Tervehdys täältä jostain loma-aivojen syövereistä. Annoin itselleni joululahjoista parhaan ja poistin Instagramin kokonaan kännykästä, olisiko se nyt sitten ollut 22.12., en edes muista. Tuli sellainen ”nyt saa riittää” -hetki ja kaikkia suunnitelmiani vastoin minä se vain otin ja poistin sen.
Oli tarkoitus tehdä vielä vaikka mitä ”loma alkaa” ja ”vuoden kooste” sisältöä, mutta tulikin tahmea maku ja loman tarve, joten otin ja poistin. Enkä ole (niitä ensimmäistä noin kymmentä sormi hakeutuu automaattista Instaan -hetkeä lukuunottamatta) sitä kaivannut.
Kaikki somedetoxia pitäneet osaavat kertoa, kuinka ajatus kirkastuu ja kaikki on yleisesti parempaa ilman somea, ja se on täysin totta. Ensinnäkin huomaan, että mulla kaiken pahan alku ja juuri on todellakin juuri Instagram.
Ei mulla ole ollut mitään tarvetta roikkua puhelimella nyt kun se on pois. Tässä kohtaa myös ehkä hyvä tähdentää, etten edes ole Instagramissa ”kuin” noin 2-3h päivässä, vaikka se on mun työpaikka. Isoin aika- ja ajatussyöppö on sisältö ja sen laatu.
Toisekseen iso havainto oli se alkuperäinen loman tarve ja miten kirkkaalta se nyt näyttääkään: voi herramunrepaleeni (esikoiseni mainio go to päivittely) miten ihanaa on, kun ei ajattele elämäänsä jatkuvan sisällöntuotannon kautta.
Ehkä helppo ymmärtää ja ainakin sanoa, että ei kai kaikkea tarvitsekaan kuvata, mutta kyllä se niin on, että kun ammatikseen tekee sitä contsua niin on vaikea sulkea silmänsä jatkuvalta sisällöltä. Nyt kun sisällön tekeminen on ollut estettyä ja tavallaan suorastaan kiellettyä, on ollut aivan helvetin ihanaa.
Ei ollut ihan heti ihanaa. Ekana päivänä laitoin Julialle WhatsAppia että ”Poistin IG ja kauheet nikat. Joku 14 kertaa yrittäny mennä sinne. Oot nyt mun IG” ja aloin lähettää kuvia Julialle. Mutta! Heti viikkoa myöhemmin meidän viestin vaihto on ollut kaikkea muuta ja myös sitä sitä, miten ihanaa on elää ilman Instagramia.
Ja nyt pääsen asiaan. Kirjoitin Julialle eilen viestissäni näin:
Siis miten ihanaa on elämä ilman Instagramia ja voiko tästä enää koskaan luopua. Mä vaan luen, urheilen ja ajattelen. Leikin lasten kaa. Oon yleisesti täynnä rakkautta.
Oikeasti tässä viestissä näkyy IG:n poissaoloakin enemmän joululoman vaikutus, ja siitä lomasta mun piti tässä nyt kirjoittaa, mutta säästetään se siihen seuraavaan kertaan kun tekee mieli kirjoittaa.
Ei ole antaa mitään viisaita loppusanoja, päätöksiä tai suuria muutoksia. Kaikista todennäköisintä on, että lataan IG:n taas puhelimelleni joskus viikon sisään ja totean, että mikään ei ole muuttunut, ei kukaan kaivannut, ei mitään raportoitavaa ja jatkan ihan samalla menolla kuin aina ennenkin.
En jaksa edes miettiä, haluanko keksiä tähän jotain ratkaisuja, mutta ainakin voin muistaa tämän ajanjakson ja sen, että kunnon loma teki oikeasti todella hyvää. Ja edelleen ensi vuonna jatkan sen miettimistä, mitä muuta työelämässäni on ja tulee olemaan kuin Instagram. Tämä vuosi oli tietoisesti hyvin voimakkaasti kirja + Instagram, ensi vuosi voisi olla jotain muuta.
Parasta on se, ettei mun tarvitse vielä tietää, mitä se on. En tiedä, tuleeko olemaan koskaan varsinaista ”elämää Instagramin jälkeen” – aikaa, tai tarvitseeko edes, mutta ainakin ”elämää Instagramin lisäksi.”
ps. Tämän tekstin julkaisen kokeeksi myös Substackissa, joka nostaa päätään uutena blogialustana. Kiinnostaisi tosi paljon kuulla, mitä ajatuksia siitä on täällä og blogilukijoissa, oletteko te Substack porukkaa vai ette?