Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Miltä se somen vähentäminen on tuntunut? Melko tylsältä.

Kuudes päivä harkitumpaa somemeininkiä takana.

Ei tunnu vaikealta, mutta ei tunnu erityisen hyvältäkään. Huomaan isoja aukkoja elämässäni, erityisesti luovuudessa. Kaipaan aivan hurjasti Instagramia, story-höpöttämistä ja ohimeneviä one linereita. Kun välipalaksi sopivat some-julkaisut ovat poissa, mitään ei synny blogiinkaan.

Yllättäen huomaan että somella on mulle sittenkin ihan oikeasti tärkeä merkitys, sen tarjoama luovuuden ilmaisu on merkittävä vastapaino mun päivätöille. Nyt kun some on pois vaihtoehtojen joukosta, teen töitä. Ihan liikaa! Ja sillä entisellä selailuajalla luen uutisia. Tai siis “luen”, eli en oikeasti. Lähinnä pakenen jotain.

Sillä se jos jokin on tullut taas todistettua – kännykkä on mulle paikka paeta vaikeita tunteita. Tylsyyttä, pelkoa, ärtymystä, ahdistusta. Tartun kännykkään sillä sekunnilla kun työjuttu on liian vaikea ja perille pääsy vaatisi ponnistelua. Yleensä tajuan laittaa sen heti alas, mutta jos päädyn selailemaan, siitä tulee ihan muutamassa sekunnissa kurja olo. Se aivoton selailu vain on aivan todella tylsää, vaikka sisällöt ovatkin kivoja.

Senkin huomaan taas todeksi, että kyse on enemmän tavasta – riippuvuudesta – kuin aidosta tarpeesta. Mitä kauemmin olen kanavista poissa, sitä vähemmän niihin tekee mieli takaisin. Ja heti jos sinne itse jotain laittaakin, kasvaa sisälleni jatkuvasti huutava pakko käydä tsekkaamassa tilanne. Onko kommentteja?

Huomaan ajattelevani elämääni aika paljon narratiivina, se harmittaa. Tästä saisi hyvän jutun, kuuluu usein päässäni kun jotain tapahtuu. Nyt jaan sen miehelle teidän sijaan ja se on kyllä melko jees kaikin puolin. Kaipaan silti sitä yhteisön tuomaa efektiä, jossa me kaikki nauramme samalla asialle.

Kaipaan myös ylipäänsä ihmisiä – teitä! On tosi outoa kun puolet keskustelusta puuttuu ja haahuilen päivääni eteenpäin melko lailla yksinäisesti. Vaikka toki töissä jatkuvasti puhunkin, se on eri. Nyt päivistä puuttuu ne kahviautomaattikeskustelut. Tekisi mieleni pälättää Story täyteen asiaa.

Ja mitä tässä sitten on ehtinyt tapahtua sellaista josta olisin voinut sinne kertoa?

Hain uudet upeat lasini Oopperan Optiikasta
Ajoin pienen peltikolarin
Vittuunnuin jälkijättöisesti siitä että minua kohdeltiin kuin rikollista vaikka tilanne oli aivan tasaveroista harmiilista sattumaa
Kakkonen aloitti koripallon
Tuskailin eskariuhmaa, jota en edes heti meinannut tunnistaa
Manasin typerää liikennekulttuuriamme jossa kaikki muut ovat lähtökohtaisesti väärässä
Kävin Mamma Rimpuilee podin vieraana
Ja siitä innostuneena aloin taas antoi aktiivisesti ajatella, ehkä jopa edistää omaani!
Tein liikaa töitä, hajottavan paljon
Söin ihanan lounaan Cargossa
Kävin Lintsillä
Voin pahoin Lintsillä
Kävin Ikeassa – enkä ostanut mitään!!
Eipäs sittenkään, ostinhan minä jotain. Lihansyöjäkasvin.
Tähän hieman liittyen, meillä asuu noin 500 banaanikärpästä. HAJOAN.
Hypin trampalla 25 minuuttia ykkösen kanssa sykemittari kädessä – oli hyvä treeni
Mutta noin yleisesti en ole taikaiskusta muuttunut enemmän lasten kanssa hengailevaksi
Kävi ilmi, että hekään eivät tee hirveästi sellaista, mihin minua kaivattaisiin mukaan
Luin yhden lehden
Aloitin yhden äänikirjan, taas elämänkerta. Mutta Antti Tapani on sentään kerrankin hieman eri formaatilla, tykkään!
Katsoin pari jaksoa Kätilöjä
Nukun joka yö edellistä huonommin ja olen ilmeisesti lopettanut urheilun
Ostin Insinöörille synttärilahjan – en hänen toivomaansa moottorisahaa (miehet, en jaksa!)
Jätin edelleen pyykkikasat purkamatta
Olen tehnyt kyllä aivan liikaa töitä
Haaveilen Amos Rexistä
Olen lukenut lapsille iltasaduksi aivan jättimäisen ihanaa Sankaritarinoita tytöille -kirjaa. Ostakaapa se.

Näin listaa katsoessa tulee mieleen että maailma saattaa olla ihan onnellinen somedieetistäni.

Mutta olenko minä? No, en mitenkään kattavan autuas ja valaistunut tästä ole. Sen verran, että osaan tunnistaa paremmin levottoman selailun ja sitä haluan välttää. Mutta omaa sisältöä taidan kyllä alkaa kohta taas tuutata kanaviin, sen verran enemmän hyvää se minulle antaa.

Ootteko te mukana kokeilussa ja oletteko huomanneet jotain?

JAA
9 Comments
  • Heidi
    syyskuu 7, 2018

    En ole edes kokeillut sometonta syyskuuta, koska en arjessa näe suurinta osaa ystävistäni (piti kommentoida aikaisempaan postaukseen, että mulla ei ole ollut lukioon menon jälkeen ystäviä samassa kaupunginosassa, ja olen oppinut pitämään sitä ihan normaalina asiana 🤔), joten mun sosiaalinen elämäni typistyisi ihan liikaa. Kavereihin pidän yhteyttä fb-ryhmien avulla, ja sukulaisiin Instassa. Mun kuuskymppiset tädit on ihania, kun ne vastailee sydämiä kaikkiin instastooreihin. 😄❤️

    • Valeäiti
      syyskuu 7, 2018

      Tätä samaa on moni kommentoinut ja saman huomaan minäkin! Että on paljon myös sosiaalisuutta tässä oikeastikin. Mutta jotta näkee sen tarkemmin mikä on hyvää ja mikä huonoa, tämä pieni välimatka on ehkä välttämätön.

    • Valeäiti
      syyskuu 7, 2018

      Ihanat tädit! ❤️

  • Nimetön
    syyskuu 7, 2018

    Minulla taas luovuus syntyy tyhjyyden seurauksena. Voin ensin ammentaa jok akanavasta inspistä ja vinkkiä, mutta jotta jotain syntyisi, täytyy olla hiljaisuus. Olisiko niin, että sinun lisääntynyt työntekosi vie luovuutesi, ei vähäisempi someilu?

    • Valeäiti
      syyskuu 7, 2018

      Juuri näin mullakin! Tarkoitinkin enemmän sitä että nyt se tapa totuutta syntynyttä luovuutta on mennyt. Mulla itse asiassa käy useammin niin että kun kiire kasvaa, ideoita tulee enemmän. Kanavoin stressiä tosi paljon luovan kirjoittamisen kautta ja siihen insta tarjoaa esim nopean kanavan kun blogille ei ole aikaa. Tyhjyyttä tässä kokeilussa on kyllä ollut eikä se ole ollut mitenkään kamalaa, päinvastoin! Siitä olisi voinut kirjoittaa vähän enemmän – jos olisi ehtinyt ajatella 😉

  • Aisha
    syyskuu 8, 2018

    Miksi ihmeessä jokainen Lintsilä/Ikeassa/pyykinpesulla/paskallakäynti täytyy julistaa somessa? Siskikö, ettei muuten oikein tunne olevansa olemassa, jos ei joka päivä päivitä tekemisiään somessa?

    • Valeäiti
      syyskuu 8, 2018

      Lol, ei.

      Vaan siksi että niistä saa kivoja kuvakulmia ja hauskoja hetkiä talteen. ”Nyt me ollaan Lintsillä” Sisältöä ei jaksa kukaan katsella mutta joku bumerangivideo pyörivästä vehkeestä ja huomio siitä että pelkästä videosta meinaa tulla laatta on jo vähän kiinnostavampaa, ainakin siinä on monelle samaistumispintaa. Ei niistä joka kerta mitään irtoakaan, mutta joskus irtoaa.

      Paskalla käyntiä en olekaan vielä kokeillut taltioida, mutta eiköhän siitäkin jotain hauska keksitä. Hyvä idea!

  • Venla
    syyskuu 8, 2018

    No mä oon ainakin huomannut sun poissaolon ja kaivannut sun instastoryja 🙂 Mutta tällainen kokeilu on varmaan hyvä itse kullekin. Ja kunnioitan tätä niin etten esim. kirjoittanut mitään kommenttia sun storyyn missä kerroit tästä blogipostauksesta.

    Sun storyt on huippuja ja odotan, että palaat toivottavasti tauoltasi.

    • Valeäiti
      syyskuu 8, 2018

      Ihana! ❤️❤️ arvostan tosi paljon, sekä kauniita sanoja että tota tauon kunnioittamista 🙂 tulen kyllä takaisin, ehkä piankin!