En ikinä kirjoita tästä vaikka monesti asiaa mietin, koska.. no tämä asenne tuntuu Suomessa olevan niin yleinen että oletan kai jonkun täälläkin olevan sitä mieltä että lapset on vain vaivaksi ja hyvä vain että niille pidetään jöötä.
Viimeksi havahduin lapsivihamieliseen Suomeen lentokentällä kun tultiin kotiin Espanjasta, ero oli niin iso.
Pienin itki väsymystään tuloaulassa ja näin sen: ainakin viisi aikuista kääntyi ärtyneenä katsomaan mikä homma ja meidät nähdessään yritti piilottaa spontaanin reaktionsa, kääntyi ehkä vaivaantuneesti hymyillen taas pois.
Tajusin heti kaksi asiaa: sen että ärsytimme muita ja sen etten minä tajunnut pelätä sitä. En esimerkiksi hyssytellyt performatiivisesti oikein kovaan ääneen, osoittaakseni muille aikuisille että minä yritän kyllä hoitaa tämän hirvittävän meluhaitan pian pois.
Ehdin jo tottua hyvään Espanjassa, missä ei koskaan tarvinnut miettiä muiden reaktioita ja sai rauhassa vain olla niin miten tilanne on: lasta itkettää, menee ohi kun päästään nukkumaan autoon. Espanjan lentokentällä tilanteessa olisi kääntynyt kymmenen ihmistä, kaikki olisivat hymyilleet tai jopa yrittäneet auttaa.
Siellä vaan oli niin 100% erilaista liikkua lasten kanssa julkisilla paikoilla että lopetin jo asiasta stressaamisen. Opin että lapset saa olla julkisesti yhtä epäloogisia ja sekoilevia kuin kotonakin, sellaisia lapset on. Opin ajattelemaan että sitä uskaltaa mennä bussiin milloin vain, väsyneenkin lapsen kanssa, tai viedä ne ravintolaan.
Eräässäkin ravintolassa paikan ainoa työntekijä otti Nelosen vartiksi syliin ja viihtymään kun ”sulla on siinä niin kädet täynnä, syö rauhassa”.
Välillä tuntuu että siellä ei ollut pelkästään lapsia kohtaan lempeämpi kulttuuri, vaan myös vanhemmuutta kohtaan.
Tässä kaksi kuukautta myöhemmin olen taas turtunut tympeisiin katseisiin ja tottunut siihen että täällä Suomessa vauvat ja pienet lapset ovat ihan vain olemalla samassa tilassa – vaikka hiljaa ja ”kiltisti” – uhka, mahdollinen äänisaaste tähän muuten niin mukavaan päivään. Vievät metrossa paikat, hidastavat minua bussissa, sotkevat vielä kirjastotkin mennessään, kuinka ne kehtaa.
Eikö noi niiden vanhemmat pidä niitä yhtään kurissa?
Vaikka olen jo 12 vuotta kokenut tätä hiljaista negatiivista asennetta, yllätyin kun 11-vuotiaani kohtasi eilen niin törkeää käytöstä. Kakkonen virvelöi itsekseen laiturilla yhdessä satamassa ja uistin sattui takertumaan lähellä olevan veneen köyteen.
Kakkonen koputti kohteliaasti veneen kantta ja sanoi että anteeksi, uistin tarttui, voinko nousta irrottamaan sen – tai en tiedä mitä hän tarkkaan sanoi mutta varmasti jotain kivempaa kuin mikä oli vihainen vastaus:
”Ens kerralla sun uistin lentää sitten ilman siimaa mereen”.
Kahden aikuisen voimin oli kuulemma aika pitkään ja hartaasti urputettu kaikenlaista kalastamiseen sekä kasvatukseen (”eikö sulle ole opetettu?”) liittyvää ja lopulta irrotettu se uistin mutta annettu sen mukana tuo mukava pieni loppusivallus.
Myöhemmin lapsi kertoi että tämän veneen aikuiset olivat koko kalastuksen läpi mulkoilleet häntä vihaisesti.
Mä olin niin surullinen tän kuullessani. Että aikuinen uhkailee ja äksyilee lapselle.
(Jos nyt yrität mielessäsi jotenkin perustella aikuisen näkökulmaa niin kalastus ei ollut siinä kiellettyä ja vaikka olisi, on olemassa asia nimeltä ystävällinen huomauttaminen.)
Toihan on ihan käsittämättömän huonoa käytöstä. Miettikää jos tämä olisi ollut aikuiselle sanottu asia, miten aggressiivista! Toisin sanoen täysin epäreilua lapselle joka on aina lähtökohtaisesti aikuiseen nähden heikompi, sekä fyysisesti että valta-asetelman suhteen.
Aikuisen tehtävä on muutenkin puhua (erityisesti tuntemattomalle) lapselle taiten, ymmärtäen oman valtansa tilanteessa. Siihen ei missään tapauksessa sovi uhittelu, edes silloin jos lapsi on selvästi tehnyt jotakin kiellettyä tai ”tuhmaa”. Lapsi on silti lapsi.
Eikä muuten varmasti olisi tämä tyyppi edes aikuiselle näin sanonut koska aikuisethan ansaitsee kunnioitusta, ja toisaalta aikuinen voi provosoitua ja olla aggressiivinen takaisin. Lapsille on helppo uhitella.
Ja lapset ovat ärsyttäviä kiusankappaleita jotka voisivat oikeastaan jäädä kotiin kunnes ovat riittävän vanhoja maksamaan veroja.
Harmillisesti siihen päästäkseen on jokaisen ihmisen opittava elämästä aika paljon kaikkea, suuri osa kantapään kautta. Siitä aiheutuu joskus vaivaa, meteliä ja sotkua. Matkaa voi tasoittaa kuka vain auttamalla lempeästi, opettamalla elämän saloja. Irroittamalla uistimen köydestä ja ohjaamalla kalaisimpiin vesiin.
Tekisi mieli sille ihmiselle (joka joskus oli itse lapsi) kertoa että tämä kyseinen lapsi on ihan mieletön. Fiksu, utelias, taitava ja oivaltava. Innostunut kalastuksesta ja harjoittelee sitä väsymättä.
Mokaileekin joskus toki mutta tarjoili meille samana päivänä itse kalastamansa ahvenet voissa paistettuna.
Hänellä on sellaiset aivot että uskon hänen tekevän jotain aivan mieletöntä koko yhteiskunnan eteen vielä joskus, vaikka nyt vielä saattaa vähän sotkua syntyä elämää harjoitellessa.
Jonain päivänä hän on aikuinen, joka kohtaa tulevat kalastajat lämmöllä opastaen, menee ehkä rannalle kertomaan että kannattaa olla pikkaisen kauempana veneestä, tuolta saa varmasti ahvenia.
Uskon että aikuisena hän ymmärtää ettei lapsetkaan ole koneita jotka oppii kaiken kerralla ja muistaa ikuisesti.
Ja hän käyttäytyy jo nyt paremmin kuin sinä.