”hihi äiti sun kainalo on karvainen”.Kiitti vaan. Ajele sinä sitten kun ehdit siinä niitä tuijotella. #nytonvähänruuhkaaPosted by Valeäidin tunnustukset on Wednesday, September 9, 2015
Karvanpoistoteknisten kommenttien lisäksi tyttärelläni on välillä muitakin aika oivaltavia ajatuksia. Eilen kun ajeltiin kotiin, hän summasi pakolaiskeskustelun napakasti:
”Äiti, sitten kun ne erikieliset ihmiset, jotka on nyt joutunut tulemaan Suomeen, sitten kun ne on asunut täällä vähän aikaa niin ne ehkä oppii suomea ja sit niist onkin tullu suomalaisia.”
Tämä keskustelu ja sen jälkilölyt siitä, miten aikuiset oppii suomea (”vaikka sitten niiden uusilta kavereilta”) oli heittämällä parasta, mitä pakolaiskriisistä on toistaiseksi minun korviini kantautunut.
Miten yksinkertainen maailma onkaan, kun sen ajattelee lapsen silmin ja poistaa välistä kaiken pelon, häpeän, ennakkoasenteet ja ylpeyden. Että tässä me sitten ollaan kaikki eriväriset, -kieliset ja -kokoiset ihmiset ja me ollaan sit kaikki suomalaisia.
Eikä mun tarvinnut sanoa mitään muuta kuin ”Juuri näin rakkaani.”