Asiat, jotka puolisossa ärsyttää

Tänään löytyi somesta kahdeksan kysymyksen lista, joka pitäisi puolisolta kysyä. Tiedättehän, mihin mentäisiin lomalle, miten rahamme voi, voitko hyvin, oletko onnellinen. Jaadijaadajaada.

Ei nyt oikein jaksaisi näin maanantaita tuota. Sitä paitsi tiedän noihin kaikkiin jo vastaukset.

Paljon enemmän kiinnostelee tehdä Insinöörin kanssa lista ärsytyksen aiheista, joita olemme tässä kymmenen vuoden aikana toinen toisistamme saatu kerättyä.

Tässä siis meidän söpöt ”no näistä me aina kinastellaan, mutta sillä tavalla rakastavasti” jutut. Tai sitten sellaiset, joille pyöritellään silmiä ja tuhahdellaan vielä RyhmäHaudassa.

Asioita, jotka minua ärsyttää puolisossani: 

1. Ei rutista käytettyä nenäliinaa oikeaoppisesti vaan jättää sen siistiksi taitokseksi (josta räkä näkyy selkeästi läpi ja kosketusvaara on todellinen)
2. Aivastaa liian kovaa (ja usein)
3. Lämmittää ruoan mikrossa liian kuumaksi. Mikään ei tarvitse kahta ja puolta minuuttia!
4. Puhaltelee ruokaansa lämmityksen jälkeen kovaäänisesti kylmemmäksi
5. Polttaa silti usein kielensä
6. Jättää lusikan pään tyhjään jugurttipurkkiin niin että jugurttipurkki on pöydällä vaakatasossa
7. Kopistaa karkkipussin tyhjäksi pöydälle ja etsii sieltä parhaat. Kyllä se on ne vihreät kärsittävä ennen kuin punaisiin saa edetä.
8. Korjaa mun hyvien juttujen pienet yksityiskohtien puutteet kesken sen hyvän jutun. Ihan sama oliko se paha karkki vihreä vai ei.
9. On muutenkin vähän turhan tarkka yksityiskohdista. Puuta tai CLT:tä, väliäkö sillä! Astu tänne häsläpuolelle vaan, täällä on kivaa!
.
.
.
326. Ei kuuntele kun nalkutan näistä asioista

Asioita, jotka puolisoani ärsyttää minussa:

1. Valitan 326:sta asiasta
2. Annan ymmärtää, mutta nukahdan ennen kuin voisin ymmärtää antaa.

Näillä mennään jo 11. vuoden puolalla, ja hyvin pyyhkii! Haluaisinkin tässä muistutella muitakin kestävän parisuhteen salaisuudesta:

Lue myös:
Nalkutuksen teoriaa, osa 1 
Nalkutuksen teoriaa, osa 2

Ja jos aforismit on sun juttu, muista käydä katsomassa Mamman ikimuistoiset perheaforismit. Koska toden totta, jollei se ole Noro, se on ripuli.