Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lapseni ovat tätä tärkeämpiä – edessä harkitumman somen syyskuu

Opin juuri että nyt vietetään sometonta syyskuuta. Samoin kuin vaikkapa lihattomassa lokakuussa, ajatus on yhden kuukauden aikana kokeilla elämää ilman somea ja käyttää tätä aikaa kaikukuoppana omien kulutustottumusten miettimiseen.

Ajatus tuntui heti ensi kuulemalta sekä vähän väsyneeltä että mahdottomalta. Tämän on taatusti keksineet ne ihmiset, jotka eivät käytä somea juuri ollenkaan. Enkä minä ainakaan todellakaan voisi olla kuukautta pois somesta. 

Tavallaan totta, mulla on tämä blogityö joka vaatii osaltaan somessa olemista. En minä blogin ulkopuolella hirveästi somessa olekaan. Henkilökohtaiseen Facebookiini en päivitä juuri koskaan mitään, enkä lukuisista yrityksistäni huolimatta osaa sukeltaa Twitteriin. Instagram on vain Valeäidillä, ei Hannella ollenkaan.

Tämä blogihomma vain on sellainen troijan hevonen, että sen takaa on helppo perustella mitä vaan. Kato kyllä mun täytyy nyt tää juttu jakaa, vastata näihin kommentteihin, pysyä kärryillä, tykätä kaverin kuvasta. Hetken päästä huomaan taas viettäneeni tunnin kymmenien eri ihmisten ja lähteiden sisältöjen kuluttamiseen.

Eikä siinä, pääosa sisällöstä on tosi hyvää! Hauskaa, koukuttavaa, ajatuksia herättävää, kaunista. Mutta se on kaikki sellaista sulkeutunutta välipalaa, jota nautitaan yksin kymmenen sekunnin tai kahden minuutin pätkissä. Kaipaan kunnon ruokaa, yhteistä ateriaa oikeiden ihmisten kanssa.

Kaipaan ilmiselvästi myös parempia kielikuvia. Ehkä niitäkin saisi jos aivot ehtisivät joskus miettiä omia juttujaan eivätkä vain muiden juttuja.

Eniten kaipaan perhettäni. Niin kipeää kun tekeekin myöntää, syön mieheltä ja lapsilta aikaa somessa. Tänään heräsin ilman kännykkääni ja jouduin aktiivisesti miettimään mitä sitä sitten oikein tekisi. Kuinka päivä aloitetaan jos ei heti ekana tsekkaa somea?

Mitä jos vaikka puhuisit perheesi kanssa?

Tuntuu ihan sairaan pahalta että tuntemattomienkin henkilöiden Insta Storyt olisivat minulle arvokkaampia kuin lapsen kanssa juttelu. Eivätkä ne olekaan. Vaihtaisin milloin tahansa koko helvetin somen pois lasteni takia. Mutta ei sellaista valintaa tule koskaan eteen. Tulee minuutin tauko siellä, toinen täällä. Huomaamaton tottumuksen tekemä valinta hississä ja toinen vessassa.

Yhtäkkiä huomaat ettet kuullut lapsen kysymystä, ja sekin tilanne oikeastaan meni jo ohi joten voin yhtä hyvin jatkaa tätä.

Joku sanoi että riippuvuus on sitä, että tekee jotain asiaa vaikka ei edes haluaisi.

En halua täyttää päiväni kaikkia taukoja – mahdollisuuksiani halata, ajatella, levätä – loputtomaan sisältövirtaan josta pääosa ei edes anna minulle mitään. En halua vieraannuttaa itseäni lapsista. En halua jakaa päivääni tuhanteen yksikköön, jossa teen näennäisesti jotain, vaan haluan keskittyä yhteen asiaan pitkään ja olla levollinen. Kokea aikaan saamisen tunteen tai syventyä toisiin maailmoihin kunnolla. Nukkua.

Ensin ajattelin, että entä jos me rajaamme kännykän käytön päivisin vaikka tiettyihin kellonaikoihin. En vain keksi yhtäkään sellaista tuntia päivästäni, jonka haluaisin käyttää somesnackeihin.

En haluaisi tehdä tätä juuri ollenkaan ja teen tätä ihan liikaa.

Mulle ei tee yhtään kipeää myöntää että olen riippuvainen, tiedän sen jo. Eikä yksi someton syyskuu sitä tietenkään poista, vaikka sellaiseen ryhtyisin. Enkä ole varma onko täysi kielto tarkoituksenmukaista, siitä tulee herkästi näytösmäinen, teatraalinen asia. Mutta jokin välimuoto, vähän vähemmän someinen syyskuu, tai vain blogijuttujen jako -syyskuu, tuntuu juuri nyt erittäin hyvältä ellei jopa välttämättömältä ratkaisulta.

Olen joskus elämässäni päässyt eroon tupakasta, tolkuttomasta karkin mättämisestä ja viikottaisesta mäkkäriateriasta. Tiedän että pystyn siihen. Haaste tässä riippuvuudessa on se ettei tätä voi lopettaa kerrasta kokonaan. En voi olla täysin pois kännykästä, se on kuitenkin työväline ihan oikeastikin ja merkittävä osa koko elämän hoitamista.

En vielä tiedä mihin tämä kääntyy, mutta jotain isoa harkintaan tässä aion käyttää.

Ainakin Missä olet Laura -blogin Laura aikoo kuulemma lähteä tähän riemulla, hänellä on some detoxeista hyviä kokemuksia. Ehkä minäkin. Entä sinä?

Lue myös: Ajattele edes vessassa

JAA
6 Comments
  • Nimetön
    syyskuu 2, 2018

    En aio lähteä tähän mukaan. Näpsäytän näytön kiinni jos lapsi edes kävelee samaan huoneeseen. Viestiin vastatessa voin sanoa lapselle odota hetki kiitos. Viestien kautta liikkuu oleellinen tieto aikatauluista miehen kanssa ja sairaan omaisen hoidosta.

    Kun vauva on päättänyt nukahtaa viereesi ja hermostuu kun liikahdat. Puhelin on hyvä pitämään järjen päässä.

    Mulla ei rehellisesti sanottuna ole yhtään ystävää, koti on aina siisti, pyykit pesty ja lapsien kans vietän aikaa, on omia harrastuksia – joten en koe olevani riippuvainen somesta, se on minulle ainoa paikka jossa voin vaihtaa mielipiteitä, keskustella ja saada positiivista palautetta esittämistäni asioista. Näitä juttuja teen erilaisissa, useimmiten ulkomaalaisissa fb-ryhmissä. Ei se lapsien ja miehen kanssa keskustelu vain riitä. Ei mulla mies harrasta esim. Neulontaa, siksi on kiva netin kautta tästä keskustella jonkun kautta omasta mielenkiinnon kohteesta.

    Oon hoksannut että monet somettumuudesta paasaajat ovat joko niitä jotka sitä eivät edes juuri koskaan ole käyttäneet tai joilla on todella vilkas sosiaalinen elämä.
    Unohtavat meidät joilla ei ole kavereita. Aika yksin kyllä olisin ilman somea.

    • Valeäiti
      syyskuu 3, 2018

      Kiitos tosi paljon tästä kommentista, paljon arvokasta sen sisällä! Täysin tunnistan ton että somella on merkittävä rooli sosiaalisessa elämässä. Tietysti on. En missään nimessä sano etteikö saisi ollakaan, mulla itselläni vain se on selvästi väärissä määrissä – mä en pysty laittamaan laitetaa heti kiinni kun lapsi kävelee samaan huoneeseen.

      Vauvan nukutuksessa – omg todellakin! Ihan hirveää hommaa ilman 😀

      Myös tuo neulontapointti on tosi hyvä. Tämä oli kaiken kaikkiaan tosi valaiseva kommentti!

  • Katja
    syyskuu 2, 2018

    Kannatetaan! Some-rajoitus ei tietenkään sovi kaikille tai tuo välttämättä suurta autuutta, mutta ainakin itselläni on vapauttanut henkisiä resursseja muuhun. Siihen laitteiden tarjoamaan virikkeiden määrään on niin helppoa tottua. Arkielämä on monesti aika tylsää verrattuna räiskeeseen, jota puhelimen suojakoodin takaa paljastuu.

    Havahduin itse siihen, että täytin kaikki tyhjät hetket Facebookin selaamisella, mistä ei loppujen lopuksi edes jäänyt minulle hyvä fiilis. Poistin kyseisen appin puhelimesta ja johan rauhoittui ne vapaat hetket, kun voi vain katsella bussin ikkunasta, tarkkailla, kuunnella ehkä hyvää musiikkia ja ihan vaan antaa ajatusten lentää.

    Vielä kun tuon toisen puoliskoni kanssa saataisi rajoitettua Netflix-aikaa ja käytettäisi se jotenkin paremmin vähän läsnäolevampaan yhdessäoloon. Pitäiskö aikuisillekin määrätä ruutuaika? 🙂

    • Valeäiti
      syyskuu 3, 2018

      Siis tämä tylsyys!! Ehdottomasti tämän päivän eka huomio. Tämähän _on_ todella tylsää tämä normaali elämä 😀 Mutta aika ihanaa juuri siksi. Tulee ihan eri tavalla tarve omalle puolisolle ja ystäville kun sitä kaikkea viihdettä ei saakaan peukalon avulla. Todella siistiä. Aikuisille ruutuaika k y l l ä !

  • Ida
    syyskuu 3, 2018

    Ehdottomasti KYLLÄ! 🙏🏼

    • Valeäiti
      syyskuu 3, 2018

      JES!! Tästä tulee hyvä! Kaksi päivää takana ja ihmettelen:
      a) onko oikea elämä oikeasti näin tasaista, hidasta ja vähän tylsää
      b) mitä muka olen jättänyt pois? Selaamisen. Sen vain, eikä tunnu yhtään pahalta. Ja silti jättimäinen ero.