Olen aina välillä muistanut kirjoittaa talteen Kolmosen hauskoja tai oikeastaan viisaita letkautuksia, jotka osoittavat että tällä pienellä on tunnetaidot kyllä kohdillaan ja sanoissa löytyy.
Tässä niistä muutamia! Ensimmäiset ovat suunnilleen sellaisilta ajoilta kun hän on ollut kaksi- ja kolmevuotias:
Kaksivuotiaan hienot tunnetaidot
Jonkun hiukan riitaisan tilanteemme jälkeen hän totesi mulle:
”Nyt ei enää harmita sua, nyt mä en enää riehu.” Ja todellakin lopetti sen mitä ikinä olikaan vääntämässä (todennäköisesti jotakin todella pientä).
Kerran kesken leikin hän totesi yhtäkkiä spontaanisti ”Mä olen kiltti tyttö kun mä en lyö!”
Tätä edelsi muistaakseni sellainen että Kolmonen oli edellisenä päivänä ensimmäistä kertaa lyönyt pientä veljeään, ja tämä taisi jäädä aika paljon painamaan mieltä. Eikä se tämän jälkeenkään ole lyönyt veljeään kuin kerran ja senkin lasken melkein minun syykseni.
Hauskoja on myös olleet hetket kun hän on ollut muina aikuisina huomauttamassa veljelleen tomerana kaksivuotiaana:
Kakkonen nyt ei ole akkari aika, nyt on iltapala-aika!
Tai tuomaroimassa meidän riitojamme: yleensä kun ketkä tahansa kaksi ihmistä kiistelee jostain, tulee jossain kohtaa Tuomari Kolmonen paikalle ja ilmoittaa jämptisti kenen pillin mukaan mennään, erittäin usein näin: ”Isi sä oot väärässä, äiti on oikeassa”. Viisas tyttö.
Sitten on ollut niitä vähän ylimääräisiä täytesanoja, jotka ovat jo näköjään kai jääneet käytöstä pois, kuten ”Nää housut on näköjään kai vähän liian suuret mulle”
Ja liikuttavia huomioita elämästä: ”Äiti aina kun mä itken sä pyyhit mun kyyneleet”
Viime kesältä hauskin muisto on se kun oltiin Kakkosen, Kolmosen ja Nelosen kanssa menossa rannalle ja mentiin vähän väärää tietä. Siinä sitten aikamme napistiin Kakkosen kanssa, taisi olla vähän hermot kireällä jo kummallakin. Kolmonen katseli hetken meidän menoamme ja sanoi sitten aivan mieli matalana:
Meillä on ihan surkea perhe
Hän taisi tarkoittaa että ollaan surkeana, surullisena, kun oltiin harmiintuneen kuuloisia, mutta elämään jäi kyllä ajatus siitä että tämä perhe on ihan surkea.
Neljävuotiaana viisaus lisääntyy
Hetki sitten valmistimme yhdessä salaattia, Kolmonen leikkasi tomaattia. Yhtäkkiä hän henkäisi ja lopetti hetkeksi, arvasin että osui sormeen. Kysyin onko kaikki kunnossa ja hän vastasi heti että on on, ei tule edes verta!
Totesin rauhallisesti että no, silleen sitä oppii, johon Kolmonen vastasi:
”Silleen sitä pelästyy”
Kerran istuimme autossa kolmistaan Kolmosen ja Nelosen kanssa. Oli ihan hiljaista ja rauhallista, kukaan ei tehnyt mitään. Kysyin Kolmoselta miten takapenkillä menee ja mitä teette. Hyvin, hän vastasi, mä silittelen vaan Nelosen poskea, se melkein kohta nukahtaa! Hiljaisuus jatkui, kunnes yhtäkkiä takaa kuului hiljaa rakkaudellinen kuiskutus:
”Ei hätää Nelonen sä et jää yksin, mä olen sun kanssa aina”
Multa taisi tulla vähän vettä silmistä, ja tiedän jo mitä tarkoittaa sillä eräänä päivänä mummolassa Kolmonen sanoi heti herätessään suuren oivalluksen:
”Kun silmistä tulee vettä niin rakastaa”
Kolmonen myös tunnistaa hienosti miten toimintansa on joskus ristiriidassa sen kanssa miten hän odottaa itse itsensä käyttäytyvän.
Eräänkin kerran yritin jutella jotakin Insinöörin kanssa ja Kolmonen tuli (niin kuin lapset tulee) jatkuvasti keskeyttämään, hänellä oli paljon asiaa. Jossain kohtaa tuskastuin vähän ja sanoin että nyt hei ole hetki hiljaa, yritän jutella Isin kanssa.
Kolmonen vetäytyi loukkaantuneena. Hetken päästä palasin asiaan ja pyysin anteeksi että sanoin vähän tiukemmin. Kerroin, että joskus pitää vaan jaksaa vähän odottaa omaa vuoroa, harjoitellaan sitä yhdessä, et voikaan vielä sitä osata.
Kolmonen vastasi hieman tuskastuneena: Mut äiti mun aivot sanoo että ”sano se nyt”!
Loppuun vielä pidempi tarina, joka taas kerran saa mut ihmettelemään miten näistä lapsista on tullut näin upean taitavia tunnetaidoissaan vaikka niiden äiti tuntuu olevan vaan sähisevä hermokimppu. (Sen täytyy olla siis isän ansiota)
Tilanne alkaa siitä että näen Kolmosen heittävän Nelosta isolla kivellä. Pelästyn ja sanon heti tiukasti.
Minä: Kolmonen! EI saa tehdä noin. Nyt oli tuhmasti tehty.
Kakkonen huutaa vähä kauempaa mulle: Älä suutu sille! Älä ole sille liian ankara.
Kolmonen (alkaa itkeä vähän): Äiti sä et voi sanoa mulle noin, mä en tykkää että huudetaan
Minä: en mä huutanut, tiukasti sanoin kyllä
Kolmonen: Mutta mä olen herkkä tällaiselle
Minä: Nii oot rakas mut tää oli vakava asia, mun oli pakko sanoa tiukemmin. Ketään ei saa heittää tommosella isolla kivellä.
Kolmonen: (Surkeana) mut kun Nelonen heitti eka!
Minä: Okei mut ei silti saa heittää takaisin
Kolmonen: No mut mitä mun olisi pitänyt sanoa? Mä sanoin itselleni että älä tee niin!
Ja niin edelleen. En malta odottaa että Nelonenkin alkaisi puhua jotakin järkevää, ehkä silloin sekin osaisi vuorovaikuttaa muillakin keinoin kuin kiviä heittämällä!