Täytin tänään 34. Vietän juhlapäivääni verkkareissa sohvalla, jonka tyynyjen päällisistä puolet on pesussa, tunnustellen tuleeko Kakkosella eilen alkanut noro minullekin. Toistaiseksi tilanne on aika 50/50.
Aamulla sain aamupalaseuraa kaukosäätimensä kanssa, kukkia ja lahjakortin juoksukenkiin. Illalla kävin Ykkösen kanssa Itiksessä shampoota ja Uno-peliä ostamassa. Ihan tavallinen ruuhkamutsin päivä, jossa sekoittuu ilo ja onni, turhautuminen ja väsymys, pikkukinat puolison kanssa ja hetkelliset onnistumiset töissä. Same same, mutta kuitenkin hyvä tai ehkä vähän keskivertoa parempi.
34 on jotenkin tylsä luku. Ei vielä iso 35, mutta toisaalta kolmenkympin kriisit on jo niin nähty. Ensin ajattelin, etten edes jaksa kirjoittaa perinteistä synttäritekstiä, että se viimevuotinen kyllä kattaa kaiken. Sanoinhan siinä niin kovin viisaasti että
”..onnea vain Minä, sulla menee aika hyvin! Perheesi on ihana, lapset isoja ja helppoja ja aviomies loistava. Teet työtä, joka on sinulle merkityksellistä ja jossa olet hyvä. Asut kivassa kodissa ja seuraavakin on varmasti just hyvä, vaikka siinä nyt vähän kestääkin. Ympärilläsi on rakkaita ihmisiä, joille sinä olet tärkeä, ja jotka ymmärtävät kun sanot ettet tänään jaksa. Harrastat ja touhuat ja olet tosi terve, vaikka se selkä välillä vihoitteleekin. Kroppa ei tosiaan ole enää 19v, mutta toisaalta mitäpä siitä kun se 19v kantajakaan ei ollut siihen ikinä tyytyväinen. Tämä vanhempi versio on oikein hyvä, selluineen päivineen. Naama ehkä ryppyyntyy ja kapenee ja silmänaluset sen kuin mustuvat enemmän, mutta hymysi on vähän aiempaa svyempi ja sitäkin kauniimpi.
Pidä siis toi, sulla on nyt hiton hyvä buugie. Ensi vuosi on vielä parempi…”
Tuossahan se oli kaikki sanottu, ihan samalla linjalla vahvasti edelleen! Paitsi että. Ihan muutama yksityiskohta täytynee mainita. Kuluneen vuoden aikana, näiden kahden tekstin välissä, olen:
