Mä olen kauheassa kaninkolossa, jonka nimi on kirja. Teen sitä mukamas kaiken aikaa, mutta oikeasti se ei edisty yhtään. Ei siis saatana yhtään. Minä se vielä maaliskuussa hehkutin kylille ja mantereille, että aivan upeaa on, menee hienosti eteenpäin ja on tässä jo sata sivua kasassa parin kk jälkeen!
Tokihan tiesin, että ei tämä niin helppoa ole, mutta en halunnut ajatella niitä aikoja, ne siinsi siellä jossain edessä. Vinkki itselleni: nyt on se jossain edessä. Mun piti pitää kesälomaa ja kirjan ekan version pitäisi olla syyskuun alussa valmiina HAHAHAHAHAHA.
Ei ole lomia tulossa kun tämä on etenemisen tahti.
Kirja etenee nyt niin, että otan aina jonkun 4h pätkän, että NYT MINÄ TEEN KIRJAA ja minuutin jälkeen päädyn selaamaan instaa. Kirjoitan kyllä mielelläni ha helposti, mutta se ajatteleminen on vaikeampaa. Että mitä mä kirjoittaisin ja miksi. Ja kun ajattelu alkaa olla vaikeaa (ne helpot jutut on jo kirjoitettu) niin hiljaista on, vaikea ei enää ole mun juttu kun voisi myös vain selata somea.
On siellä jotain tapahtunut, mulla taitaa olla jotain 110-20 liuskaa tekstiä kun tavoite on 250. Niistä noin 90 on ihan paskaa, sitten on 20 hyvää ja 10 sivua toistoa kun olen unohtanut jo kerran kirjoittaneeni samat ”tosi hauskat läpät”.
Olen päässyt siihen pisteeseen, että fantasioin jonkun muun kirjoittavan tän kirjan. Oikein hekumoin ajatuksella, että Thurénin Julia tai Palkoahon Milla kirjoittaisi tän mun puolesta. He voisi kaikilla toimittajan taidoillaan kaivaa kiinnostavat faktat ja upottaa ne herkulliseen taustatarinaan, tulisi niin hyvä!
Huono puoli tässä ajatuksessa: En taida luottaa omiin taitoihin tai ehkä ennen kaikkea jaksamiseen. On niin työlästä moinen, enkö voi vain kirjoittaa hippelis hyppelin blogipohdintaa?!?
Hyvä puoli ajatuksessa: Olen ilmeiseti sitä mieltä, että tämä kirja pitää kirjoittaa ja että siitä voi tulla hyvä. Äh kai se on pakko jaksaa.
Ja paskin puoli tässä kaikessa: mulla ei riitä tekstiä blogiin. Kaikki luova mitä musta tässä puristuksessa jää, menee Instagramiin. Ja kun tajusin viikonloppuna Turussa, miten kovasti ikävöin Satun, Lauran ja Maijun blogeja (ja myös niiden kirjoittajia), en halua kuopata omaani.
Kyllä minä täältä vielä nousen. Yksi paska sivu ja vääräksi todettu väite kerrallaan. Huomenna on taas uusi päivä ajatella toiveikkaasti että TÄNÄÄN. Tänään mä kirjoitan paljon.
Kuvat: yhdessä näistä kirjoitan kirjaa, arvaatko missä?