Päiväunien aikana on ainakin tunti aikaa. Ehkä pakko tehdä töitä, niitä on nyt sen verran paljon tulossa.
Vitsi että tekisi mieli kirjoittaa jotain. En vain tiedä mitä. Joka kerta kun avaan Satun ja Mirjamin uuden Kynä-kirjan (#saatu, tietysti niin kuin kaikki kirjat nykyään koska en näemmä itse saa itseäni mihinkään kaupoille tai kirjastoon), palan halusta kirjottaa ihan mitä vain! Uutisia, tiedotteita, kirjan, näytelmän, otsikoita!
Mutta tiedän kyllä että jos avaan tämän blogieditorin päässäni kuuluu blörgh ja mitään ei tule ulos tai keksin vain vaikeita, syvällisiä aiheita joihin pitää paneutua.
Se johtuu siitä etten enää osaa vain kirjoittaa, päästää jotain sanoja itsestäni ulos. Olen muka niin paskantärkeä bloggaaja että enää vain timantteja pitäisi latoa, jokaisen tekstin pitäisi lähteä jakoon. Kuvien pitäisi olla huippuja ja käsiteltyjä ja harkittuja.
No ei lähe. Jos vaikka palauttaisi maailmaan sellaisen “Mitä meille kuuluu” bloggaamisen, kännykkäkuvien kanssa. Missähän välissä sen ehtisi tehdä, tekisikö siitä vaikka jonkun haasteen ja loisi sille jonkun pohjan ja…
Voi hyvä luoja nainen lopeta. Kirjoita, jos haluat kirjoittaa.
Onkohan kaikki ne työjutut nyt oikeasti kalenterissa? Niitä on niin paljon tässä kuussa, pitäisi ehkä oikeasti keksiä jotain muutakin kirjoitettavaa blogiin tässä välissä, ihmisillä menee varmaan ihan hermot kun on vain kaupallisia yhteistöitä. Jotain hauskaa!
Hauska ei muuten voi olla käskystä. Paitsi jos on työkseen huumorikirjoittaja. Haluaisin olla, mutta en haluaisikaan. Se vasta taakka olisikin.
Ehkä lukijat voisivat olla vain onnellisia että mulla on töitä joista saan rahaa jotta voin olla kotona ja tuottaa enemmän ei niin hauskaa sisältöä! Sitä paitsi siellä on arvontaa ja alekoodia ja mielenkiintoisia asioita, kyllä ne kestää!
Silloin on taottava kun rauta on kuumaa! Hitto miten moneen eri työhön voisin hakeutua, mulla on vaikka mitä kiinnostavaa nyt mielessä!
Sitten en kuitenkaan saisi niitä etenemään, tai näännyttäisin itseni työhön.
Nyt nainen, armoa. Keskity kävelyyn. Rauhallinen lenkki tässä näin, lapsen kanssa ruskaa ihastellen.
On ihmeellistä miten eri tavalla suhtaudun Koronaan nyt kuin keväällä. Vaikka se on lähempänä kuin aiemmin ja ystävillä on tullut positiivisia tuloksia, enää en ahdistu. Teen kaikkeni tietysti mutta enää emme jumita kotona vaan mennään maskeilla ja käsihygenialla eteenpäin niin paljon kuin vaan voidaan. Toivon että tämä fiilis vielä säilyy vaikka otsikot huutaisi mitä.
Vihaan tätä päänsärkyä.
Syksystä on tulossa kiva vuodenaika, mitä ihmettä mulle oikein tapahtuu. Se sienestäminenkin oli oikeastaan mukavaa, se on se löytämisen ilo mikä siinä on niin makeeta. Ei ne löllöällötykset sinänsä.
Ai niiii jääkaapissa on vieläkin varmaan litra niitä suppilovahveroita. Vielä yksi ruoka ainakin tehtävä.
Tykkään siitä että nykyään uskallan muuttua. Mennä sieneen vaikka olen kovaan ääneen viikkoa ennen sanonut vihaavani sitä.
Vitsi kun kiva kävellä täällä. Kohta ollaan kulta puistossa. Tuntuu että olen unohtanut jotain oleellista, ei asiat voi olla näin mallilllaan miltä nyt tuntuu?`
Olisi pitänyt valita Kolmosen talvihaalariksi se musta. Se kuviollinen oli toki hänen mieleensä mutta entä äidintahtinen vaatetus, kysynpä vain!
Tämä särky on niin infernaalinen että toi kallonpohjan nikama tipahtaa ehkä kohta kokoaan pois. Vihaan päänsärkyjä. Vihaan sitä etten ole saanut sitä 20 vuoden aikana loppumaan kokonaan vaikka aina välillä jotain keksin ja melkein kaikkea olen yrittänyt. Anteeksi sinulle hyväntahtoisesti neuvojasi antanut, mutta kyllä vähän myös vihaan sitä kun ihmiset alkavat kertoa omia toimineita konstejaan (Osteopatia! Juoksu! Akupunktio! Stressi! Hiilarit pois! Juo tarpeeksi!) minulle ilman että edes tietävät mistä minun säryssäni on kyse.
#ferritiini
Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa saturnuksen renkaat sormeeni mun!
Lounas, tänäänkin pitäisi tehdä lounas.
Talvi tulee, onkohan mulla itselleni vaatteet? Lapsille suunnillleen on. Ai niin toinen isoista valitsi itselleen talvitakin, joka rikkoo vähän sukupuolinormeja. En tiedä mitä ajatella. Haluaisin sanoa niin kuin aina olen sanonut, “ei ole olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita” mutta oikeasti pelkään muita koululaisia. Niistä joku saattaa sanoa jotain ihan muuta. Ehkä hän kantaa sen vahvasti ja on cool, ehkä siitä tulee sanomista. Luotan lapseeni. Kai.
Lapsistaan ei kyllä voi olla huolehtimatta, arvaan että tämä kestää ikuisesti.
En tiedä mitä ajatella on muuten varsin hyvä lause, sen soisi sanottavan ääneen useammin. Se kertoo ettei ole valmis ihmisenä ja että on valmis miettimään asioita vielä. Ja että ajattelee sitä mitä ajattelee. Tästä saisi ehkä blogikirjoituksen.
Mutta en kuitenkaan uskaltaisi sanoa siinä kaikkea mitä oikeasti mietin koska siitä tulee jotain sanomista tai satatuhatta disclaimeria jotka pilaa koko tekstin. Korona – en tiedä mitä ajatella. Sukupuolinormit – en tiedä mitä ajatella. Naiset bleisereissä ilman paitaa – en tiedä mitä ajatella.
Toisaalta se on aika iso ongelma että moni joka ei ihan tiedä mitä ajatella, ei uskalla enää ajatella ääneen mitään. Mun viisaat kaverit on hiljentyneet, se pelottaa. Tästäkin on pitänyt monesti kirjoittaa. En jaksa tänään, liian iso aihe.
Jos tekisin tuolla puistossa vaikka punnerruksia ja kyykkyjä?
Täytyy muistaa jakaa tänään Instaan jotain kivoja kuvia syyslomareissulta. Tulee jotain muuta ennen taas huomista yhteistyötä, peukkuja algoritmeille ja itsetunnolleni.
On tämä syksy kaunis kyllä, voi että. Nyt ei tarvitse enää jännätä kesän loppumista, edessä on vain uusi nousu pimeyden jälkeen. Kestämme sen tänäkin vuonna.
Kävelyni kesti 21 minuuttia.