• Tiedät eläväsi ruuhkavuosia..

    Kun peset kerralla seitsemän koneellista pyykkiä – eikä siellä ole yhtäkään vaatetta sinulle.

    Kun sovit treffejä useammin lapsesi ystävien kanssa kuin omien ystäviesi kanssa.

    Ja jos pidät niihin omiin ystäviisi yhteyttä lähinnä kysymällä onko teidänkin lapsilla joskus ollut näitä näppylöitä? kuvien kera.

    Jos pelästyt kun joku mies sanoo sulle ”no moi” oudolla äänensävyllä. Kunnes tajuat sen olevan sitä flirttailua.

    Kun muistat että se mies asuu luonasi.

    Kun toivot välillä saavasi ihan pienen flunssan tai joutuvasi vähän sairaalaan. Ihan pikkusen vain! Hetkeksi lepäämään! Kylkiluu on tähän erinomainen ehdokas.

    Ja sitten sairastut lomalla.

    Kun diagnosoit itsellesi saman päivän aikana ADHD:n, erityisherkkyyden ja lievän masennuksen – ja osa niistä voi ihan hyvin olla tottakin.

    Jos kirjaston laina-aika on puoli vuotta, postilähetykset palautetaan lähettäjälle ja vaatelainaamoiden vaatteet päädyt lähinnä ostamaan.

    Kun päätät että tänään menet ajoissa nukkumaan ja kymmeneltä muistat että huomenna on lapsesi kevätjuhlanäytös, johon tulisi ommella “muutama helppo strassi ja kissanhäntä”.

    Kun näytit jo yhdeksän aikaan tältä:

    lapsiperheen arki

    Kun kauneudenhoitorutiiniesi ytimessä ovat kuivashampoo, wet wipet ja todella punainen huulipuna.

    Kun yhden kokouksen aikana on tullut 137 WhatsApp-viestiä: 95 joissa sovitaan lasten kyydittämisestä erilaisiin treeneihin.

    Jos olet ulkoistanut kaiken mihin sinulle ei riitä enää aika tai kiinnostus: siivouksen yhdelle, ruoanlaiton toiselle, kaupassakäynnin kolmannelle. Kun joku vielä hoitaisi seks..eiku ei mitään.

    Kun menen töiden jälkeen shoppailemaan tarkoittaa että olet etsimässä noin kymmenen euron lahjoja sinulle tuntemattomille lapsille.

    Kun kaupan pinaattiletut siirtyvät pois eineskategoriasta suoraan ruokaympyränne keskiöön.

    Mikä on sinänsä ainoa tapa selviytyä, sillä ruokit arkena keskimäärin 5,5 lasta: Pari omaa, kolme naapurin ja jämät itsellesi.

    Kun et ole aina ihan varma missä kaikki lapsesi ovat. Tai kuinka monta niitä on.

    Kun haluat kuitenkin ikuistaa tämän elämänvaiheen joten tunget täpötäyteen kalenteriinne perhevalokuvauksen töiden, koulun ja kylpyammeen haun väliin ja lopputulos on pelkkää timanttia:

    Nämä vuodet. Tämä jengi. Syrän, niin kuin Kakkonen sanoisi.

    Viimeisen kuvan otti Lennart Takanen, jota täytyy kyllä lämpimästi suositella! Vartissa saatiin oikeasti tosi kivoja kuvia ja meininki oli hyvä. Jos menette kuvaukseen, huikatkaa multa terkut, Lennart lupasi antaa lukijoille -20% alea!

  • Blogin perustaminen: 10 vinkkiä alkuun

    Sain sähköpostiin hauskan kyselyn ystävältäni. Hän kyseli kaverin puolesta, kuinka toimia jos haaveena on blogin perustaminen:

    ”Ystäväni on pohtinut blogin perustamista ja itse siihen häntä koko ajan tunnun painostavani, joten osaisitko Hanne auttaa? Mistä pitäisi lähteä? Mitä tulisi ottaa huomioon? Niin kun että ylipäänsä mitä?”

    Äkkiäkös tähän vastaa, ajattelin. Päässäni pyöri monen monta alaotsikkoa, joihin liittyi SEO, analytics, kuvasuhteet ja portaalitekniset asiat. Sitten muistin että kaikki päähäni tulevat vinkit ovat enemmän sitä osastoa, jonka vuodet pakosta sinulle opettavat ja joista tietäminen alkutaipaleella ei auta kyllä yhtään ketään. Virheitä, joita tulet tekemään joka tapauksessa ja jotka kannattaakin tehdä.

    Aloittaessa kyse on oikeasti tosi yksinkertaisista asioista.

    10 vinkkiä bloggaamisen aloittamiseen

    blogin perustaminen

    1. Päätä perustaa blogi.

    Yllättävä avaus! Ensin pitää haluta perustaa blogi. Hyviä syitä perustaa blogi on mm. jonkin tietyn projektin seuraaminen (raksa, vauva, häät); yhteyden pitäminen (jos vaikka muutat Havaijille kuten Anu perheineen!) tai ideaalisti halu kirjoittaa. Huonoin syy perustaa blogi on raha ja ilmainen tavara. On olemassa iso tukku parempia duuneja noihin ja lisäksi tuppaat tekemään skeidaa sisältöä jos tavoitteena on raha lukijan koukuttamisen sijaan.

    Blogillasi voi olla jokin tietty aihe (lapset, raskaus, raksa, autot, muumimukit, huonekasvit – aivan mikä vain) mutta ei ole pakko olla. Blogin keskiössä voit hyvinkin olla sinä ja sinun puuhasi. Itse päätät mistä kirjoitat ja vain sinä päätät mitkä aiheet blogiisi mahtuvat! Yksi hyvä nyrkkisääntö: Jos tuntuu että päivität kaikkia somekanaviasi niin paljon ettet enää kehtaa kaikkea laittaa julki, sinulla saattaisi olla riittävästi sanottavaa / näytettävää blogiin.

    2. Avaa blogi.

    Ota WordPress tai Blogger, ei väliä kumpi. Valitse jokin valmis pohja googletuksen perusteella, ja pyydä apua joltain nörttikaverilta tarvittaessa. Valitse mieluummin väritön, mauton, hajuton kuin hauska ja persoonallinen pohja. Oleellisinta on että tekstiä on mukava lukea, erityisesti kännykällä. Tulet kyllästymään pohjaasi ensimmäisen vuoden sisällä useamman kerran joten turha revitellä! Toisaalta, vaihtoon se menee kuitenkin niin ihan sama!

    3. Valitse nimi.

    Nimi on vaikea! Mieti nimeä ainakin kaksi kertaa. Tänään hassulta tuntuva sanamuunnos saattaa hävettää ensi viikolla ja eilisen sisäpiirin vitsi ei kanna loputtomiin.  Taivutetut ja monimutkaiset lauseet voivat olla haastavia, mutta ne ovat toisaalta aivan ihania. Omia omituisia suosikkejani ovat Kuka eiku mikä eiku joku olet Laura, Rimpuileva Mamma, Muitaihania , Mua muisteletko eiku..joku Kustaa tai I’m a human not a sand..ööö..whichiltä (joka löytyy kätevästi myös haulla ”voileipäblogi”).

    Oikeastaan, ihan sama tämäkin. Lempinimiä tulee kaikille ja blogi kasvaa lopulta nimensä ympärille. Tiesitkö muuten että Valeäiti oli aluksi Valeäidin tunnustukset? Jäi tunnustukset vähiin mutta äiti jäi vaikka jutut meni eteenpäin.

    4. Kirjoita.

    Kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla. Kirjoita lyhyitä tekstejä, pitkiä tekstejä, hassuja pakinoita tai syvällisiä pohdintoja – kunhan kirjoitat! Kirjoittaessasi mieti hiukan kuka tekstiä lukee ja mikä häntä kiinnostaa. Editoi lukija mielessäsi turhia pois reilulla kädellä – useimmiten ison osan tekstistä voi karsia pois ajatuksen kärsimättä. Kirjoita mieluummin kolumnia kuin päiväkirjaa: älä moikkaa lukijaa, mutta oleta että hän on tavallaan tuttu: suunnilleen sitä kohderyhmää, jota ajattelet.  Mieti, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin kantava ajatus, hassu tarina tai kiinnostava tapahtuma. Tekstillä pitää olla jokin arvo lukijalleen! Tämä kaikki helpottuu kun vain kirjoitat. Kirjoita.

    5. Kuvita.

    Ota kuvia jos osaat ja kuvita niillä tekstiäsi. Kuvat eivät ole yleistä luuloa vasten pakollisia, mutta usein kyllä arvostettuja. Huonoja kuvia sen sijaan ei kukaan jaksa turhaan katsella. Tämä pätee muuten myös toisinpäin: Jos blogisi on kuvapainotteinen, sanoita sitä. Mutta sanoita hyvin, sillä myöskään huonoa tekstiä ei kukaan tarvitse.

    Sitten HUOM, nyt tarkkana: voit lainata muiden kuvia mutta silloin pitää täyttyä kaksi tärkeää kohtaa: 1. sinulla on erikseen kysytty lupa kuvan käyttöön  ja 2. kerrot selvästi lainanneesi kuvaa ja kerrot kenen se on.

    6. Keskustele.

    Bloggaaminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen juttu. Saat toki kirjoitella omaksi huviksesi ilman kommentointia, mutta silloin otat riskin että kirjoittelet jatkossakin yksin. Muista ennen kaikkea keskustelu muissa blogeissa: käy kommentoimassa niitä (ja muista että hyvällä kommentistakin on taas muille arvoa!) kirjautuneena käyttäjänä, jolloin houkutat muita kommentoineita omaa blogiasi kurkkaamaan.

    7. Jaa.

    Linkitä blogisi erilaisiin blogiportaaleihin, kuten Bloglovin ja blogit.fi. Perusta omia somekanavia, mutta maltilla. Blogilla on ihan hyvä olla oma FB-sivu, Insta-tili tai jopa Twitter-tili aihepiiristä riippuen, mutta mieti mitä juuri sinä tarvitset ja jaksat. Jokaista pitää päivittää yhtä suurella rakkaudella kuin blogiasikin, mutta hyvin hoidetut somekanavat tuovat toki lisää yhteisöä juttujesi pariin.

    8. Kierrätä.

    Kun homma alkaa luistaa ja tuotostesi joukossa alkaa olla timanttia, käytä sitä uudestaan. Hyvä kuva toimii monen tekstin kuvituksena, hyvä ajatus kestää kyllä kolmenkin erilaisen tekstin yli ja hauskan joulujutun voi ihan huoletta jakaa joka vuosi. Hyviä sisältöjä voi ja pitää käyttää uudestaan! Huomaat pian että juuri tästä syystä juttuja kannattaa kirjoittaa ”ajattomiksi”, sellaisiksi että ne voi vaikka ihan suoraan jakaa myöhemmin. Veera on kirjottanut tähän loistavat ohjeet, ne löytyy täältä. Kierrätä myös muiden juttuja! Niissä somekanavissasi voi hyvin jakaa myös muiden hyviä juttuja, kunhan muistat tägätä ja kertoa kenen juttuja jaat. Voit olla arvokas (kiinnostava) ihan vain jakamalla kaikenlaista ajatuksiisi liittyvää!

    9. Ole kiva tyyppi

    Bloggaaminen jos jokin on ammatti, jossa hyvillä verkostoilla pääsee pidemmälle kuin ilman. Ole kiva tyyppi! Juttele muiden kanssa, tutustu rohkeasti, mene alan tapahtumiin, laita suoria viestejä Instassa..mutta älä tunkeile. Ihan sellaiset perushyvät sosiaaliset taidot ovat tärkeät, sekä livenä että netissä. Tägää toiset bloggaajat omissa kuvissasi, jaa muiden juttuja, kommentoi kauniisti, pyydä muilta palautetta, kysy saatko tulla kuvaamaan…mitä vain, kunhan tutustut muihin ja olet kiva. Mainio Janita Autiokin on oman uransa aloittanut ihan vain kysymällä isoilta julkimoilta saako tulla kuvaamaan (tämän opin Hannen ja Satun mahtavan podin tokasta jaksosta, jonka voit kuunnella täällä). Kyllähän hän sai kun kerran kivasti kysyi!

    10. Ihan sama. Ota rennosti.

    Tämä sanapari tuntui toistuvan vinkeissäni, joten tehdään siitä vielä oma vinkkinsä. Ajattele aina välillä ihan sama. Ota rennosti. Bloggaaminen on lopulta melko kepeää hommaa, joka antaa tekijälleen juuri niin paljon kuin haluat sen antaa. Se myös ottaa jonkin verran, erityisesti jos teet tästä elämää suuremman asian. Vaikka blogimaailma onkin mennyt ammattimaiseksi ja taso on kova, ei sinun tarvitse heti alkuun ottaa kuvia ammattikuvaajan kanssa matchalatte kädessäsi juuri oikeansävyistä seinää vasten. Kiinnostavat ihmiset löytävät lukijoita omalla tyylillään, omalla tahdillaan. Joten: aina jos huomaat pähkiväsi jotakin detaljia todella pitkään, muista sanoa itsellesi ”ihan sama”. Jos menee vähän pieleen, siitä oppii.

    vinkkejä blogin perustamiseen

    Sitten ei muuta kuin aloittamaan! Blogin perustaminen ei lopulta ole sen kummempaa, sen kuin tekee vain! Jos päädyt avaamaan oman blogisi näiden vinkkien perusteella, vaadin saada kuulla siitä kaiken eli kommentoi alle kuka olet ja mitä kirjoitat.

    Konkareille pyyntö, kertokaa mitä listasta uupuu niin lisätään!

  • Kontrollin ystävälle perhe-elämä voi olla rankkaa

    Oletko kontrollifriikki? Et tietenkään ole, jos sinulta kysytään. Olet vain järkevä; ennakoit asioita, laitat tavarat siihen mihin ne kannattaa laittaa ja viihdyt paremmin siistissä kodissa.

    Itsestänihän toki tässä puhun. Myönnän ehkä vihdoin 35 vuoden kohdalla että olen aika tarkka, ja mieluiten tekisin asiat omalla tavallani. Hallinta, tasapaino, kaaoksen estäminen ovat mulle tärkeitä. Näen, kuinka asioiden kannattaisi mennä ja mun on tosi hiukan vaikea katsella vierestä jos ne ei niin mene. Boheemin kaaoksen keskellä olen hukassa, vaikka ihailenkin rentoja tyyppejä jotka luottavat siihen että asiat sutviutuu ilman etukäteisvalmistelujakin.

    Epäilen että luontaisesti lungeille tyypeille elämä lasten kanssa on helpompaa. Mulla nousee stressikäyrät jo melko pienestäkin kaaoksesta. Siitä että yksi nojailee avoimeen tiskikoneen luukkuun (kohta se rämähtää alas ja likaiset astiat menee rikki ja vanhaa ruokaa on kaikkialla) samalla kun toinen perkaa päärynästä käsin kuoria pois (mehumössöä kaikkialla, kohta se pyyhkii ne kädet myös paitaan) eikä kumpikaan kuuntele kun kerron miksi kannattaisi toimia toisin.

    Puhumattakaan vauva- ja taaperoajoista kun kaikki nukkumisesta syömiseen oli ihan arpapeliä ja panokset kovat (Tän vauvan niin pitäisi nukkua. Sen pitäisi kyllä syödä.)

    Larppasin tuossa hetki sitten takaisin näihin tunnelmiin kun yritin syöttää pientä yksivuotiasta, huonolla menestyksellä.  Tiesin ensimmäisen pään pudistelun kohdalla, että tein minä mitä tahansa, tämä tyyppi keksii jotain muuta. Vääntyy asentoon, heittää lusikkaa, repii ruokalappua – sitä kaikkea mitä taapero osaa ja mitä taaperon kuuluukin tehdä.

    Vaikka kuinka sanoisin että nyt on syötävä ja hei äläs nyt mene mihinkään, a taapero’s gotta do what a taapero’s gotta do.

    Tämä on se suurin syy miksi meille ei ehkä voisi tulla kolmatta lasta. Minun hallintaa kaipaava nuppini ei sitä kestä. Taipumukseni kontrolliin korostuu silloin jos stressaan tai olen huolissani. Mitä rennompi (tai krapulaisempi!) olen, sitä vähemmän kiinnostaa onko kahvimukit niiden normaalilla hyllyllä, monelta lapsi nukkui päikkärit tai löytyykö perheen kengät telineestä vai oven edestä. Suojaan pärjäämistäni tarkoilla suunnitelmilla.

    Pienten lasten kanssa tämä hallinnalla onnelliseksi on luonnollisesti vähän haastava metodi.

    Vauvojen ja taaperoiden maailmassa kontrolli on lähinnä kaunis haave, johon väsynyt aikuinen tarttuu nähdäkseen toiveikkaamman tulevaisuuden. Se on keidas, joka siintää edessä mutta jota ei koskaan tule. Tietenkään mikään ei mene niin kuin ajatteli, niin kuin olisi järkevää, tai edes kohtuullista. Kaikki menee ihan toisin koska lapsi on kesken, ja se vielä hakee niitä oikeita tapoja. Aikuisen tehtävä on sietää ja ohjata.

    Ei sillä että nämä kouluikäiset sen varmemmin asioita oikein tekisi, mutta ainakin niiden kanssa voi käydä asiasta keskustelun. Typerän ja jankkaavan keskustelun, mutta keskustelun kuitenkin. Taaperon ja luoja paratkoon vauvan kanssa mitään keskusteluja ei ole. On vain spagetteja lattialla ja veteliä raajoja haalarin päällä.

    Alle kolmevuotiaan kanssa ja vähän sen jälkeenkin elämä on pääosin kaaoksen taltuttamista ja anarkian ennakoimista. Se on mulle tosi, tosi vaikeaa. Ei se sotku, ei se kaaos, vaan se ikuinen tunne siitä että tämä homma ei ole hallussa. Tätä ei saa haltuun, tätä ei voi järkeistää. Tämä ei tule menemään niin kuin ajattelin.

    En pärjää.

    Vauva ei nuku, syö tai kakkaa silloin kun sen pitäisi. Minä en tee mitään näistä asioista silloin kun haluaisin. Oikeasti mikään näistä ei haittaa ja hommat aina lutviutuu, mutta järjestystä rakastavalle ihmiselle se on silti jatkuvaa epäonnistumista. Mitä enemmän vauva-ajoistamme on aikaa, sitä selvemmin huomaan että ne vuodet ovat olleet mulle kyllä välillä aika vaikeita. Osin varmasti hormoneista, osin synnytyksen jälkeisestä ahdistuksesta ja masennuksesta johtuen, usein ihan vain luonteeseeni liittyvän valuvian takia. Kontrollin ystävälle vauva-aika voi olla aika raskasta, vaikka kaikki menisi tosi hyvin ja lapsi olisi täysin terve.

    Moni näistä ajatuksista nousi pintaan kuin luin Mutsie-blogin Irenen hienoa “Hullu kuin äidiksi tullut” -kirjaa. Siinä Irene kuvaili omaa matkaansa synnytysmasennuksen ja -ahdistuksen kanssa ja tunnistin itseni hurjan monessa kohdassa. Miten paljon helpompaa kaikki olisikaan voinut olla, jos olisin silloin tajunnut ettei ole normaalia asetella pöydälle hiuspampulaansa oikeaan asentoon huomista päivää varten. Pampulan paikka oli viiimeisenä tavarajonossa, jossa oli myös päivän vaatteet, kello ja kaikki muutkin tarvikkeet jotta onnistuisin saamaan vauvan ensimmäiseen neuvolaan yhdeksältä aamulla.

    Hallitsin tavaroita, jotta hallitsisin tilanteen.

    Kirjaa lukiessa muistin että on rankkaa olla vähän hullu. Muistin myös, ettei vauvat ole ihan minun juttuni. Pärjään siinä ajassa, mutta siihen liittyy myös paljon vaikeaa siedettävää. Sitä en vielä osaa sanoa johtuiko vaikeudet vain synnytysmasennuksesta vai onko tämä minun hallinnan tarpeeni joka tapauksessa haaste vauva-ajalle.

    Onko muilla vastaavia kokemuksia? Onko kontrollihätä helpottanut jonkun lapsen kanssa?

    Irenen kirjan voi tilata ainakin täältä. Se kannattaa ehdottomasti lukea jos on vauva tulossa, yksi sylissä tai jo isoksi kasvanut! Erityisesti se kannattaa laittaa miehen luettavaksi, jos itsellä on yhtään taipumusta asioiden hallintaan. Tekstit saattavat hyvinkin selittää muutamia asioita myös puolisolle.

    Lue myös:

    Kuvat 3 ja 4 : Irene Naakka, Mutsie

  • Kuumat vinkit uhman selättämiseen

    22 Permalink

    Rakkaalla työkaverillani on kotona juuri siinä iässä oleva rakkauspakkaus. Jossain kohtaa pimenevää syksyä uhmakilsat alkoivat jo näkyä kasvoilla kunnes eräänä aamuna hän pyysi meiltä muilta apua. Kysyi voipuneena mitä tälle uhmalle oikein voi tehdä?

    Annoin empaattisimman katseeni ja kerroin joka ikisen vinkin, jotka suinkin muistin. Ne olivat nämä:

  • 20+1 lausetta, joita miehille ei sanota

    Elämme hieman epätasa-arvoisessa maailmassa, erityisesti mitä tulee vanhemmuuteen. Varmaan jokainen meistä äideistä on saanut selitellä joskus että meillä se mieskin hoitaa lapsia tai että joo, mä olen nyt baarissa vaikka mulla onkin pieniä lapsia.

    Miehet ei saa ihan vastaavaa kohtelua. Miehen töihin paluuta ei kummastella, eikä matkustelusta huomautella, jos lapsi on vielä alle vuoden ikäinen.

  • Ujo lapsi on fiksu

    53 No tags Permalink

    ”Noooo mikäs se sinun nimesi on?” 
    ”Veikö kissa kielen?” 
    ”Vähän vissiin ujostuttaa” 
    ”Sanopas nyt reippaasti”
    ”Kyllä minä tiedän mikä hänen nimensä on,
    haluan että hän itse kertoo sen vielä minulle” 
     
    Ujous on sosiaalisuutta painottavassa maailmassa kauhea taakka, erityisesti lapselle.