Selaa katekorioitaLuetuimmat

Elämme hieman epätasa-arvoisessa maailmassa, erityisesti mitä tulee vanhemmuuteen. Varmaan jokainen meistä äideistä on saanut selitellä joskus että meillä se mieskin hoitaa lapsia tai että joo, mä olen nyt baarissa vaikka mulla onkin pieniä lapsia.

Miehet ei saa ihan vastaavaa kohtelua. Miehen töihin paluuta ei kummastella, eikä matkustelusta huomautella, jos lapsi on vielä alle vuoden ikäinen.

”Noooo mikäs se sinun nimesi on?” 
”Veikö kissa kielen?” 
”Vähän vissiin ujostuttaa” 
”Sanopas nyt reippaasti”
”Kyllä minä tiedän mikä hänen nimensä on,
haluan että hän itse kertoo sen vielä minulle” 
 
Ujous on sosiaalisuutta painottavassa maailmassa kauhea taakka, erityisesti lapselle.

Hanna G kirjoitti hetki sitten hienon tekstin eräästä äitiskenen rasittavimmasta asiasta: ”odotahan vain, kun..” Kyllä te tiedätte, se maailman viljelemä ihana vertaistuki, jossa kaikki tuleva maalataan ihan jäätäväksi taisteluksi. Odotahan vain kun alkaa ne oikeat supistukset / kun aletaan tehdä hampaita / kun se lähtee liikkeelle / kun niitä on kaksi. Voi tsiisus sentään miten paljon sitä on itsekin saanut kuulla. Niin paljon, että jossain kohtaa aloin jo valmistella kaikki puheenvuoroni sitä varten. Että joo mä tiedän että sitten sitä vasta valvotaankin kun vauva syntyy, mut nyt nää yölliset pissatauot kuitenkin jo vähän ketuttaa.

Syyskuisen romahduksen jälkeen olen miettinyt tosi paljon omaa jaksamista. Tai lähinnä sitä, miksi sitä ei ole. Saara painiskeli samojen tuskien kanssa omalla tontillaan ja kirjoitti lähes sanasta sanaan samaa mitä minäkin joskus:

”Miksi minä en onnistu, kun jotkut ovat omaani vaativammassa tehtävässä, ylitöitä ja työmatkoja tehden ja silti pärjäävät? Minulla on vain kaksi lasta, on aviomies joka kantaa vähintään puolet perhe-elämän taakasta, on hyvä päiväkoti ja lyhyet työmatkat ja satunnaista lastenhoitoapuakin.”

En ole edes oikeastaan varma, haluanko kirjoittaa tästä. Tai uskallanko. Toisaalta se voisi olla jollekin muulle samassa suossa rämpivälle avuksi, ehkä saisin jopa kanssakärsijöitä. Katsotaan.

Vaikka moni minut tunteva niin luuleekin, en oikeastaan ole kovin helposti suuttuvaa sorttia. Ärsyynnyn helposti, ja saatan kyllä siitä tiuskaista, mutta en helpolla oikeasti suutu. Kun suutun, alan itkeä ja olen hiljaa. Väittäisin ettei teistä kovin moni ole minua aidosti vihaisena siis nähnyt.

Olet sopinut treffit teille. Kotona on eilen siivottu, mutta koska talouteenne kuuluu yksi mies ja taapero, aamulla koti on taas kuin pommia vailla. Sinulla on päänsärky, et muista koska olet viimeksi kastellut tukkasi, ja lapset ovat alasti / likaisissa vaatteissa. Ei hätää, näillä vinkeillä saat pahimmankin sikolätin nopeasti tilaan, jossa voit vain hymyillä pahoitellen ”olen tosi pahoillani tästä sotkusta, meidän luottosiivooja Ingrid palasi eilen yllättäen Skåneen poikaystävänsä luo”.