Olen perinyt isältäni suunnittelemisen jalon taidon. Siis ihan ultrahypermonimutkaisten suunnitelmien tekemisen taidon. Siihen liittyy yleensä paljon logistiikkaa ja erilaisia paikkojen kutsumista pisteiksi.
Tyypillisimmin nämä suunnitelmat syntyvät myöhään illalla ja niiden luomiseen liittyy monen monta puhelua. Niihin saattaa helpostikin myös liittyä ihan vaikka sellaisia melko tuntemattomiakin ihmisiä.
Poimitte sen venemekaanikko Jesperin teidän autolla pisteestä A, jätätte veneelle auton ja lähdette sitten mun autolla pisteeseen B. Matti ajaa teidän auton pisteeseen C, te otatte junan ja tavataan sitten kaikki pisteessä D klo 18.37 niin ehditään seitsemän lauttaan.
Olen saattanut kerran tälläisen suunnitelman seurauksena viettää aika monta tuntia yksin Turun linja-autoasemalla. 9-vuotiaana.
No mutta.
Joskus käy kuitenkin niin että nämä hienot suunnitelmat tippuvat kuin itsestään käteen.
Ostimme jokin aika sitten lastensängyn uuteen kotiin. Sänky ei nykyiseen kotiin mahdu, joten aioimme tuoda sen Lahteen Insinöörin vanhemmille säilöön. Ainoa ongelma oli se, ettei sänky mahdu meidän autoon muuten kuin takapenkki käännettynä, eli tyhjänä tyypeistä. Kenenkään ei ole oikein tehnyt mieli ajella muuten vain Lahteen ja takaisin, joten siinä se on sitten olkkarin seinää vasten nojaillut nyt hyvän tovin.
Perjantaina Insinöörin vanhemmat tulivat tontille nostamaan maljan Insinöörin synttäreiden kunniaksi.
Päässäni välähti – suuret suunnitelmat naksahtivat kuin itsestään paikoilleen.
Hei mitä jos te ottaisitte lapset kyytiinne istuimineen ja veisitte ne Lahteen? Me voitaisiin juhlia täällä synttäreitä ja tulla sitten huomenna sen sängyn kanssa perässä, saataisiin se vihdoinkin sinne tuotua? No tietysti, hyvä idea!
Miten nautinnollista ratkaista tämä! Ainakin kolme kärpästä yhdellä iskulla: treffi-ilta, lapsille Mukkila-aikaa ja sänky vihdoin oikeaan paikkaansa.
Kaikki meni ihan suunnitelman mukaan, tietysti. Käytiin syömässä, lapset lähti onneissaan Mukkilaan ja me kotiin katsomaan Vain Elämäätä. Juotiin olutta, syötiin karkkia ja nukuttiin pitkään seuraavana aamuna. Käytiin salilla yhdessä, käväistiin tontilla ja mentiin sushin kautta vähän vielä kaupoille (siis Giganttiin vertailemaan lamppujen kelvineitä).
Iltaa vasten ajeltiin Lahteen. Torkahdin etupenkille, niin kuin aina. Heräsin vallan tokkurassa melkein perillä. Ajaminen se on aina niin rankkaa.
Ei oo totta, Insinööri parahti, kun noustiin oikeasta liittymästä ylös. Tiedätkö mitä me unohdettiin? Mietin äkkiä läpi. Huomisten synttärijuhlien lahja on mukana, lapsille vaihtovaatteet ja meille yökamat. Mitäs nyt?
Katso takapenkille, Insinööri vinkkasi. Katsoin. Ei siellä mitään näkynyt. Tyhjä penkki vain.
ILMAN SITÄ SAATANAN SÄNKYÄ.
Siellä se nyt sitten nojailee olkkarin seinää vasten. Pisteessä A.