmin (tämä olisi pitänyt kyllä oppia jo neuvolassa, hah).

Sukupuolella siis ei ole väliä, kuten en koe sillä olevan väliä aikuisissa suhteissakaan.

Mutta se ei tarkoita, että lapset muuten keskenään olisivat samanlaisia, tai etteikö toisen kanssa olisi joskus helpompaa. Isoin ero on eri temperamenttien ja persoonallisuuksien kasvattamisessa. Ikäkin jo toki vaikuttaa merkittävästi, mutta meillä ikäeroa on sen verran vähän ja lapset jo niin isoja että temperamentti on jo isommassa roolissa. Jos toinen on passiivinen ja toinen aktiivinen, toinen erittäin rytminen ja toinen hälläväliä, yksi lapsista tosi sopeutuva ja kolmas hurjan sosiaalinen niin väistämättä alkaa tulla eroja käytökseen.

(Sivujuonne; tiesitkö että temperamenttiin kuuluu tosi monta eri osa-aluetta ja että niistä voi piirtää ”kartan”? Tämä on musta super mielenkiintoinen asia jota pengon jatkuvasti enemmän, täällä yksi hyvä selitys asiasta.)

Tämä johtaa siihen että lapsia ei voi eikä pidä kohdella tismalleen samalla tavalla joka käänteessä. Tasavertaisesti, kyllä, mutta ei tasapäistäen, aina samalla tavalla.

Yksi meistä rakastaa sääntöjä ja ulkoa tulevia tehtävänantoja, välillä liikaakin. Jos hänen kanssaan sovitaan että seuraa palkinto kun viisi iltaa putkeen tehdään iltahommat hyvin ja se neljäs kosahtaa aikuisten tai olosuhteiden takia, hän menee tolaltaan. Toiselle sama sopimus kantaa kahden illan ajan kunnes kolmantena hän ei jaksa enää, pistää homman aivan säpäleiksi ja ilmoittaa ettei se luvattu palkintokaan oikeastaan koskaan kiinnostanut.

Näistä toinen ilmoitti jo joskus leikki-ikäisenä ettei hän edes halua mitään tarraa, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Kaikki lapset haluavat kuitenkin lopulta toimia oikein ja tietysti he itsekin haluavat mahat täyteen ja unta palloon. Kukaan ei sinänsä lähtökohtaisesti halua ”olla hankala” vaan kyse on enemmin sopivista keinoista (pois lukien tietysti uhmakaudet jolloin lapsi kuin lapsi nimenomaan hakee rajoja. Olkoon armo silloin kanssanne).

On siis keksittävä kullekin sopiva tapa saada ne elämän välttämättömät asiat toimimaan hyvin. Joskus kieltämättä tuntuu epäreilulta että toiselle tämä vaatii vain yhden tiukemman komennuksen ja sen katseen, kun toiselle samasta asiasta pitää tehdä hauska leikki, tai kisa jotta homma toimii (tai lopulta asettaa rajoja eli kertoa seuraamuksista ja sitten aina välillä silti menettää kaiken aikuisuuden ja huutaa. No niin, eteenpäin).

Äkkiä sitä ajattelisi että se helpomman temperamentin lapsi jää tässä häviöille, että hän vain joutuu aina tekemään ja häneltä odotetaan enemmän. Mutta ei se niinkään mene. Hän ei ehkä saa pukeutumiskisaa tai joka käänteessä sanoitettuja tunteita, mutta hän saa (hieman levollisemman vanhemman lisäksi) vapautta ja vapaakortteja. Joustavan, rytmillisen ja sopeutuvan lapsen kanssa voi helpommin antaa myös poikkeuslupia ja sääntövenytyksiä.

Vastuuta kantava, tasainen tyyppi saa pelata kympin aamuna hetken pleikkaria, vaikka aiemmin kouluun lähtenyt haahuileva tulisielu ei saanut edes koskea akkariinsa. Kumpikin lähti kuitenkin kouluun hyvillä mielin, puettuna ja syötettynä (toisen hampaat ei varmasti ollu taaskaan pestyjä, mutta hei, valitkaa taistelunne!)

Mulle tasapuolisuus tarkoittaa sitä että jokainen tietää yhteiset säännöt, odotukset ja oikeutensa ja kaikille annetaan omiin kykyihin sopiva tapa niitä noudattaa. Jokaisella meistä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi, rakastetuksi ja huomioiduksi. Jokaisen on saatava riittävästi unta, ravintoa ja viihdykettä. Se miten näistä kuhunkin päästään, on sitten tapauskohtaista.

Miten ne hanskaatte eri persoonallisuuksien kasvattamisen?

Ja mikä tärkeinä: osaatteko te pestä kaikki sukuelimet oiken?

22 Kommentit

  • Sok-

    Pakko tänään kysyä mieheltä miten ne vehkeet pestään ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ????

  • Sup

    Todella hyvä kirjoitus!
    Pätee myös siihen miten vaikeaa on kasvattaa täysin erilaista persoonaa kuin mitä itse on. Esikoisemme sai vasta tokaluokkalaisena pikkusiskon. Paljon on puhuttu siitä miksei hän saanut leikkikaveria kolme vuotiaana kun sellaista kaipasi. Vanhempana tuntuu pahalta että ei ole aiemmin ottanut lapsensa yksinäisyyden tunteita tosissaan vaan kuitannut ne ettei äitilläkään sinun ikäisenä kavereita ollut.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tää on muuten totta! Huomaan kyllä eron meidän vanhemmuudessa niissä kohdin kun omat luonteet menee ristiin lasten kanssa. Kestää kauemmin ymmärtää mitä lapsi tarvitsee.

  • Heleää

    Olipa ihana kirjoitus!!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      ❤️❤️❤️

  • riikkaJV

    Hah hah, minä olisin varmaan (aluksi) vähän hukassa tyttövauvan pesuhommissa 😀 Tosin olen ollut vähän hukassa omien poikieni kanssa, mm. kun leikki-ikäinen hoksasi että ”esaa” saa vedeltyä edestakaisin ja tuli sitten itkemään, että pippeli on VÄÄRINPÄIN. Aina näistä on selvitty!

    Erilaiset kasvatusmetodit meillä on vasta edessä, kun nuorempi on niin pieni ettei vielä keskustele. On kuitenkin odotettavissa, että joudutaan opettelemaan uusia keinoja. Esikoisella on mun temperamentti, hermostuu ja leppyy nopeasti, ja kaipaa suuttuessaan vähän tilaa tai lietsoutuu kierroksille. Tähän on itse helppo suhtautua: otetaan yhteen, sitten sovitaan ja halataan. Mies, joka haluaa keskustella hermostumiset HETI läpi, puolestaan opettelee vielä tilan antamista sekä lapselle että minulle.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Hyvin huomattu toi tilan antaminen, se voi tosiaan olla kans vaikeaa!

  • Henna Helena

    Hyvä postaus! ??

    Meidän joulukuussa 2012 ja 2015 syntyneet pojat ovat temperamenteiltaan hyvin erilaisia, mutta samanlainen huumorintaju onneksi löytyy.

    Ei näille veljeksille ns sovi samanlaiset kasvatustyylit. Heille toimii erilaiset tyylit ja keinot. Tämä on tässä todettu varsinkin sen jälkeen kun kuopus saapui perheeseemme ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Kuopukset opettaa kyllä yleensä melko paljon ?

  • pilami

    Itse olen aika nopea, temperamenttinen ja jämpti. No, toinen lapseni ei ole. Näemme varmasti kaikki tässä ison haasteen. ? Usein onnistun, monesti mokaan. Lapsi on myös herkkä, minä en niinkään. Toinen lapsi on sitten vähän itsepäinen mutta sen piirteen kanssa toimimisessa mulla ei ole mitään haastetta.
    Lapset kasvattavat kyllä äitiään. Ihan joka päivä.
    Sellainen minua kyllä harmittaa välillä kun jotkut julistavat julkisesti miten helppoa niillä on lastensa kanssa (ja rivien välissä paukuttelevat niitä oman vanhemmuutensa henkseleitä). Niille on vain tainnut syntyä helpon ja itselleen sopivan temperamentin omaava(t) lapsi(lapset).

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Jep, se vaatii sen ensimmäisen ristiriitaisen temperamentin / luonteen että alkaa tajuta oman vanhemmuuden olevan ihan tuuripeliä 😀 nää on mitä on ja itse voi vaan vähän yrittää ohjata laivaa ja estää suuronnettomuudet!

  • Nim merk Nyt tiedän jo senkin...

    Tirsk tuo kysymys, että osaanko pestä kaikki sukuelimet oikein… Kolmen pojan jälkeen synnytin kaikkien suureksi hämmennykseksi tytön! Kätilö kysyi osastolla hymyillen, että tarvisenko apua jossain? Lähtöajatus heillä oli ihan oikein, että monisynnyttäjä pärjää kyllä… Kun minä kuulin itseni parkaisevan ääneen: kyllä! Miten tuon lapsen vehkeet pestään?! Niinkuin en tietäisi naispuolisten värkkien pesemisestä mitään…

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      haha no mutta se ON vaikeaa! 😀 😀

  • Miisa

    Tää on kyl hyvä kirjoitus! Ja mun elämässä on ollu vahvasti läsnä se ajatus, että miten hemmetin erilaisen lapsuuden saman perheen eri sisarukset elää, vaikka yritettäis kasvattaa niitä prikulleen samalla tavalla (tai siis siinähän se vika varmasti onkin). Tai siis aina tulee sattuma ja heittää kehiin jollekkin jotain, ja sit tosiaan vielä tämän kasvatusaspektin vaikutus: miten paljon esim. kärsii se, jolle yritetään sulloa sitä tiettyä vanhempien hyvänä pitämää muottia kaikesta.

    Ja sit kun jollekkin sisarelle tulee jokin ominaisuus tai vaikka mt-puolen juttuja niin on ihan horroria kuulla niiltä vanhemmilta että siis miten nyt ihmeessä tässä näin kävi kun ihan samalla tavalla ovat meidän perheen lapsia kaikki eikä noilla muilla oo mittään. Huoh.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Tää on niin totta! Ja sit vielä myöhemmin elämässä, miten paljon puoliso vaikuttaa siihen oman persoonallisuuden muovautumiseen!

  • Nimetön

    Siis mulla heräs paljonkin kysymyksiä nyt vehkeiden pesuun liittyen! Esikoinen on tyttö, hänestä synnärillä neuvottiin että toosaa ei sen kummemmin levitellä, siitä päältä vaan pestään ja pyyhitään. Pitäiskö jo kolmevuotiaalle tehdä kunnollisia alapesuja ? miksei neuvolassa neuvota?! Ja kuopus on poika, pitääkö sen vehjettä alkaa missä vaiheessa kuurata kunnolla? Lasten isältä puuttuu tietty osanen öhöm sieltä, joten tuskin löytyy tietoa häneltäkään.

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Sanoisin että alapesut kummallekin muuttuu hyvin paljon tärkeämmiksi siinä kohtaa kun lapsi alkaa itse pyyhkiä.

      Tai siis ”pyyhkiä”. Ymmmärtänet syyn pesuille.

      Ja se tiettyö öhöm osanen on juuri se jota ilmeisesti voi kuitenkin kans joskus vähän liikutella ja pestä 😀

  • Lotta M.

    Siis nyt vasta luin tän! Mutta näin on, samaa mieltä ja on tosi mielenkiintoisia juttuja nämä ? ja just toi, jos lapsi onkin erilainen kuin itse niin voi olla haastavaa. Oon esim itse tosi suurpiirteinen ja toinen lapsi tarkka jne…ei oo helppoa ?

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      Ei oo kyl helppoa, maailman vaikein työ tämä! Onneksi tästä ei kuitenkaan saa juurikaan kiitosta eikä palkkaa! 😀

  • Vilma

    Kiitos! Kiitos tästä tekstistä! En melkein yhtään kestä tätä sukupuolen mukaan jaettavaa kansaa, huh ja kiitos!

    • Valeäiti Näytä tarjouksen tekijä

      En mäkään!

Tämän viestin kommentit on suljettu.