Raskausviikko 15
Vatsa kasvaa yhtäkkiä isoksi. Hämmästelen sitä itse yhdellä vessakäynnillä että onko se jotenkin tosi iso tänään? Hetkeä myöhemmin Insinööri halaa minua takaapäin ja sanoo pelästyneenä OHO. Kyllä, se on tainnut kasvaa.
Näin on käynyt joka raskaudessa, juuri näillä viikoilla. Silti se ei tunnu helpolta! Sitä ajattelee heti että jos tämä tahti jatkuu niin…vaikka oikeasti tiedän että vatsa saattaa näyttää aika samalta mulla vielä raskausviikolla 27, se vain muuttaa muotoaan. Juuri nyt kohtu kuitenkin selvästi työntyy sieltä enemmän esiin, tunnen sen viiltoina ja liitoskipuina, paineena ja kiristävinä housuina.
Ja tunnen vauvan, voi että miten hänet tunnetaankaan. Heti viikon alussa tunnen vauvan yksi aamu kovana kumpuna vatsanahkani alla. Siinä hän on, ihan ihon alla. Melkein näen pienen avokadon ja tajuan että kohta se muuten liikahtaa. Pyydän Insinöörin kokeilemaan ja lähes samalla hetkellä vauva morjestaa meitä mojovalla potkulla.
On se aivan ihmeellistä, joka kerta. Miten hän voi olla jo noin vahva, noin elossa, noin meidän oma.
Raskausviikko 16
Unohdan välillä olevani raskaana. Olo on nyt niin hyvä, että saattaa mennä tunteja etten ajattele koko asiaa. Sitten laitan rintsikat ja totean etteivät ne enää mahdu. Tai käyn vessassa ja totean pakan olevan aivan sekaisin. Ensin en saa pissatttua ja kun nousen lopulta pöntöltä, jotain ekstraa tulee vielä bonuksena. Mitä helvettiä, pissasinko juuri housuun?
Lantionpohjani on jotenkin totaalisesti romahtanut parissa viikossa. Se kipuilee, falskaa ja kramppailee. Hissi on jämähtänyt kellariin! Asialle täytyy tehdä jotain, onneksi apua löytyy läheltä ja tiedän mitä tehdä.
Tämäkin toisaalta muuttuu päivittäin. On päiviä, jolloin oikeasti illalla tarvitsen makuuasentoa että jomotus loppuisi, mutta on päiviä kun voin pomppia trampalla.
Pystyn urheilemaan hyvin, vielä menee kyykyt ja juoksukin! Käymme ystävän kanssa eräs aamu peräti 8km lenkillä ja se menee vauhdikkaasti, ihanasti, mukavasta, rennosti aaaaa olen niin fiiliksissä! Syke toki paljon korkeampi kuin normaalisti mutta miten hyvältä tämä tuntuukaan.
Toki maksoin tuosta energisyydestä isot velat samana iltana, mutta aivan sama. Se oli ihanaa.
Vauvan potkut iltaisin, ruoan jälkeen ja hänelle tukalassa asennossa voimistuvat joka päivä. Isot lapsetkin jo tuntevat vauvan vatsan läpi ja minä todella tunnen sen jos joku lapsista erehtyy mäjähtämään vatsaani päin liian vauhdilla.
Mutta: nukun yöt, en enää käy vessassa joka tunti ja vain silloin tällöin mietin kauhuissani että apua, näitä oikeasti tulee vielä yksi. Ja sinäkin päivänä oli juuri Ykkönen sairastunut ja Kolmonen menossa päiväkotiin ekaa kertaa.
Sitten toisessa hetkessä olen tippa linssissä kun tajuan että saamme vielä yhden. Tästä tulee niin kivaa.
