Voisinpa sanoo, että olin jo unohtanut tän vaiheen – en ollut. Siis tämä (melkein) 3v ja 5v kombo. Holy crap. Tällä kertaa tää on musta ehkä jopa pahempi, koska lapsilla on enemmän ikäeroa ja siksi ne saa tän enemmän kierroksille. Se menee näin:
Viisivuotias härnää pienempää jotenkin niin, ettei sitä kukaan oikein huomaa. Aiheuttaa kaatumisen, pitää jalkaa kyljessä kiinni, päättää että JUST TOI LELU oli hänelle sittenkin maailman tärkein, ihan mitä vain.
3v alkaa tehdä sitä, mitä hermostuneet kolmevuotiaat tekee, ja alkaa härkkiä: valittaa ja vastustaa. Pian jo potkii, lyö tai puree. Viisivuotias lyö tai potkaisee takaisin ja kas näin, kaikki huutaa, satuttaa, sekoaa ja minä erityisesti sekoan.
Ja jos se 5v ei aluksi tehnyt mitään niin kolmevuotias tekee. Tai jos kukaan ei kiusaa toista, ne keksii jonkun leikin, joka sotkee niin että aivosolut menee umppariin: levittävät hamahelmet JA vesivärit JA muovailuvahan.
Ollaan palattu vauvavuoteen. Näitä ei voi jättää kotona yli viideksi sekunniksi kahdestaan (siis edes niin että siirryn metrin ja katson toiseen suuntaan), eikä paljon edes yksinään. Jos käyn suihkussa, pitää jompikumpi ottaa mukaan panttivangiksi. Kun haluan meikata, annan pienen sillä aikaa ”uudelleenjärjestää” mun ihonhoitotuotelaatikon.
Ja jos kaikki onkin seesteistä, mua tarvitaan sekunnin välein ”äiti miten kirjoitetaan rakas?” ”äiti ovi kii!” ”mikä tämä on?” ”ai mikä kirjain sitten tulee?”
Hyvä luoja sentään kun en jaksaisi tätä. Kaikista huonoiten tässä käyttäydynkin yleensä minä. Uskon parasta ja en puutu heti, sitten hermostun kun tilanteet eskaloituu ja olen itselleni vihainen, että päästin sen siihen asti. Lopulta kaikkia kiukuttaa.
Tai sitten luovutetaan ja laitetaan telkkari päälle.
Ainoa ratkaisut telkkarin ja karkin lisäksi: pois talosta, aina. Mihin vain. ja toinen: aivan keskeytymätön keskittyminen lapsiin. Mitään omaa ei saa yrittää, ei edes vessassa kannata käydä. Vain niin voi saada pari hyvää minuuttia.
Ja joo, TÄÄ ON VAIN VAIHE. I know. Mutta tämä on kyllä yksi niitä vaiheita, joita en ole koskaan rakastanut. Pahinta on se, kun joku tekee sun lapselle jotain ilkeää. Vielä pahempaa on se, jos se on sun toinen oma lapsi. Aaargh.
No niin, olen käyttänyt jo ainakin seitsemän minuuttia ja aion nyt kääntyä ympäri ja kasoa mitä tuhoa syntyi. Tiedän, että siellä on ainakin mun meikkisieni ja juustohöylä mukana yhtälössä, pelottaa vähän.
Ps. tämän kirjoituksen salli sen, että isompi piirsi rauhassa keittiössä. Selvisi mihin se ”rakas” meni: hän teki hienon sateenkaarisydämen ja kirjoitti siihen ”rakas [Nelosen nimi]” ja antoi sen pikkuveljelleen, kuulemma lohdutukseksi. Hiton nerokas terroristi, aina saa takaisin puolelleen!!
Kuva: uutta en ehtinyt ottaa, tämä on vuodelta 2010 enkä ole edes varma onko se omani.