Olen taas tänään tehnyt sen noin kuusikymmentä kertaa: vaihtanut asentoa, ähkäissyt, yrittänyt toista. Istunut siinä viisi minuuttia ja löytänyt lopuksi vasemman jalkani oikean päältä. Taas se on ristissä, tulee fyssarilta huutia!
Laukun pohjalla polttelee salikamat (ah, ihana kesä ja vähäiset varusteet!) ja siellä tuttua tutummassa pisteessä alhaalla vasemmalla säteilee, vihloo, aaltoilee ja välillä vain tuntuu. Tavallaan odotan sitä salikeikkaa innolla, se on aina kivaa ja varmasti loppupeleissä auttaa, mutta toisaalta tänään on taas vuorossa bulgarialaiset askelkyykyt ja ne ei meinaa onnistua hunona selkäpäivänä. Eli kaikkina päivinä.
Iltapäivän tunteihin mennessä päänsärky on jo tosiasia, silmät tuntuu huonolta ja näytön asentoa korjaan päivän sadatta kertaa. Duuni alkaa maistua puulta, kunnes tajuan, että kyse ei ole asioista vaan asennoista: tämä ei vain toimi.
Uusi työtuoli on tulossa, check, saan myös kyynärtuen, check. Silti vähän pelottaa, että entä jos nekään ei auta yhtään? Olen jo nyt tilassa, jota jossain terveyslehdessä kirjoitettiin suunnilleen näin:
Aivastaminen pelottaa, rappuset ja vessassa käynti voivat tuoda haasteita”.
 |
| Ah. Maastaveto. Jonain päivänä minäkin sinua harrastan! |