Perheenvarsi-Jenni auttoi minua visualisoimaan oman työpersoonani kaksi eri puolta, eikö ole hieno!
Olen tehnyt uraa konsulttina vuodesta 2007 ja ollut Valeäiti vuodesta 2012, vaihtelevalla intensiteetillä kumpaakin. Paljon niin että konsultti eka ja Valeäiti tokaksi, tällä hetkellä toisin päin. Aina ne kummatkin ovat kuitenkin sisälläni olleet: haluan yhtä aikaa auttaa perheitä näyttämällä arjen kaikki puolet (aina toiveikkaassa valossa) ja toisaalta miettiä kaupallisia asioita, johtaa muutosta ja keksiä uusia asioita digitaaliseen elämään.
Pitkään pidin näiden välillä muuria, ajattelin ettei ole sopivaa olla tämmöinen perhebloggaaja konsulttipiireissä. Olin vuoteen 2016 asti täysin anonyymi itsekin Valeäidissä!
Sitten kerran eräässä Tärkeässä Konsulttipalaverissa erittäin kokenut konsultti, joka oli silloin asiakkaani, tuli kertomaan että oli lukenut uusimman blogijutun ja nauranut ääneen. Seisoin jakkupuvussani naama punaisena kun muistin että siinä jutussa oli puhuttu siitä kuinka lapsi paljastaa vanhemman pieraisseen kassajonossa.
Silloin aloin miettiä että jaa, taitavat nämä piinkovat konsultitkin olla ihmisiä, joilla on jopa lapsia. Silloin vapauduin tekemään kumpaakin avoimesti ja koen että tästä on ollut pelkkää iloa ja hyötyä mulle! Nyt oli aika ymmärtää ja tunnustaa myös se että nämä kaksi ammattiani ovat kummatkin piinkovia ja hyvää osaamista joka itse asiassa tukee toinen toisiaan.
Tein tämän bannerin kertoakseni sen myös muille. Että minussa saa aina kaksi yhden hinnalla (halusi tai ei), luovan sisältöihmisen ja analyyttisen asioiden edistäjän. Samalla tämän tiivistäminen sanoiksi oli mulle hyvä hetki miettiä, mitä haluan itse tehdä. Tätä kysymystä pyörittelen jatkuvasti vuodesta toiseen ja päädyn aina ratkaisemaan sen näin kuin nyt; teen kumpaakin yrittäjänä.
Mutta positiivinen ongelma on se että näen jotakin isoa tapahtuvan pian jommalla kummalla puolella. Mulla on sellainen kutkuttava olo kummankin suhteen. Tunnen kummankin puolen hautovan juuri nyt sisällään jotakin iso tönäisyä, seuraavan vaihteen päälle laittamista, enkä ole varma kumpaan vaihdekeppiin haluaisin nojata kunnolla.
Valeäidin puitteissa haluaisin kirjoittaa kirjan. Siihen on jo sisällysluettelo valmiina. Se vaatisi paljon aikaa mutta antaisi hirveästi, uskon että se olisi tavallaan viimeinen silaus tähän “armollisen perhearjen” brändiini, joka mahdollistaisi paljon uutta.
Konsulttipuolella on paljon aiheita, joita haluaisin päästä edistämään. Energiakriisi, perheiden palvelut, ihmisten hyvinvointi töissään. Myös ihan kunnianhimon puolella näen polun, jota voisin vihdoin alkaa rakentamaan. Olen vuosia puhunut että minua kiinnostaa yhdistää moderni markkinointi ja myynti ja nyt tiedän sille roolille nimenkin: kaupallinen johtaja. Se haluaisin olla.
Kumpaakin ruutitynnyriä ei voi kopeltaa samaan aikaan, joten olen avannut tämän mietintäni tähän banneriin ja kaikille vastaantuleville ja annan ajan näyttää kumpaan suuntaan lähden yrittämään.
Tämä nykyinen malli, jossa teen jatkuvasti kumpaakin puolta ei ole kestävällä pohjalla, jos alan tehdä jompaa kumpaa isommin. Mun tapa tehdä töitä on heittäytyä, omistautua, pistää kaasu pohjaan. Ei ole ihan realistista ajatella että kumpikin puoli säilyisi yhtä vahvana siis.
Valeäiti-Hanne on ollut selvästi dominoivampi aina Kolmosen syntymästä lähtien, se sopii niin hyvin pienten lasten kanssa elämiseen. Yrittäjänä, erityisesti tällä alalla, elämä on tosi joustavaa ja töiden määrä on ollut tosi maltillinen jo vuosia. En todellakaan ole tehnyt täyttä viikkoa.
Silloin kun jäin äitiyslomalle Kolmosesta, tein konsulttina aivan täyttä viikkoa (ja vähän päälle) ja jossakin väleissä vielä Valeäitiä lähes yhtä paljon kuin nyt, niin taloudellisesti kuin sisällöllisesti. Itse asiassa silloin tein sitä enemmänkin koska julkaisin lisäksi pari kautta podcastia.
Mutta Ykkönen ja Kakkonen oli silloin niin isoja, että siihen tuntui olevan kaistaa. Ajattelen ja ajattelin myös että tietyllä tavalla kiire sopii mulle, tai jos ei kiire niin ainakin sellainen meininki että tekemistä on. Uskon siihen kyllä edelleen, vaikka nämä löysemmät vuodet ovat olleet kyllä hyvin nautinnollisia myös. En näe itseäni kuitenkaan ihan loputtomiin nautiskelemassa näin rennosta arjesta, vähän actionia pitää olla kanssa!
Toim huom ei niin paljon actionia että uupuu, taas, kiitos.
On ollut ihanaa tehdä tosi rentoa päivää ja on ollut kiva että työn sisältö on pääosin tosi positiivisesti latautunutta, asioista saa vain innostunutta palautetta ja lopputulokset on aina kivoja ja viihdyttäviä.
Konsultin työ on henkisesti ihan eri tasolla. Työ on intensiivistä, vaatii voimakasta keskittymistä ja aivojen käyttöä, ja asiakkaan kanssa työskennellessä mun tehtävä on antaa omaa energiaa muillekin, jotta projektit etenee. Niiden tuntien jälkeen on aina takki aivan tyhjänä eikä energiaa välttämättä ole enää perheelle, saati itselle.
Mulle sisällöntuottajan työ on tästä kaikesta ihana hengähdys, vaikka sekin on omalla tavallaan raskasta. Pakko rehellisesti kyllä sanoa että se on silti tuhat kertaa helpompaa työtä kuin konsultointi. Ja siksi se ei aina ihan itsessään riitä mulle.
Ajattelen siis tarvitsevani elämääni kumpaakin: luovaa, kepeää ja ilahduttavaa sisällöntuotantoa sekä raskaan sarjan ajattelua, jossa on oltava täysillä läsnä ihan koko ajan. Niin kauan kuin talossa on pieniä lapsia, nämä kummatkin tulevat myös ihan arkielämästä riittävästi esiin (okei ehkä ei se ajattelupuoli, lol) joten sellaiseen hc uratyöhön ei ole ollut niin suurta kaipuuta.
Arvaan kuitenkin jo nyt että pienimpien tästä vähän vielä kasvaessa alkaa mieleni janota taas jotakin uutta siellä liiketoiminnan puolella. Tunnen sen ensimmäiset tuulahdukset jo nyt ja huomaan kaipaavani enemmän konsultoinnin projekteja tähän sisällöntuotannon rinnalle – tai voimakkaampaa liiketoiminnallista kehittämistä Valeäitiin. Aika näyttää.
Tämä on kaikki nyt tämmöistä metatason spekulointia ja “mitä musta tulee isona” mietintää, sillä arjen tasolla mulla on juuri nyt käsissäni täydellinen yhtälö – saan tehdä kumpaakin, omaan tahtiin!
Siksi nyt oli täydellinen hetki kuvata auki tämän kahden eri maailman kohtaaminen minussa. Tämmöinen oman ammattipersoonan tiristäminen yhteen kuvaan oli supervaikeaa ja siksi kiinnostavaa, suosittelen kaikille!
Eka ja vika kuva minusta Teemu Laitinen Ekonomi-lehdelle, ensimmäisen kuvan grafiikat Jenni Kuhalainen.